Urheilu

Suomalaiskävelijät ovat Dohan kuumuudessa lääketieteen koekaniineja, kapseli mahassa mittaa fysiologisia arvoja kisan aikana

Kyseessä on IAAF:n lääketieteellinen kokeilu, joka voi tuoda uutta tietoa kilpakävelystä rasittavuudesta ja vaikutuksesta urheilijan elimistöön.

Doha

Kilpakävely uudistuu, mutta mihin suuntaan?

Ainoa virallinen fakta tällä hetkellä on, että kukaan ei tiedä mitä tapahtuu. Eivät edes kävelijät itse.

”Ilmassa on kaikenlaista puhetta. Jotain varmaan tapahtuu, että kävely saadaan mahtumaan paremmin nykyiseen tv-formaattiin.

”Toisaalta en tiedä, tuoko esitetty 35 kilometrin kilpailu sen enempää katsojia kuin nykyinen viisikymppinenkään”, Veli-Matti ”Aku” Partanen sanoo.

Partanen ja Jarkko Kinnunen kävelevät yleisurheilun MM-kisoissa Dohassa 50 kilometriä. Huippuraskaaksi arvioitu kisa alkaa lauantaina poikkeuksellisesti puolilta öin.

Nykyiset avokisojen kävelymatkat 20 ja 50 kilometriä ovat ohjelmassa vielä ensi vuonna olympialaisissa. Sen jälkeen matkat todennäköisesti muuttuvat.

Yhtenä ehdotuksena Kansainvälisessä yleisurheiluliitossa IAAF:ssä on, että matkat muuttuvat 15 ja 35 kilometrin kävelyihin.

Suomalaiskävelijät kannattavat 50 kilometrin säilyttämistä, koska se on kävelyn kuninkuusmatka, mutta ymmärtävät myös muutosvaatimukset.

”Tarjolla on vielä kaksi herkkumatkaa ennen kuin tulee päätöksiä”, Kinnunen sanoo ja viittaa Dohan yökävelyyn ja ensi kesän vähintään yhtä helteiseen olympiakävelyyn Japanissa.

IAAF:ssä oli esillä myös malli, jossa 15 ja 35 kilometrin kävelyt olisivat kahden päivän välein ja pitkälle matkalle lähdettäisiin Gundersenin menetelmällä eli lyhyen kisamatkan matkan järjestyksen ja aikaerojen mukaan.

Tämä malli on kuitenkin hylätty ainakin toistaiseksi, koska silloin kävelijän pitäisi osallistua molemmille matkoille.

”Se oli ehdotus, mutta siitä ei ole puhuttu vakavasti”, kävelijöiden valmentaja ja vuoden 1995 maailmanmestari Valentin Kononen sanoo.


Kävely on paitsi fyysinen laji, mutta myös tekninen, kun tuomarit seuraavat kävelyn puhtautta. Kolmesta varoituksesta seuraa hylkäys.

Nykysäännön mukaan kävelijä saa olla irti radan pinnasta 40 millisekuntia. Se on aika, jonka ihmissilmä voi vielä havaita.

Tuleviin arvokisoihin on kehitteillä anturi, joka kiinnitetään kävelytossuun. Se näyttää reaaliaikaisesti tuomareille ja ehkä myös katsojille, onko kävelijällä tekniikkavirhe.

Jos anturin asetukseksi määrätään, ettei tossu saa olla sekunnin osaakaan irti maasta, lajin luonne voi muuttua.

”Siinä tapauksessa se syö varmasti loppuaikaa”, Partanen miettii.

Jo Dohassa kävelijöillä on mahdollisuus yhteen uudistukseen. Jokainen osallistuja saa halutessaan lääkkeettömän kapselin, joka niellään kolme neljä tuntia ennen kisaa.

Kapseli mittaa urheilijan fysiologisia arvoja kisan aikana. Kyseessä on IAAF:n lääketieteellinen kokeilu, joka voi tuoda uutta tietoa kilpakävelystä rasittavuudesta ja vaikutuksesta urheilijan elimistöön.

”Ajattelin ottaa kapselin, jos se minulle tuodaan”, sanoo Kinnunen, joka kävelee Dohassa neljännentoista kerran 50 kilometriä arvokisoissa. MM-kisoissa hän on seitsemättä kertaa.

Kinnunen on keskeyttänyt vain yhden kerran, Barcelonan EM-kisoissa vuonna 2010, jolloin hänellä oli jalassa tulehdus.

Partanen lähtee neljänsiin MM-kisoihinsa. Kaksi vuotta sitten Lontoossa hän keskeytti ja samoin kävi viime vuonna EM-kisoissa Berliinissä, jossa hän oli jopa mitalisuosikki.

”Vatsa ei toiminut kunnolla, mikään ei imeytynyt”, Partanen sanoo.

Kinnunen sinnitteli Berliinissä maalin viimeisenä, mutta luonto ei antanut periksi, että hän olisi keskeyttänyt.

”Ehei, yritän aina maaliin”, Kinnunen sanoo.

Tiia Kuikan osallistuminen naisten 50 kilometrin kisaan on epävarmaa. Hänellä oli perjantaina kurkkukipua.

Lue HS:n erikoisartikkeli aitajuoksija Nooralotta Nezirin valmistautumisesta MM-kisoihin

HS:n videolla puretaan aitajuoksusuoritus palasiksi. Mallia näyttää Matilda Bogdanov


 



 

Miesten 50 kilometrin kävely alkaa lauantaina kello 23.30.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nouseva merenpinta uhkaa rikkoa Yhdysvaltojen kasaaman ydinjätehaudan Tyynellämerellä

    2. 2

      ”On nöyryyttävää saada rahaa tekemättä mitään”, sanoo Mustafa Abdulameer – tutkimus kertoo, miten Suomi ajaa turvapaikan­hakijoita elämään sosiaaliturvan varassa

    3. 3

      Maailman hauskimmat eläinkuvat valittiin, katso voittaja ja kisan parhaimmisto tästä

    4. 4

      Keskusta ehdottaa tuntuvaa korotusta lapsilisiin

    5. 5

      Joonas Majuri varttui alkoholiongelman ympäröimänä ja ihmetteli, miksei juomista voi vain lopettaa – Nyt hän on riippuvuustutkija, joka tietää vastauksen

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaan ruokakaupan Citymarket-kauppias kertoo nyt esiin tulleesta perheväkivallasta: ”Eittämättä elämäni suurin virhe”

    7. 7

      Verkossa leviää video, jolla Stella-koira ilmaisee neljällä sanalla haluavansa ulos – Suomalaiset asiantuntijat arvioivat, miten se on mahdollista

    8. 8

      Bussilla raju liikkeellelähtö Herttoniemessä: Pysäkki tempautui mukaan ja murskaantui

    9. 9

      Bailutelineen voimat ehtyvät – HS:n 3d-malli näyttää, miksi huteraa Mantaa on pilkattu ”kevytmieliseksi katunaiseksi”

    10. 10

      EU:n von der Leyen luopuu eurooppalaisen elämäntavan puolustamisesta: Komissaarin titteli vaihtuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    2. 2

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    3. 3

      HS-analyysi: Kaupungin­valtuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein rikkoi politiikan tärkeintä sääntöä, ja nyt maahan­muuttajat pannaan maksamaan siitä

      Tilaajille
    4. 4

      Bailutelineen voimat ehtyvät – HS:n 3d-malli näyttää, miksi huteraa Mantaa on pilkattu ”kevytmieliseksi katunaiseksi”

    5. 5

      Joonas Majuri varttui alkoholiongelman ympäröimänä ja ihmetteli, miksei juomista voi vain lopettaa – Nyt hän on riippuvuustutkija, joka tietää vastauksen

      Tilaajille
    6. 6

      Portaat lakaistiin vain puoliksi Sörnäisissä: ”Ei tietysti tehdä sitä, mistä ei makseta”

    7. 7

      Maailman parhaan ruokakaupan Citymarket-kauppias kertoo nyt esiin tulleesta perheväkivallasta: ”Eittämättä elämäni suurin virhe”

    8. 8

      ”On nöyryyttävää saada rahaa tekemättä mitään”, sanoo Mustafa Abdulameer – tutkimus kertoo, miten Suomi ajaa turvapaikan­hakijoita elämään sosiaaliturvan varassa

    9. 9

      Pysäköinninvalvoja vei rahat tililtäni ulosoton kautta, vaikka en ollut pysäköinyt koko autoa

    10. 10

      ”Napa selkärankaan” on vanhentunut ohje, joka voi altistaa treenaajan vatsalihasten erkaumalle – Kolme parempaa tapaa vahvistaa syviä vatsalihaksia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Viola Wallenius, 24, haaveili perhe-elämästä ja urasta Suomessa, mutta päätyi kahdeksanlapsisen perheen äidiksi Keniaan – Keskellä yötä minibussissa hänen käsiinsä syntyi uusi ihminen

      Tilaajille
    4. 4

      Illalla nukuttaa, mutta aamuyöllä alkaa valvominen – Liian varhainen heräily on monen vaiva, ja unitutkija kertoo, mistä siinä on kyse

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    6. 6

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    9. 9

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    10. 10

      11 000 tutkijaa varoittaa ilmasto­hätätilasta – Suomalainen tutkimus­professori: En olisi toden­näköisesti alle­kirjoittanut vetoomusta

    11. Näytä lisää