Urheilu

Painijat hakevat MM-kisoista paikkoja olympialaisiin: jo kuudes sija riittää

MM-paineissa jokaisen sarjan kuusi parasta hankkii maapaikan Tokion olympialaisiin.

Petra Ollin jääminen pois viikonloppuna alkavista painin MM-kisoista kutisti Suomen joukkueen seitsemän painijan kokoiseksi. Maailmanmestaruuksien lisäksi Kazakstanin pääkaupungissa Nur-Sultanissa, entisessä Astanassa, painitaan jo pääsystä Tokion olympialaisiin.

MM-kisojen jokaisen sarjan kuusi parasta saa maapaikan Tokioon heinä-elokuuksi 2020.

”Tokiossa on toki iso maali, mutta sitä ennen on vielä monta kovaa kansainvälistä koitosta ja useita pitkiä treenileirejä, Painiliiton kreikkalais-roomalaisen painimuodon vastuuvalmentaja Marko Yli-Hannuksela totesi STT:lle Kuortaneella.

Kazakstanin MM-molskilla mitaleilla on arvonsa, mutta painittavaa riittää myös pääsystä kuuden parhaan joukkoon.

”Vaikka kyse on maapaikasta, niin maapaikan lunastaja on vahvoilla olympialaisiin. Ehdoton ja automaattinen tuo paikka ei silti voi olla, sillä syyskuisista MM-kisoista on melkein vuosi Tokion viiden renkaan kisoihin”, Yli-Hannuksela muistutti.


Suomen painijoukkue on vasta rakentumassa Tokioon, mutta Yli-Hannukselalla on selvät sävelet olympialaisiin valmistautumisesta. Hän haluaa painijat hyvissä ajoin kisapaikalle.

”Tuo pohjaa omiin kokemuksiini. Koin aikaeron tosi raskaana, kun pääsimme perille Sydneyn olympiakaupunkiin vuonna 2000. Kesti kauan ennen kuin olin siellä kuosissa.”

”Pääsin toki lopulta vireeseen”, olympiapronssia Sydneyssä paininut Yli-Hannuksela muisteli Australian kokemuksiaan.

Tokion ja Suomen aikaero on kuusi tuntia. MM-Kazakstanissa aikaero Suomeen on vain kolme tuntia.

Yli-Hannuksela odottaa MM-kisoissa eniten vastuullaan olevilta kreikkalais-roomalaisen painin miehiltä, etenkin Konsta Mäenpäältä, Elias Kuosmaselta ja Rami Hietaniemeltä.

”Aiemmin alle 20-vuotiaiden MM- ja EM-pronssia ottanut Mäenpää voitti elokuussa aikuisten kovatasoisen Saksan gp:n 130-kiloisissa Dortmundissa. Tuolla voitolla Konsta paini MM-kisoihin.”

”Kuosmasella on saavutettuna kaksi aikuisten EM-pronssia. Nyt Elkun on otettava seuraava askel. MM-kisat ovat aina oma vaativa juttunsa”, Yli-Hannuksela tuumasi 97-kiloisissa ottelevasta Kuosmasesta.

Urallaan MM-pronssia ja EM-hopeaa paininut Hietaniemi jyllää nyt 87-kiloisissa.

”Rion olympialaisista Ramilta jäi paljon hampaankoloon. Hän tekee nyt kaikkensa, jotta painii Suomelle paikan Tokion olympialaisiin”, Yli-Hannuksela arvioi.

Sarjoissa 77 kiloa ja 60 kiloa Suomella on hieman tuntemattomat MM-edustajat: Niko Erkkola ja Lauri Mähönen.

”Erkkola pääsee nyt elämänsä testiin. Mähönen on vähän vaivihkaa hiipinyt edustuspainijaksi”, Yli-Hannuksela sanoi.

MM-kisat päättävässä vapaapainissa Suomea edustavat Ville Heino 86-kiloisissa ja hänen veljensä Jere Heino 125-kiloisissa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Myynnissä oleva satavuotias kivilinna näyttää petollisen halvalta: Kunnon remonttiin voi upota satakertainen summa

    2. 2

      Kommentti: Jos tänään ei tapahdu brexit-ihmettä, Boris Johnson ajetaan tilanteeseen, jonka sijasta hän ”makaisi ennemmin kuolleena katu­ojassa”

    3. 3

      #Metoo alkoi kaksi vuotta sitten – nyt miehet kertovat, miten heidän elämänsä muuttui parempaan

    4. 4

      Petra Wilkman löysi Sipoon metsästä 3,5-kiloisen sienen: ”Olin jo melkein autolla, mutta sitten käännyin takaisin”

    5. 5

      CNN: Yhdysvaltalaiset sotilaat ja puolustus­viranomaiset kokevat pettäneensä kurdit – ”Häpeän maatani”

    6. 6

      Pasilan Triplaan aukeaa torstaina 250 liikettä: Mukana uusia vaateketjuja, surffauskeskus ja luomuruokatori

    7. 7

      Kuluuko Iphonesi akku pikavauhtia, kun päivitit puhelimen käyttöjärjestelmän? Tästä on kyse ja näin ongelmaa voi helpottaa

    8. 8

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    9. 9

      Espoon Keilaniemeen suunnitellaan Suomen korkeinta tornitaloa

    10. 10

      Autoilijoille 650 euron lisämaksu pysäköintiin Helsingissä? Mikael Jungner ehdottaa villiä muutosta, vastalahjaksi joukkoliikennelippu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    3. 3

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    4. 4

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita

    5. 5

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    6. 6

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    7. 7

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    10. 10

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää