Urheilu

Tenniksen entinen supertähti Andy Murray sanoi, että olisi lapsellista kuvitella palaavansa maailman ykköseksi

Entinen ATP-listan ykkönen pelaa kolme turnausta Kiinassa.

Skotti Andy Murray sanoi Kiinassa pelattavassa tenniksen ATP-turnauksessa, että on lapsellista ja naurettavaa ajatella hänen tavoittelevan vielä paikkaa maailman ykkösenä.

Lonkkakivut ja siitä seuranneet leikkaukset aloittivat Murrayn, 32, uran liukumisen alamäkeen.

Murray voitti parhaina aikoinaan kolme grand slam -turnausta ja kahdesti kaksinpelin olympiakultaa. Nyt hän hakee jonkinlaista paluuta Kiinassa kolmen turnauksen sarjassa, joka alkaa Zhuhaissa ATP-250 -kisassa.

”Rehellisesti sanottuna en odota pääseväni enää parhaimmilleni”, Murray sanoi uutistoimisto AFP:lle. Hänen nykyinen sijoituksensa on 413.

Kivut eivät enää vaivaa Murrayta, mutta takamatkaa maailman kärkeen ehti tulla pitkälti.

”Tenniksellisesti minulla on tunne, että voisin pelata korkeimmalla tasolla taitojeni puolesta, mutta kyse on fysiikasta voidakseni pelata tarpeeksi korkealla.”

Zhuhain turnauksessa Murray kohtaa Tennys Sandgrenin ensimmäisellä kierroksella. Sandgren on rankattu 69:nneksi, ja on kova haaste Murraylle, jolla on ollut vaikeuksia menestyä haastajatason kisoissa.

Murray nousi maailman ykköseksi 2016, jonka jälkeen hän oli 41 viikkoa kärjessä. Hän on ollut miespelaajista 14:nneksi pisimpään ATP-listan ykkösenä. Sveitsin Roger Federer johtaa tilastoa 310 viikollaan.

Loukkaantuminen ja nihkeä paluu eivät ole saaneet Murrayta lopettamaan, mutta hän myönsi päässeensä kokeilemaan sitä.

”Minulla oli vilkaisu siihen suuntaan, kun olin kuukausia sivussa. Se oli upeaa aikaa”, Murray sanoi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    2. 2

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    3. 3

      Syyria ja kurdit yhteistyöhön: Armeija aikoo vastata Turkin hyökkäykseen, USA vetää joukkojaan maasta

    4. 4

      Maailman suurimman lentokoneen tehnyt ukrainalainen Antonov selvisi Neuvostoliiton kaatumisesta, mutta Venäjän ja Ukrainan välirikko syöksi sen ongelmiin

    5. 5

      Influenssarokotteen koostumus muuttui, rokottamiset alkavat normaalia myöhemmin

    6. 6

      Alkava rasvamaksa sekä diabeteksen ja uniapnean oireet herättivät: Huoli omasta terveydestä sai laihduttamaan

    7. 7

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi seeproilla on raidat? Japanilaistutkijat maalasivat naudoille raitoja ja paarmat kaikkosivat

    9. 9

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    10. 10

      Minkit löysivät paratiisin Oulun ydinkeskustasta, sitten kaupunki järjesti tehopyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    2. 2

      Porvari vastaan demari, isoveli vastaan pikkuveli – Hirvolan veljekset käyttävät suurta valtaa Suomessa, mutta tänään ei neuvotella vaan pelataan kovaa

      Tilaajille
    3. 3

      Tuhannet lukijat kertoivat HS:lle, miksi heillä ei ole lapsia – Vastauksista piirtyy kuva epävarmuuteen kasvaneesta sukupolvesta

      Tilaajille
    4. 4

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    5. 5

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    6. 6

      Caitlin Moran joutui vastoin tahtoaan seksivideolle ja haluaa kertoa siitä avoimesti, sillä seksi on feminismin ytimessä

      Tilaajille
    7. 7

      Tätä on lastensuojelun työntekijäkato käytännössä: Vantaalainen perheenäiti piiloutuu suihkuun itkemään, koska kukaan ei auta hänen vaikeasti oireilevaa poikaansa

      Tilaajille
    8. 8

      Syyria ja kurdit yhteistyöhön: Armeija aikoo vastata Turkin hyökkäykseen, USA vetää joukkojaan maasta

    9. 9

      Poliisi pidätti näyttelijä Jane Fondan, 81, tämän osoitettua mieltään Greta Thunbergin ja muiden ilmastoaktivistien puolesta

    10. 10

      Tutkimus selvitti, mitkä sanat suomalaiset kokevat sopimattomiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää