Urheilu

Lewis Hamilton moitti tuomaristoa ja kehui häntä tuuppinutta Charles Leclerciä

”Meidän välillämme ei ole mitään. Hän teki erinomaista työtä”, Hamilton kehui Monzan kisan voittanut Charles Leclerciä.

Mercedeksen F1-tallin päällikkö Toto Wolff ja Lewis Hamilton kritisoivat Italian GP:n tuomaristoa rohkeuden puutteesta kisatapahtumien puntaroinnissa.

Charles Leclerc suojeli johtopaikkaansa Hamiltonin ohitusyrityksiä vastaan aggressiivisesti mutta selvisi mustavalkoisella lipulla annetulla varoituksella.

Wolffin mukaan tuomariston oli mahdotonta antaa Leclercille aikasakkoa, koska Monza on Ferrarin kotirata.

”Mielestäni hänen ajonsa meni hiukan yli. Mutta halutaanko hänelle antaa rangaistusta Monzassa? Luulen, että täällä olisi tullut mellakka”, Wolff kommentoi.

Hamilton itse kommentoi tilannetta diplomaattisemmin, mutta myös hänen mukaansa tuomaristo olisi voinut toimia toisin. Hamilton huomautti, että Leclerc käytännössä työnsi hänet ulos radalta.

Hamilton sanoi, että olisi kamppaillut kovemmin voitosta, jos panoksena ei olisi ollut pisteet, jolla hänen kuudes maailmanmestaruutensa varmistuu.

Samalla hän toivoi tuomaristolta johdonmukaisuutta sääntötulkintoihin. Hamiltonin mukaan Leclercin tuomitseminen olisi ollut jo nyt käytettävissä, mutta tuomaristo päätyi muihin tulkintoihin.

”Ehkä tuomarit olivat nousseet aamulla väärällä jalalla sängystä”, hän tokaisi.

Joka tapauksessa Hamilton onnitteli Leclerciä hyvästä työstä.

”Painostin häntä niin paljon kuin kykenin, ja pari kertaa olimmekin lähekkäin”, hän kehui ensimmäistä kauttaan Ferrarilla ajavaa Leclerciä.

”Meidän välillämme ei ole mitään. Hän teki erinomaista työtä.”


Leclerc puolestaan selitti, että uskoi jättäneensä Hamiltonille tarpeeksi tilaa ohittamista varten.

Hän myös myönsi muuttaneensa ajotapaansa aggressiivisemmaksi heinäkuun lopulla käydyn Itävallan-kisan jälkeen, jossa hän menetti voiton Red Bullin Max Verstappenille.

”Itävallan-kisan jälkeen on mielestäni ollut selvää, että ohittamisessa ja oman aseman puolustamisessa voimme mennä hieman pidemmälle.”

”Itävallan-kisa auttoi minua muuttamaan ajamistani, ja sen ansiosta pystyin nyt voittamaan. Selvästikin kävimme erittäin lähellä rajaa, mutta olen iloinen tällaisista kilpailuista.”

Hamilton oli Monzan kisassa lopulta kolmas, kun tallikaveri Valtteri Bottas livahti hänen ohitseen ajovirheen seurauksena.

Hamiltonin mukaan hän olisi päästänyt Bottaksen ohi muutenkin, sillä uudemmilla renkailla ajaneella suomalaisella oli parempi vauhti.

”Tiesin, että hän oli paljon nopeampi kuin minä.”

Hamilton johtaa formula ykkösten MM-sarjaa 63 pisteen erolla ennen Bottasta. Bottaksen johto kolmantena olevaan Verstappeniin kasvoi puolestaan 36 pisteeseen.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS-analyysi: Postin työehto­sotku on Sdp:n painajainen

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    3. 3

      Trumpin erikoiset käsinkirjoitetut muistilaput tallentuivat kameralle, pian niiden pohjalta tehtiin biisi – Internet riemastui emorock-videosta

    4. 4

      Venäjän duuma sääti kaksi uutta lakia: Uusiin puhelimiin on asennettava pakollisia venäläisiä sovelluksia, ja yksilöitä voidaan julistaa ”ulkovallan agenteiksi”

    5. 5

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    6. 6

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    7. 7

      Essi Syrjälän työpaikka oli vaarassa, kun passi ja viisumi olivat Postin lakon takia jumissa

    8. 8

      Tutkijat löysivät meteoriiteista rna-molekyylin sokeriosia – elämä olisi voinut jopa saada alkunsa avaruudessa

    9. 9

      Lumilautamerkki Burtonin perustaja Jake Burton Carpenter on kuollut

    10. 10

      Sairaalat eivät tavoita postilakon vuoksi potilaitaan: Husin mukaan kiireellisiäkin aikoja jää varaamatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    2. 2

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    3. 3

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    4. 4

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    5. 5

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    6. 6

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen: ylikonstaapeli huijasi rikoskumppaninsa kanssa poliisilaitokselta yli 150 000 euroa

    7. 7

      Suomen maahan­muutto­politiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet

    8. 8

      Kirjeenvaihtajan analyysi: Virkarikos­tutkinnassa kuultiin järisyttävä todistus

      Tilaajille
    9. 9

      Mannerheimintien varteen suunnitellaan valtavaa rakennushanketta: 2 500 uutta asukasta ja jopa 14-kerroksinen talo

    10. 10

      Poliisi aloittaa esitutkinnan: Helsingin kotihoito unohti vanhuksen, löytyi kuolleena kotoaan vuonna 2018

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    6. 6

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    7. 7

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    10. 10

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    11. Näytä lisää