Urheilu

Dohassa historiallinen MM-tupla ja kaikkien aikojen hurjin kuulafinaali: Neljänneksi jääneen tulos olisi aina aiemmin riittänyt kultaan

Hassan voitti viikko sitten 10 000 metrin MM-kultaa.

Hollantilainen Sifan Hassan teki historiaa yleisurheilun MM-kisoissa Dohassa lauantaina, kun hän voitti naisten 1 500 metrin MM-kultaa huimalla ajalla 3.51,95.

Hassanista tuli kautta aikojen ensimmäinen urheilija, joka on voittanut samoissa kisoissa sekä 1 500 että 10 000 metrin MM-kultaa. Kymppitonnin voittoa hän juhli viikko sitten lauantaina.

Hassan oli 1 500 metrillä täysin ylivoimainen. Hän piti hurjaa vauhtia kärjessä alusta asti ja jätti kaikkien aikojen kuudenneksi kovimmalla ajallaan kakkoseksi juosseen Kenian Faith Kipyegon yli kahden sekunnin päähän.

Miesten kuulafinaalista puolestaan muodostui historiallisen kovatasoinen. Yhdysvallat otti lopulta kaksoisvoiton, kun Joe Kovacs työnsi viimeisellään kaikkien aikojen neljänneksi parhaan tuloksen 22,91.

Hän ohitti sillä maanmiehensä Ryan Crouserin ja Uuden-Seelannin Tomas Walshin, jotka hävisivät vain sentin tuloksella 22,90.

Neljänneksi jäänyt Brasilian Darlan Romani työnsi hänkin 22,53, mikä olisi olisi riittänyt mestaruuteen kaikissa aiemmissa kuulantyönnön arvokisafinaaleissa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      Boris Johnsonin uskottavuuden kyseenalaistava video on kerännyt jo yli 4 miljoona näyttöä – Taustalla on pääministerin pakoilu kovasta haastattelusta

    5. 5

      HS tapasi miehen, jonka päätös syöksi koko Chilen kaaokseen: ”En iki­maailmassa kuvitellut, että näin kävisi”

    6. 6

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    7. 7

      Anna Brotkin salakuuntelee suomalaisia ja vie sitten heidän juttunsa televisioon – ”En ymmärrä valitusta, ettei mitään muka saisi enää sanoa, sehän ei ole totta!”

      Tilaajille
    8. 8

      Silkkiä ja vain yksi olkain – HS keräsi aineiston Presidentin­linnan suosikki­puvuista kymmenen vuoden ajalta ja hahmotteli ”täydellisen” mekon

    9. 9

      Keväällä 2021 Suomessa järjestetään sota­harjoitus, josta varmasti puhutaan

    10. 10

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    2. 2

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    9. 9

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    10. 10

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    8. 8

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    9. 9

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    10. 10

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    11. Näytä lisää