Urheilu

Maailman nopein nainen palasi vauvalomalta suoraan mestariksi: ”Sanoin, että hei, äidillä on huomenna työpäivä”

Kaksivuotias Zyon-poika pääsi mukaan kunniakierrokselle, kun Shelly-Ann Fraser-Pryce juhli sunnuntai-iltana 100 metrin

Doha

Kaksivuotias Zyon-poika saattaa olla kaikkien aikojen nuorin kunniakierroksen kiertäjä yleisurheilussa.

Naisten sadan metrin maailmanmestari Shelly-Ann Fraser-Pryce otti poikansa mukaan kierrokselle Khalifan stadionilla Dohassa myöhään sunnuntaina.

Jamaikalainen kilpaili perheen lisäyksen jälkeen ensi kertaa MM-kisoissa sitten vuoden 2015, ja teki sen tyylikkäästi.

Muut juoksijat saivat vain seurata katseellaan, kun Fraser-Pryce pakeni silmistä monivärisen hiuslisäkkeensä kanssa. Uran neljäs MM-kulta tuli ajalla 10,71.

MM-hopeaa juoksi Britannian Dina Asher-Smith ajalla 10,83 ja pronssia Norsunluurannikon Marie-Josee Ta Lou, 10,90.

Mitalisuosikkeihin kuulunut Hollannin Dafne Schippers jäi viime hetkellä pois satasen finaalista.

”Olin todella peloissani, kun kyyristyin telineisiin. En ollut kilpaillut kesän jälkeen yli kymmeneen viikkoon ennen kuin täällä”, Fraser-Pryce sanoi lehdistötilaisuudessa.

Paluu huipulle jännitti muutenkin 32-vuotiasta kaksinkertaista olympiavoittajaa.

”En ollut lainkaan varma, voinko edes palata. Se on pitkä matka henkisesti ja fyysisesti. Minulla oli vaikea pudottaa painoni takaisin kisakuntoon”, Fraser-Pryce sanoi.

Hän sanookin olevansa ylpeä, että pystyi palaamaan.

”Huippu-urheilevan naisen on todella vaikea pitää taukoa. Paluu ei ole helppoa. Se vaatii kovaa työtä ja itsehillintää. Pitää olla valmis tekemään uhrauksia joka suuntaan. Muut odottavat, että jäät kotiin hoitamaan lasta, mutta minulla oli muita suunnitelmia”, puhelias juoksija sanoi.

Kotimaassaan Jamaikalla Fraser-Pryce tekee paljon työtä naisten ja nuorten urheilun eteen.

”Olen vähän sellainen matkasaarnaajaa, mutta minua kuunnellaan.”

Finaalia edeltävän yön sprintteri kertoi nukkuneensa huonosti. Zyon oli halunnut leikkiä, eikä meinannut millään rauhoittua yöunille.

”Sanoin, että hei, äidillä on huomenna työpäivä”, Fraser-Pryce nauroi.

Maanantaina juostaviin 200 metrin alkueriin hän ei osallistu.

”Valmentajani mukaan en ole vielä niin hyvässä kunnossa.”

Korjattu voittajan aika 10,71, ei 10,81.  

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    3. 3

      Komissio: Suomi uhkaa rikkoa Euroopan taloussääntöjä ensi vuonna

    4. 4

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    5. 5

      Massiivisesta Triplasta jopa kolmannes on varattu ravintoloille, joita on 60 – testasimme mielenkiintoisimmat

    6. 6

      Monet suomalaislapset syövät liikaa nitriittiä: ”Jos lapset itse saisivat valita, makkararuokia olisi enemmän”

    7. 7

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    8. 8

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    9. 9

      Koirat tappoivat raskaana olleen naisen Ranskassa

    10. 10

      BBC: Britannian Hongkongin-konsulaatin työntekijä kertoo joutuneensa Kiinan kiduttamaksi – lyötiin ja valvotettiin kansallishymnin laulamisella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    5. 5

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    8. 8

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    9. 9

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    10. 10

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää