Urheilu    |   Kommentti

Nuorten pelaajien läpimurto Veikkausliigassa on vaikeutunut, ja siihen on useita syitä

Erään pelaaja-agentin mukaan ulkomaisten pelaajatarkkailijoiden on ollut aiemmin vaikeata arvioida pelaajien kykyjä Veikkausliiga-otteluiden melko matalan tempon takia. Vielä suurempi este nuorten läpimurrolle on se, että valmentajat eivät näytä luottavan nuorten kykyihin, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ari Virtanen.

Jos oli nuorten pelaajien aiemmin vaikeata saada jalansijaa Veikkausliigassa, niin tällä kaudella tilanne ei ole ainakaan helpottunut. Uusi sarjajärjestelmä aiheutti sen, että joukkueet saivat enemmän lepoaikaa otteluiden välissä, jolloin valmentajilla ei ole ollut niin usein tarvetta vaihtaa pelaajia avauskokoonpanossa.

”Negatiivisena asiana voi sanoa, että nuorten pelaajien peluuttaminen on vähentynyt”, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss sanoi ennen sunnuntain ottelua.


Viime kaudella Veikkaus­liigan 20-vuotiaista tai nuoremmista pelaajista vain kymmenen Suomessa kasvanutta pelaajaa pelasi vähintään 45 minuuttia ottelua kohden eli puolet otteluista. Se tarkoitti sitä, että he kuuluivat joukkueissaan yhdentoista eniten pelanneen joukkoon. Tällä kaudella elokuun puoleenväliin mennessä samanikäisiä pelaajia oli merkittävässä roolissa yksitoista. Pari heistä oli samoja pelaajia kuin viime kaudella. Eli ei juuri muutosta sillä saralla.

Esimerkiksi Ilveksellä ja Hongalla ei ole ollut tällä kaudella yhtään 20-vuotiasta tai nuorempaa pelaajaa merkittävässä roolissa.

Erään pelaaja-agentin mukaan ulkomaisten pelaajatarkkailijoiden on ollut aiemmin vaikeata arvioida pelaajien kykyjä Veikkausliiga-otteluiden melko matalan tempon takia. Tilastojen perusteella sarjajärjestelmän muutos ei ole muuttanut pelien tempoa. Vielä suurempi este nuorten läpimurrolle on se, että valmentajat eivät näytä luottavan nuorten kykyihin. RoPS antaa eniten nuorille tilaisuuksia.

”Ei voi sanoa, että pitää antaa kaikille mahdollisuuksia, koska se ei aina tue pelaajan kehitystä, jos pääsee liian helposti Veikkausliiga-tasolle”, FC Hongan päävalmentaja Vesa Vasara sanoi.

Se ei näytä todellakaan ongelmalta, että nuoret pääsisivät liian helpolla. Tässä vaiheessa kautta, kun panokset kasvavat, on mahdollisuuksia vielä vähemmän.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi otti pakolaisina vastaan kolme sieppauksesta syytettyä paraguaylaista vasemmistoaktivistia

    2. 2

      Miten mies voi nähdä alastoman ihmisen kuvassa palan vaginaa?

    3. 3

      Ruotsi osallistui Karibialla tuhansien orjien kauppaan, ja orjasaaren kuvernöörinä toimi muutama suomalainenkin

      Tilaajille
    4. 4

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

      Tilaajille
    6. 6

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    7. 7

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakotti Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäyspyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    8. 8

      Rakennusliitto: Osa ulkomaalaisista rakennustyöläisistä saa viiden euron tuntipalkkaa, ja ”alemmaskin on limbottu”

    9. 9

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    10. 10

      Anarkisti Suvi Auvinen tapasi Taru Tujusen ja tajusi, että kokoomusvaikuttajaa on vaikea pitää luokkavihollisena – Siitä alkoi yhteistyö, ja lopulta Tujunen palkkasi Auvisen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakotti Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäyspyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    4. 4

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    5. 5

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Turkki-mielenosoitus kulki Helsingin keskustan läpi, poliisi käytti etälamautinta poliisia vastustaneeseen mielenosoittajaan

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    10. 10

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää