Urheilu

Jokerit iski voiton alivoimalla, Minskin pistehai Teemu Pulkkinen nilkutti sairaalaan

Jokerien maalintekijä Veli-Matti Savinainen sanoi, että pelaaminen maistuu, vaikka jalka on ”pipi”.

Jokerit–Dinamo Minsk 3–2

Jokerit kiri takamatkalta voittoon jääkiekon KHL-liigassa. Dinamo Minsk johti kahden erän jälkeen 2–1, mutta isännät nousivat ohitse Veli-Matti Savinaisen ja Brian O´Neillin osumilla.

Minsk koki myös pelaajatappion. Joukkueen kauden paras pistemies Teemu Pulkkinen nilkutti ottelun jälkeen pikavauhtia sairaalareissulle.

”Sain kiekosta ensimmäisessä erässä iskun jalkaani. Käyn tarkistuttamassa, millaisesta vammasta on kysymys”, sanoi laitahyökkääjä Pulkkinen.

Pulkkinen sai perjantaina syöttöpisteen Minskin toiseen maaliin.

Pulkkisen pistesaalis 15 ottelusta ennen Jokerien kohtaamista oli 9+5. Hän oli liigan pistepörssin yhdeksikkö ja maalipörssin kakkonen osuman TsSKA:n Kirill Kaprizovia jäljessä.



Minsk-ottelun päätöserässä Jokerit otti aloitteet ja pyöritti peliä vastustajan päädyssä. Samalla kaavalla se käänsi ottelun tiistaina kahden maalin takaa voitoksi Sotšia vastaan.

Perjantai-illan voittomaali syntyi alivoimalla, kun puolustaja Sami Lepistö nousi hyökkäykseen. Hän löysi syötöllään takakulmalta O´Neillin: 3–2 Jokereille.

”Ne luuli, että maali tulee ylivoimalla itsestään. Kun sellaisella asenteella lähtee pelaamaan, soi pian omissa. Näin kävi Dinamon pojille”, sanoi Jokerien laitahyökkääjä Savinainen.

Kauden toisen ottelunsa pelannut Savinainen tasoitti pelin 2–2:een. Hän sai Henrik Haapalalta syötön päädystä ja ampui vastakiekosta ylänurkkaan.

”On menty kovaa, vaikka jalka on ollut pipi”, sanoi alkukauden itseään kuntouttanut Savinainen. ”Jalalla on kuitenkin pelattu, ja pelaaminen on tuntunut mukavalta.”

Janis Kalnins pelasi Jokerien maalissa viidennen ottelun peräkkäin. Neljä vuotta sitten Unkarin liigassa kiekkoja torjunut latvialainen valittiin KHL:n viime viikon ykköspelaajaksi.

Kalnins, 27, kuului perjantaina Jokerien eliittiin, kun joukkue otti viidennen peräkkäisen voittonsa.

”En ole ajatellut, että olisin ykkösveskari. Lähden aina peliin, jos valmentaja niin sanoo”, sanoi Kalnins.

Perjantaina Jesse Joensuu teki Jokereille 1–0. Laituri haki takakulmalta Marko Anttilaa, mutta poikittaissyöttöön kurottanut puolustaja Marc-Andre Gragnani ohjasi kiekon omaan maaliin.

Minsk voitti toisen erän 2–0. Vieraat tekivät 1–1 Henri Ikosen istuessa jäähyllä. Minskin 2–1-johtomaali syntyi vastaiskusta kolmella yhtä puolustajaa vastaan.

Jokerien ottelut jatkuvat sunnuntaina kotikaukalossa Salavat Julajev Ufaa vastaan. Ensi torstaina joukkue piipahtaa matkapelissä ja kohtaa idän kärkijoukkueen Ak Bars Kazanin.


Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    3. 3

      Astu metsään, jossa stressi haihtuu ja veren­paine laskee – HS:n erikois­artikkeli vie japanilaiseen metsä­terapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    5. 5

      HS kysyi jätteistä ja kierrätyksestä, ja yli 9 000 suomalaista vastasi: Vastauksista vyöryi raivoa, turhautumista ja valtava halu toimia oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Taivaan enkeli ei pelasta puolueita kiipelistä

    7. 7

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Tanskalainen Salam Aldeen matkusti Kreikkaan, ettei kenenkään tarvitsisi hukkua kolme­vuotiaan Aylan Kurdin tavoin, sitten Kreikka yritti tehdä hänestä rikollisen

    10. 10

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    2. 2

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    3. 3

      Katsojien ryntääminen kentälle tuo Suomelle rangaistuksen, mutta mikään sanktio ei pudota Huuhkajia EM-kisoista

    4. 4

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    5. 5

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    6. 6

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    7. 7

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    8. 8

      Huuhkajilla on vielä iso panos Kreikka-ottelussa, voitolla voisi tulla todellinen lottopotti EM-kisalohkojen arvonnassa

    9. 9

      Anna Rahikaisen lapsuudessa sattui traaginen onnettomuus, ja nyt hän kammoaa vanhoja autoja – HS:n lukijat kertovat peloista, jotka ovat periytyneet lapsuudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Halveksittu ”laitapuolen Lönnrot” asui siltojen alla ja tallensi Kallion kadunmiesten ja -naisten elämää kaunistelematta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää