Urheilu

MM-kultaleijona Toni Rajalan persoonallinen tapa ihmetyttää joukkuetovereita Sveitsissä: ”Sitten koko bussi haisee”

Rajala johtaa Sveitsin liigan pistepörssiä.

Jääkiekkoilija Toni Rajalan uran huippuhetki nähtiin viime keväänä, kun hän oli voittamassa MM-kultaa Leijonien riveissä. Taitava laituri iski tehot 1+4, ja kauden alku Sveitsissä on ollut vielä vauhdikkaampi.

Rajala johtaa sarjan pistepörssiä tehoilla 5+1 ja on iskenyt EHC Bielin seitsemästä maalista valtaosan.

Sveitsiläislehti Blick päättikin selvittää lukijoilleen, millaisesta miehestä oikein on kyse.

Joukkuetoverit kuvailevat Rajalaa kaveriksi, joka viihtyy hyvin yksin, mutta lähtee kyllä kaikkiin yhteisiin tapahtumiin mukaan.

Rajala ei urheilujohtaja Martin Steineggerin mukaan ole kuitenkaan se ihan tyypillisin suomalainen.

”Muistan ensimmäisen keskustelumme. Olin kirjoittanut ylös muutamia kysymyksiä sen varalta, että hän ei sanoisi mitään, mutta hän vain puhui ja puhui”, Steinegger kertoo.

Puolustaja Samuel Kreis kertoo Rajalan käyvän usein lenkillä.

”Pelipäivän aamulla sekä ennen ja jälkeen ottelun.”

Erikoisimmasta tavasta kertoo kapteeni Mathieu Tschantré.

”Vieraspeleissä hänellä on aina eväät mukana, ja hän syö toisen lounaan kello 16. Joskus hänellä on kalaa, ja sitten koko bussi haisee.”

Rajala pahoittelee lehden mukaan tapaansa, mutta tarjoaa myös selityksen.

”Jos en söisi, niin nääntyisin nälkään.”

Blickin artikkelista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    2. 2

      Poliisien etu­järjestön puheen­johtaja Ohisalon selvitys­pyynnöstä: Vuoro­puhelun sisä­ministerin kanssa tapahduttava muualla kuin Twitterissä

    3. 3

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    4. 4

      Puhemies torjui Boris Johnsonin toivoman uuden äänestyksen brexit-sopimuksesta – suora lähetys britti­parlamentista jatkuu

    5. 5

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    6. 6

      Alma pääsi lämmittelijäksi Christina Aguileran Britannian-kiertueelle – Manageri: ”Christina oli nähnyt Alman keikan ja tykännyt kovasti”

    7. 7

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    8. 8

      Iranilainen musiikkipalvelu poisti naiset kaikkien levyjen kansikuvista

    9. 9

      Yhdysvaltain miljardien dollareiden opioidi­käräjiltä pohja pois: lääkeyhtiöt välttivät syytteet viimeisen yön sovittelussa

    10. 10

      Auto putosi Tuusulanväylältä kuusi metriä lasten koulutielle, kuljettaja kuoli: ”Onni onnettomuudessa, ettei kukaan ollut väylällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    3. 3

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    4. 4

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    6. 6

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    7. 7

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    8. 8

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    9. 9

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    10. 10

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää