Urheilu    |   Kommentti

MM-Dohan riemuitseva seiväskolmikko mursi huippu-urheilijoihin liitetyn typerän väitteen

Usein kuulee sanottavan, että huippu-urheilijan pitää olla itsekäs, jopa itsekäs paskiainen tai vähintään hankala ihminen, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ismo Uusitupa.

Seiväshyppääjät ovat kummallista porukkaa. Nehän kannustavat tosiaan kesken kilpailun! Näin on ollut jo pitkään ja se huipentui tiistai-iltana yleisurheilun MM-kisoissa Qatarin Dohassa: mitalikolmikko (Sam Kendricks, Armand Duplantis ja Piotr Lisek) meni Duplantisin viimeisen hypyn jälkeen istuskelemaan hyppypatjalle ja lopulta kolmikko teki yhtäaikaisen voltin taaksepäin.

Muutenkin hyppääjät keskustelivat keskenään kilpailun aikana kuin olisivat olleet yhteisessä keilajoukkueessa. Kun tuli onnistunut hyppy, mentiin halailemaan hyppääjää.

Mistä on kyse?

Usein kuulee sanottavan, että huippu-urheilijan pitää olla itsekäs, jopa itsekäs paskiainen tai vähintään hankala ihminen. Tässä kohtaa nostetaan esille muun muassa Cristian Ronaldo tai Seppo Räty, joihin harvoin liitetään mukavan kaverin leimaa. Ronaldo ei juuri tuulettele joukkuekavereidensa maaleja, Rädyltä on jäänyt elämään ”Saksa on paska maa” -lohkaisu.

Seiväshypyn mitalikolmikoltakin löytynee itsekkyyttä, kun kyse on harjoittelusta, mutta kilpakentälle saapuessaan he ovatkin mukavia tyyppejä. Miten ihmeessä he voivat menestyä?

Itsekkyyden myyttiä on toki rikottu jo aikaisemminkin. Esimerkiksi entinen huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuo on todennut Ylen Urheiluhullut-ohjelmassa, että itsekkyys ei ole huippu-urheilijalle vaadittavien ominaisuuksien listalla.

”Se ei kuvaa urheilijan sisäistä paloa tehdä sitä omaa ammattiaan parhaalla mahdollisella tavalla”, Sarasvuo sanoi.

Seiväskolmikko ja myös monet muut seiväshypyn huiput ovat oivaltaneet, että parhaat tulokset syntyvätkin, kun kilpailussa on hyvä meininki. Ja vaikkei syntyisikään, on pitkän kauden läpi kilpaileminen tällä tavoin paljon hauskempaa. Myös yleisö viihtyy – tai olisi Dohan seiväskisassa viihtynyt, jos heitä siellä olisi.

Jottei jää epäselväksi, on syytä todeta, että totta kai vastaavaa löytyy muistakin urheilulajeista, kuten lumilautailusta.

Kaikille tällainen yhteinen tuulettelu ei sovi, mutta muuten murheellisten MM-kisojen seuraamiseen tuli annos iloa, kun näki seiväsmiesten riemun. Oli oikeastaan ihan sama, kuka heistä voittaa. He kaikki voittivat.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen somessa: ”En usko siihen huuhaahan” – Sen jälkeen alkoi palautevyöry

    2. 2

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamujuominen erityisen suomalainen ilmiö?

    3. 3

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemusterapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    4. 4

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    5. 5

      Pikaluistelija Mika Poutala sai joukkuetovereiden kuupan kiehumaan: päävalmentaja nimesi hänet ”löylyttäjäksi”

    6. 6

      Jopa miljoonan suomalaisen kehossa jyllää esidiabetes, eivätkä he tiedä sitä

      Tilaajille
    7. 7

      Voi olla, että korot eivät nouse vuosi­kausiin – Mitä se tarkoittaa koti­talouksien kannalta?

      Tilaajille
    8. 8

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    9. 9

      Kuollut isä juoksi kodin ohi keltaisissa shortseissa – Terveetkin ihmiset näkevät harhoja, ja tutkijan mukaan niihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    10. 10

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    4. 4

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    5. 5

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    6. 6

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    7. 7

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    8. 8

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    9. 9

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää