Urheilu

Tikkurilan Tiikerien kotiyleisö kursaili ensimmäisessä liigapelissä, valmentajalla klassinen vantaalaisselitys

Tikkurilan Tiikerit teki kaikkensa muttei keksinyt keinoja Eräviikinkien pysäyttämiseksi liigakauden avauksessa.

Tiikerit–Eräviikingit 3–7

Vantaalainen Tikkurilan Tiikerit teki kaikkensa muttei keksinyt keinoja miesten Salibandyliigan kestomenestyjiin kuuluvan Eräviikinkien pysäyttämiseksi liigakauden avauksessa.

Väki pakkautui Tikkurilan urheilutalon lehtereille jo hyvissä ajoin lauantaina iltapäivällä ja innostui silloin tällöin kunnon kannustukseen, mutta mikään ei auttanut.

Vierailijoiden kokenut kapteeni Jani Kukkola pani mallikkaasti palloa joukkuetoveriensa lapaan, kun Eräviikingit haki täyden pistepotin maalein 7–3.

”Hieno päivä. Vesi kielellä ehdittiin jo odottaa kauden avausta ja uuden jengin kohtaamista. Vastassa oli nuoria ja hyviä kavereita, jotka eivät myyneet nahkaansa helposti”, sanoi Kukkola tuloksekkaan avauksen tauottua.

Helsinkiläisten ykkösketju Lauri Kapanen, Jani Kukkola ja Mika Moilanen osoittautui odotetun vahvaksi. Kapanen ja Moilanen viimeistelivät kaksi maalia mieheen, ja sentteri Kukkola antoi neljä maaliin johtanutta syöttöä.

Vantaalainen sarjanousija lähti peliin ennakkoluulottomasti ja pysyi kaksi erää mallikkaasti kokeneempien vastustajien vauhdissa mukana.

”Kaikki kunnia vastustajalle, mutta kyllä jossain tällainen maajoukkue- ja liigapelien määrä pitää näkyäkin”, sanoi Kukkola.

Kukkola on lajin nelinkertainen maailmanmestari. Tuoreinta MM-titteliä hän juhli viime vuonna Prahassa.

Vuosien kuluessa Kukkola on huomannut, kuinka tärkeää on pitää kunnostaan ja elintavoistaan huolta.

”Kesällä 2018 harjoittelin kovempaa kuin koskaan aiemmin. Tein töitä päästäkseni maajoukkueeseen. Se treenaaminen alkaa nyt kantaa hedelmää.”

Kukkolan, 33, tekeminen pyörii vahvasti salibandyn ympärillä.

Hän on joukkueessaan isossa roolissa illasta toiseen, ja päivisinkin laji täyttää kaiken ajan.

”Olen seuran palveluksessa. Teen markkinointia ja vedän treenejä koululaisille.”

Vaikka Tiikerit taipui avausottelussa, myöhemmin siltä on lupa odottaa menestystä.

”Maksoimme oppirahoja. Ajoittain jopa veimme peliä, mutta kolmannessa erässä tuli hölmöjä virheitä, joista vastustaja rokotti”, sanoi Tiikerien päävalmentaja Miro Mäkelä.

Tiikerien seuratuimpiin pelaajiin kuuluu vasta 17-vuotias Joakim Lund.

Sähäkkä hyökkääjälupaus sai liigadebyytissään tililleen yhden syöttöpisteen ja selviytyi muutenkin urakastaan hyvin.

”Joakim väläytteli ja hoiti kurinalaisesti pallottoman pelaamisen”, sanoi Mäkelä.

Mäkelä on liigan nuorin valmentaja, jolla näyttää olevan myös sana hallussa.

Lehterit olivat täynnä yleisöä, mutta ääntä kaikkiaan 767 katsojasta tuli vain ajoittain.

”Tyypillistä vantaalaista yleisöä. Se ei riehaannu, ellei sille anneta paljon viinaa ja rumpuja”, lohkaisi Mäkelä pilke silmäkulmassa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    2. 2

      Poliisi aloittaa esitutkinnan: Helsingin kotihoito unohti vanhuksen, löytyi kuolleena kotoaan vuonna 2018

    3. 3

      Trumpin erikoiset käsinkirjoitetut muistilaput tallentuivat kameralle, pian niiden pohjalta tehtiin biisi – Internet riemastui emorock-videosta

    4. 4

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    5. 5

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen: ylikonstaapeli huijasi rikoskumppaninsa kanssa poliisilaitokselta yli 150 000 euroa

    6. 6

      Essi Syrjälän työpaikka oli vaarassa, kun passi ja viisumi olivat Postin lakon takia jumissa – Mitä tehdä, jos matkustus­asiakirjat jäävät lakon takia saamatta?

    7. 7

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    9. 9

      Tallipäällikkö Tommi Mäkinen joutuu maksumieheksi, kun Sébastien Ogier vaihtaa tallia; Citroëniä uhkaa miljoonien eurojen sopimussakko ja maksaa Esapekka Lapin palkan Fordilla

    10. 10

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    2. 2

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    3. 3

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    4. 4

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen maahan­muutto­politiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet

    6. 6

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    7. 7

      Kirjeenvaihtajan analyysi: Virkarikos­tutkinnassa kuultiin järisyttävä todistus – Miten republikaanit puolustavat presidentti Trumpia?

      Tilaajille
    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      Mannerheimintien varteen suunnitellaan valtavaa rakennushanketta: 2 500 uutta asukasta ja jopa 14-kerroksinen talo

    10. 10

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    6. 6

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    7. 7

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    8. 8

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    11. Näytä lisää