Urheilu

Brittilehti: Teemu Pukin Norwich voi aiheuttaa ManU-luotsi Solskjærille potkut

Norwich isännöi ongelmissa painivaa suurseuraa 27. lokakuuta.

Jalkapallon Englannin Valioliigan suurseuroihin lukeutuva Manchester United on surkeassa vireessä, ja joukkueen päävalmentajan Ole Gunnar Solskjærin lähtölaskenta on monien asiantuntijoiden mukaan alkanut.

ManU on Valioliigassa vasta sijalla 12, ja eroa putoamisviivaan on vain kaksi pistettä. Kahdeksasta ottelusta on koossa vain yhdeksän pistettä maalierolla 9–8.

Käynnissä olevan maaottelutauko antoi Solskjærille vähän lisäaikaa, mutta kengän kuva voi ilmestyä takamukseen jo lähiaikoina. Brittilehti The Sunin mukaan norjalaisluotsi saa todennäköisesti potkut vielä lokakuun aikana, jos tulokset eivät parane.

Maaottelutauon jälkeen ManU kohtaa 20. lokakuuta kotikentällään Liverpoolin, mutta siitä ottelusta eivät seurapomot The Sunin mukaan odota suuria. Siksi sarjajohtajan kohtaaminen ei vielä ratkaise Solskjærin kohtaloa.


Ratkaisevammaksi nousee The Sunin mukaan vierailu Norwichin luo 27. lokakuuta. Teemu Pukin tähdittämä sarjanousija on tällä hetkellä Valioliigassa toiseksi viimeisenä, mutta joukkue on jo onnistunut kotikentällään kaatamaan viime vuoden mestarin Manchester Cityn.

Jos ManU häviää Norwichille ja valuu oikeasti mukaan putoamiskamppailuun, loppuu seurajohdon kärsivällisyys todennäköisesti.

ManU:n kultavuosien menestysluotsin Alex Fergusonin jälkeisistä valmentajista Solskjærin voittoprosentti 48 on selvästi heikoin.

Louis van Gaalilla prosentti oli 52 vuosina 2014–16, hänen edeltäjällään David Moyesilla se oli 53, ja kausina 2016–18 ManU:a valmentaneella José Mourinholla voittoja tuli 58-prosenttisesti.

Solskjærin mahdollisina seuraajaehdokkaina on mainittu muun muassa RB Leipzigin Julian Nagelsmann ja vapailla markkinoilla oleva entinen Juventus-luotsi Massimiliano Allegri.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Äiti eristi lehmätaiteilija Miina Äkkijyrkkän lapsena vasikkakarsinaan – itse hän itkee, jos lapset pitävät hänestä hengähdystaukoa

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      USA:n varapresidentti Pence: Turkki suostunut tulitaukoon

    6. 6

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    7. 7

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    8. 8

      Ravintolayhtiö ajautui ongelmiin ja joutuu lopettamaan kaikki ravintolansa: Klassikkoravintolat Rivoli ja Rivoletto sulkevat ovensa

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    5. 5

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    6. 6

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    7. 7

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    8. 8

      Verenkierto-ongelmat voivat näkyä kynsistä – Näin tunnistat poikkeavat kynnet, jotka saattavat olla merkki terveysongelmista

      Tilaajille
    9. 9

      Tripla avattiin: Kuvat ja video esittelevät Pasilan uuden keskuksen

    10. 10

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    6. 6

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    7. 7

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    10. 10

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    11. Näytä lisää