Urheilu

Urheilijoilla ja kisajärjestäjillä aivan eri käsitys Dohan raastavista olosuhteista: Suomen kävelyvalmentaja luuli oman mittarinsa menneen rikki, kun se näytti hurjia lukemia

”Veikkaan, että olot olivat aivan eri luokkaa kuin virallisesti kerrottiin”, kotiin Dohasta palannut kävelyvalmentaja Jani Lehtinen kertoo puhelimitse HS:lle.

Doha

Vääristelivätkö yleisurheilun MM-kisojen järjestäjät ja Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF tietoa lämpötilasta ja ilman kosteusprosentista ennen naisten maratonia ja 50 kilometrin kävelyä Dohassa?

Tiedotteessaan viime lauantaina IAAF kertoi, että lämpötila naisten maratonilla oli edellisyönä 28 ja 30,9 celsiusasteen välillä. Kosteusprosentiksi kerrottiin virallisesti 74.

Jokainen maratonia ja kävelyä paikalla seurannut kuitenkin koki ja näki esimerkiksi matkapuhelimistaan, että lämpöä oli 34–36 astetta, ja se tuntui 39–40 asteelta.

HS:n oma mittari näytti kävelyn aikana 34,3 astetta. Ilmankosteutta ei mitattu.

”Veikkaan, että olot olivat aivan eri luokkaa kuin virallisesti kerrottiin”, kotiin Dohasta palannut kävelyvalmentaja Jani Lehtinen kertoo puhelimitse HS:lle.

Lehtinen mittasi omalla mittarillaan ennen kävelyä kosteusprosentiksi 99. Mittari huurtui ja Lehtinen luuli, että se meni rikki.

Jälkeenpäin hän sai vahvistusta omalla käsitykselleen, kun kahden muun maan mittaukset näyttivät kosteusprosentiksi pitkälle yli 90 ja 98.

”Jos ilman kosteusprosentti oli 98, se tarkoittaa, että 39:ltä asteelta tuntuva lämpö olikin 48 astetta. Ero on huomattavan suuri”, Lehtinen sanoo.


Ennen kävelyä joukkueille lähettämässään kirjeessä IAAF siis vähätteli lämpötiloja. Lehtisen mukaan syy tähän on selvä.

”Kirje näyttää juristien laatimalta ja siinä vieritetään vastuu joukkueille ja urheilijoille. Vastuunsiirto oli täydellinen. Kisat ovat saaneet niin paljon kritiikkiä, ettei kävelyä haluttu perua tai siirtää, vaikka siihen olisi ehkä ollut perusteet. On iskenyt paniikki”, Lehtinen sanoo.

Kuumuus ei sinällään ole ongelma, kun tiedetään, mitä odottaa.

Maraton on juostu ja 50 kilometriä on ennenkin kävelty kuumissa oloissa ja usein vielä polttavan auringon alla.

Maratonilla tulostaso romahti kuitenkin niin paljon, ettei se ollut normaalia.

IAAF:n mukaan naisten maratonjuoksun korkea keskeyttämisprosentti (46,6) oli tavallisella tasolla, kun sitä verrataan aiempiin hellejuoksuihin.

”Naisten maratonille lähti 68 juoksijaa ja 40 pääsi maaliin. Se on täysin normaali määrä ja vastaa Tokiossa 1991 ja Moskovassa 2013 käytyjä MM-kilpailuja”, IAAF tiedotti.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Varjojen naiset: Riikka Tuomi ja Jenni Eronen tietävät, minkälaista on kodittomien naisten elämä Helsingin kaduilla

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    7. 7

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    8. 8

      Moni asia Euroopassa on muuttunut vuoden 2015 jälkeen, ja siksi syyrialaiset eivät ehkä suuntaa joukoittain sodan jaloista Suomeen

    9. 9

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    10. 10

      Suomi on äärimmäisen lähellä historiallista arvokisapaikkaa: näin saat lipun Huuhkajien EM-otteluihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    3. 3

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    4. 4

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    5. 5

      Lapsensa onnettomuudessa menettäneet britti­vanhemmat järkyttyivät Valkoisessa talossa: Epäilty yli­ajaja oli Trumpin kutsumana viereisessä huoneessa

    6. 6

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    7. 7

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa vinkkinsä

      Tilaajille
    8. 8

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    9. 9

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    10. 10

      Kiina esitteli taistelu­helikopterin, joka muistuttaa lentävää lautasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää