Urheilu

Kimi Räikkösellä on harvinaisen pitkä pisteettömien kisojen putki: hän ihmettelee itsekin viimeistä sähläystä

Japaniin iskevä taifuuni voi siirtää Suzukan Grand Prix -viikonlopun aika-ajon sunnuntaille.

Suzuka.

Japanin GP:n järjestäjät peruivat aika-ajopäivän taifuunin takia 15 vuotta sitten ja samalla lailla käy ilmeisesti tälläkin kerralla.

Vuoden 2004 lähtöruudukosta on jäljellä enää Kimi Räikkönen, joka tuolloin McLarenin autolla sijoittui sunnuntaiaamuun siirretyssä aika-ajossa 12. sijalle ja tuli kisassa maaliin kuudentena.

HS kysyi Räikkösen muistoja tuosta poikkeuksellisesta viikonlopusta. Miten hän kulutti yllättävän välipäivän?

”En tehnyt varmaan mitään. Olimme hotellilla. Sen muistan, että silloin paistoi aurinko, vaikka ajamiset olikin peruttu.”

Vaikuttaako välipäivä normaaliin rytmiin pääsemistä?

”Ei sillä ole mitään vaikutusta. Mutta jos täytyisi välipäivä pitää ja viettää aika hotellilla, minun puolestani sellainen voitaisiin ottaa aina torstaisin”, haastatteluja kaihtava suomalaisveteraani virnisti.

Auttaako vankka kokemus, kun viikonlopun normaalia aikataulua joudutaan rukkaamaan?

”Jos perjantai sujuu tavalliseen tapaan, tilanne on varmaan ihan sama kaikille. Eihän mahdollisille muutoksille kukaan voi mitään. Silloin kaikkien on vain mentävä tilanteen mukaan”, Räikkönen sanoo.

Hän huomauttaa, että säätä on vaikea ennustaa tarkasti.

”Onhan tässä ennenkin ollut paljon puhetta mahdollisista sateista, mutta sitten on kuitenkin ajettu kuivalla kelillä. Kaikki meuhkaavat, että nyt tulee paha ilma, mutta katsotaan nyt. Tietysti jos sataa, tällä radalla on todella hankalaa saada kaikki kohdalleen.”

Jos käy kuin 2004 ja aika-ajo ajetaan sunnuntaiaamuna viisi tuntia ennen kisaa, kuinka erilaista se on kuljettajan kannalta?

”Onhan niin käynyt myös Austinissa muutama vuosi sitten. Mielestäni siinä ei ole mitään hätkähdyttävää. Sunnuntaisin joudutaan tavallisesti odottamaan kauan ennen kisaa. Jos aika-ajo on aamulla, se aika kuluu nopeammin. Tietysti jos autoon tulee jotain korjattavaa, väliaika remontointiin voi käydä vähiin.”

Kun ensi vuoden sääntömuutoksia on harkittu, aika-ajon siirtäminen pysyvästi sunnuntaiaamuun on ollut esillä.

Räikkösen syyskausi on sujunut kurjasti. Belgian, Italian, Singaporen ja Venäjän kisoista ei ole tullut pisteen pistettä.


Edellisen neljän kisan mittaisen nollaputkensa Räikkönen koki Ferrarilla 2008, kun Valencia, Belgia, Italia ja Singapore menivät pieleen. Monzassa tuli yhdeksäs sija, mutta silloin vain kahdeksan ensimmäistä sai pisteitä.

Neljä perättäistä pisteetöntä kisaa Räikkösellä oli myös debyyttikaudella Sauberilla 2001. Pahin nollaputki on kuuden keskeytyksen ketju McLarenilla 2002 (Malesia, Brasilia, San Marino, Espanja, Itävalta ja Monaco).

Räikkönen pyörittelee päätään, kun häneltä pyytää analyysiä kesätauon jälkeisistä kisoista.

”Belgiassa meillä oli vauhtia, mutta sitten on ollut kaikenlaisia ongelmia. Välillä autoon on tullut jotain häikkää, välillä olen tehnyt itse virheitä. Kokeilemme joitain juttuja ja toivottavasti olemme taas nopeampia. En usko, että tarvitsisimme paljon lisävauhtia pystyäksemme kamppailemaan paremmista sijoituksista.”

Räikkönen sortui viime kisassa Venäjällä aavistuslähtöön. 308 GP-viikonlopun veteraanille se oli uusi kokemus.

”Se taitaa olla ensimmäinen aavistuslähtö, minkä olen F1-uralla ottanut. Ei tule ainakaan mieleen, että vastaavaa olisi sattunut ennen. Onpa ainakin nopeat reaktiot.”

Periaatteessa voi puhua aavistuslähdöstä myös Saksan kisassa, missä molemmat Alfa Romeot saivat aikasakon tekniikan tuomasta starttiedusta.

Alfa Romeon kilpakyky vaikuttaa taantuneen, kun lähimmät kilpailijat ovat pystyneet kehittämään autojaan enemmän. Jos kisat käytäisiin alkukauden autoilla, Alfa Romeon kaksikko pärjäisi varmasti paremmin.

 
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    2. 2

      Suomalaisperhe haluaisi adoptoida aikuisen turvapaikanhakijan, mutta laki ei sitä salli

    3. 3

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    4. 4

      Kerro nukkumaanmenoaikasi, niin helppo kaava paljastaa, miten saat päivästäsi kaiken irti – Tietokirjailija Pink kertoo, miten tieto ajasta muutti hänen elämänsä

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdeksälle Katalonian itsenäisyysliikkeen johtajalle pitkät tuomiot – mielenosoitukset peruivat yli sata lentoa Barcelonan kentällä

    6. 6

      Fingerpori-elokuva saattaa naurattaa, jos ei ole koskaan nähnyt kyseistä sarjakuvaa

    7. 7

      Kenialainen Annah on ylpeä ympärileikkaaja, joka on silponut tyttöjä 50 vuoden ajan

      Tilaajille
    8. 8

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    9. 9

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    10. 10

      Huuhkajilla on nyt käytössään huippukärkipari, ja vastaavanlainen nähtiin A-maajoukkueessa viimeksi 13 vuotta sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    5. 5

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    8. 8

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    9. 9

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    10. 10

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää