Urheilu

Koripallopomon twiitti Hongkongin mielenosoittajien puolesta sai Kiinan hermostumaan ja NBA:n pelästymään, nyt seura pohtii toimitusjohtajan potkuja

NBA:n oman ilmoituksen mukaan koripallosarjaa seuraa Kiinassa lähes 500 miljoonaa katsojaa.

Urheilun ja politiikan erottaminen käy yhä vaikeammaksi. Tämän sai huomata koripallon NBA-seura Houston Rocketsin toimitusjohtaja Daryl Morey twiitattuaan perjantai-iltana Hongkongin mielenosoittajia tukevan viestin.

Viestissään hän kehotti ihmisiä ”taistelemaan vapauden puolesta ja seisomaan Hongkongin tukena”.

Viesti sai monet sekä Kiinassa että Yhdysvalloissa hermostumaan perinpohjaisesti. Tapahtumaketjusta kertoi yhdysvaltalainen urheilulehti The Ringer.

Rocketsin omistajiin kuuluva Tilman Fertitta twiittasi nopeasti, että Morey ei edusta Rocketsin kantaa, ja että seura ei ole millään lailla poliittinen toimija.

Mutta maito oli jo kaatunut. Sunnuntaina Kiinan koripalloliitto ilmoitti, että Moreyn Hong Kongia koskevat huomiot olivat hyvin sopimattomia. Samalla liitto kertoi lopettavansa yhteistyön Rocketsin kanssa. Liittoa johtaa Rocketsin entinen monivuotinen tähti Yao Ming. Hän pelasi seurassa vuosina 2002–2011 ja hänet valittiin kahdeksan kertaa sarjan tähdistöön.

Houstonissa sijaitseva Kiinan konsulaatti puolestaan ilmoitti olevansa erittäin tyytymätön ja järkyttynyt Moreyn kommentista johtuen.

Eräs kiinalaiselle yleisölle työskentelevä koripallotoimittaja puolestaan kertoi Rocketsin merkittävän kiinalaissponsorin SPDB:n lopettavan toistaiseksi kaiken yhteistyön seuran kanssa.

NBA on Kiinassa erittäin suosittu sarja, ja viime päiviin saakka Rockets oli tutkimusten mukaan toiseksi suosituin joukkue. Heinäkuussa NBA arvioi lähes 500 miljoonan kiinalaisen seuraavan NBA:n tapahtumia. Se on NBA:lle valtava markkina, josta liiga ei missään nimessä halua luopua. NBA-otteluita esittää Kiinassa suoratoistona kiinalainen Tencent, joka kertoi sunnuntaina lopettavansa Rocketsin pelien näyttämisen.

Nyt Morey on poistanut kiistanalaisen twiittinsä, ja kirjoittanut sen sijaan, että ei halunnut loukata Rocketsien kannattajia tai ystäviään Kiinassa. Hän myös kertoo saaneensa asiaan ”uusia näkökulmia”.



Siitä huolimatta kohu twiitin ympärillä jatkaa paisumistaan. NBA on liigana ehtinyt irtisanoutua Moreyn näkemyksistä, samoin Rocketsin pelaaja James Harden. NBA kirjoitti tiedotteessaan kunnioittavansa Kiinan historiaa ja kulttuuria. NBA myös pahoitteli sitä, että ”Moreyn kommentit ovat syvästi loukanneet monia Kiinassa”.

Morey ja Rockets ovat parhaillaan Japanissa pelaamassa kautta edeltäviä harjoitusotteluita. Morey lähetti twiittinsä juuri tältä matkalta.

Mittavat ja pitkään jatkuneet mielenosoitukset Hongkongissa alkoivat kesäkuussa, kun vallanpitäjät esittelivät lakihankkeen, jonka perusteella Hongkong voisi luovuttaa rikoksista epäiltyjä myös Manner-Kiinaan. Viikonloppuna Hongkongissa puhkesi jälleen laajoja mielenosoituksia, kun alueen hallinto ilmoitti ottavansa poikkeuslait käyttöön ja kieltävänsä naamiot mielenosoituksissa.

Hongkong on Kiinan erityishallintoalue, jossa on selvästi laajemmat kansalaisoikeudet kuin Kiinassa. Kiina ja Hongkongin edellinen isäntä sopivat, että Hongkongin siirryttyä Kiinan hallintaan sen erityisoikeudet säilyvät 50 vuotta. Kiina on kuitenkin tiivistänyt otettaan koko ajan.

Houston Rocketsin johto on julkisuudessa vakuuttanut, että välit toimitusjohtaja Daryl Moreyn kanssa ovat edelleen kunnossa. The Ringerin lähteiden mukaan seuran johto on kuitenkin käynyt keskusteluja Moreyn irtisanomisesta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maria Ohisalo saa jatkuvasti uhkauksia, mutta Helsingin kaduilla hän ei ole koskaan pelännyt – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    2. 2

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    3. 3

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla – varusmiesten vanhemmat ovat huolestuneet

    4. 4

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    5. 5

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    6. 6

      Maahanmuuttoteeman voimaa politiikassa eivät selitä faktat vaan niiden puute

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Kolme itsenäisyyspäivänä Helsingissä kiinniotetuista on yhä poliisin hallussa, epäillään räjähderikoksesta ja pahoinpitelyistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Äärioikeistolaisten hihamerkit ja anarkistiliput vilahtelivat Helsingissä, kun tuhannet marssivat itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa – Poliisi otti kiinni 13 ihmistä

    3. 3

      Linnan juhlien pukuloistoa hallitsivat voimakkaat värit, näyttävät korut ja printit – HS:n seuranta kokosi juhlien kiinnostavimmat puvut

    4. 4

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    5. 5

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    8. 8

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      ”Ei hemmetissä”, sanoi prinsessa Anne sieppaajalle jo 70-luvulla – Suorasanainen prinsessa on tehnyt asiat aina omalla tavallaan, ja se on tehnyt hänestä yhden brittihovin suosituimmista kuninkaallisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää