Urheilu

Kilpainsinööri Mark Slade tuntee suomalaiskuskien sielun: ”Mika Häkkisessä oli kyllä jotain outoa”

Slade oli pitkään myös Kimi Räikkösen kilpainsinööri.

Singapore

Englantilainen Mark Slade tuntee kaikista kilpainsinööreistä parhaiten suomalaiskuskien sielujen sopukat. Hän toimi neljä vuotta Mika Häkkisen luottomiehenä ja kaksinkertaisen mestarin päätettyä uransa ryhtyi huolehtimaan Kimi Räikkösen autosta. Työkaveruus kesti yhteensä seitsemän vuotta.

”Kimi oli huomattavasti suoraviivaisempi Mikaan verrattuna, joten hänen kanssaan työskentelykin oli paljon loogisempaa”, Slade tiivistää HS:n haastattelussa 11 vuoden kokemuksensa suomalaiskuskien kanssa.

Kilpainsinööriksi Slade ylennettiin 1998. Heti debyyttikaudella hän pääsi juhlimaan mestaruutta yhdessä Häkkisen kanssa. Slade toteaa, että Häkkinen oli ”lievästi sanottuna mielenkiintoinen heppu”.

”En osaa edes kuvailla häntä kunnolla. Mika on luontainen talentti, mutta kun hän yrittää selittää jotain, hän ei osaa ihan tarkasti ilmaista, mitä haluaa. Tätä ei kuitenkaan pidä käsittää väärin. Tulimme aivan loistavasti toimeen keskenämme. Mikassa oli kyllä jotain outoa. Välillä kävi niinkin, että muutimme autoa vain siksi, kun hän kyllästyi siihen sellaisenaan, eikä muutosta tehty vain siksi, että siitä tuli sillä tavalla parempi. Mika vain halusi tehdä jotain eri tavalla - -. Välillä se ei tuntunut lainkaan loogiselta, mutta Mika vain halusi muutoksia.”

Kuinka iso muutos oli sitten aloittaa 22-vuotiaan Kimi Räikkösen kanssa Häkkisen jälkeen?

”Kimin kanssa kaikki oli yksinkertaisempaa. Hän oli paljon onnellisempi, kun ehdotimme, että nyt pitäisi muuttaa sitä ja tätä. Hän myöntyi ja sitten niin tehtiin. Kimi oli siinä suhteessa erittäin hyvä ja sopeutumiskykyinen. Jos oli ongelma, teimme jotain toisella tavalla ja olimme heti nopeampia.”

Slade toteaa, että Räikkönen oli heti alusta asti hyvä.

”Hän oli niin nuori, mutta tuntui kuin hän olisi tehnyt sitä hommaa jo kymmenen vuotta. Oli ällistyttävää, miten hyvin hän tiesi kaiken autosta ja mitä hän itse teki. Se teki asioista minullekin niin helppoja”, Slade innostui ylistämään.

Häkkisen kanssa Slade voitti kaksi mestaruutta ja kaksi mestaruutta olivat lähellä myös Räikkösen kanssa.

”Johdimme sarjaa 2003, kun samaan aikaan yritettiin suunnitella uutta autoa loppukaudeksi. Siitä tuli kammottava auto ja sitten sen auton, millä kilpailimme, kehitystyö lopetettiin kauden ensimmäisellä puolikkaalla, kun huomio keskitettiin siihen uutuuteen. Kun viimein tajuttiin, ettei uudesta autosta tule mitään, alettiin taas kehittää vanhaa autoa. Se oli kuitenkin jo liian myöhäistä.”

Slade uskoo, että toisin toimien mestaruus olisi tullut.

”Jos olisimme keskittyneet koko ajan siihen alkuperäiseen autoon – eihän se mikään vanhakaan ollut, koska talven aikana siihen tuli kehitystä – uskon, että olisimme Kimin kanssa voittaneet helposti sen vuoden mestaruuden. Hävisimme tittelin vain kahdella pisteellä.”

Kun Räikkönen lähti ralliin 2010, odotitko, että hänen F1-uransa olisi ollut ohitse?

”Oli kieltämättä yllätys, että hän tuli takaisin. Oli fantastista, kun hän halusi minut taas mukaansa. Olin silloin Mercedeksellä, eikä minulla ollut lainkaan hyvä olla niissä töissä.”

Räikkösen kanssa Lotuksella Slade sai kaksi viimeistä voittoaan. Varsinkin Abu Dhabi 2012 meni historiaan ”I know, what I’m doing”, radionäpäytyksestä.

”Rehellisesti sanottuna Kimi oli aika kireänä siinä kohtaa ja hieman ylireagoi niihin Simon Rennien ohjeisiin. Simon puhui liikaa, mutta kyllä me kaikki joskus teemme niin.”

Entä mitä mieltä on Räikkönen itse. Onko Mark Slade ollut hänen paras kisainsinöörinsä?

”En tiedä, oliko Mark paras, mutta eniten minä hänen kanssaan olen tehnyt töitä – useampaankin kertaan. Mutta ei minulla ole nytkään mitään valittamista Julien Simon-Chautempsin kanssa. Ihan hyvin yhteistyö sujuu, ja totta kai helpottaa, kun olimme yhdessä jo Lotuksella. Silloin Mark oli kilpainsinöörini, ja Julian oli siinä kakkosena”, Räikkönen toteaa.

”On minulla ollut monta hyvää kilpainsinööriä, mutta on ollut huonojakin. Silloin kun olen itse saanut päättää, silloin se toimii. Kun joku muu päättää, yleensä menee pieleen.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    5. 5

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    6. 6

      Suomenlinnassa on halvempaa asua kuin Mellunmäessä, nyt vuokria yritetään korottaa

    7. 7

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    8. 8

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    9. 9

      Espoossa on kummallinen betonirakennelma, jota käytettiin yhden kerran 40 vuotta sitten: Mihin Mankin aaveraide johtaa?

    10. 10

      Boris Johnson lähetti brexitin lykkäys­pyynnön EU:lle, mutta jätti sen allekirjoittamatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Boris Johnson lähetti brexitin lykkäys­pyynnön EU:lle, mutta jätti sen allekirjoittamatta

    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    8. 8

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    9. 9

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    10. 10

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää