Urheilu

Hiihtäjä Therese Johaug vei ylivoimaisesti Norjan maastojuoksumestaruuden ja on yhä kiinnostuneempi yleisurheilun EM-kisoista

Miesten kisassa Henrik Ingebrigtsen päihitti niukasti hiihtäjä Didrik Tønsethin. Viidenneksi sijoittui huippusuunnistaja.

Maailman paras naishiihtäjä Therese Johaug otti sunnuntaina lisää jalansijaa kestävyysjuoksussa voittamalla ylivoimaisesti Norjan mestaruuden maastojuoksussa.

Se saavutus on johdonmukaista jatkoa sille, että elokuussa Johaug oli omassa kastissaan 10 000 metrin ratajuoksussa Norjan mestaruuskisoissa. Hänen aikansa 32.20,86 oli Norjan kaikkien aikojen viidenneksi paras.

Jo tuolloin Johauag ilmaisi kiinnostuksensa osallistua ensi kesänä samalle matkalle yleisurheilun EM-kisoissa Pariisissa. Johaug juoksi reilusti alle matkan EM-rajan.

Maastomestaruuden jälkeen Oslossa palattiin tähän asiaan ainakin median taholta. Johaug myönsi, että hän haluaisi kilpailla EM-kisoissa.

”Haluan enemmän kuin mielelläni olla mukana EM-kisoissa ensi vuonna, mutta vain, jos olen riittävässä kunnossa. Nyt mahdollisuudet ovat 50–50. Sitä paitsi en ole koskaan ollut Pariisissa”, Johaug sanoi NRK:n mukaan.

Maastojuoksukisassa (6 km) Johaug jätti mestaruutta puolustaneen Sigrid Jervell Vågin 28 sekunnin päähän.

Miesten mestaruuden vei Henrik Ingebrigtsen. Vielä lauantaina hän juoksi Wienissä yhtenä kymmenistä kirittäjistä, jotka auttoivat Kenian Eliud Kipchogen alittamaan ensimmäisenä ihmisenä kahden tunnin haamurajan maratonilla.

Norjan maajoukkuehiihtäjä Didrik Tønseth hävisi Ingebrigtsenille 10 km:n matkalla vain kuusi sekuntia Viidenneksi, 42 sekuntia voittajasta, sijoittui vasta 20-vuotias huippusuunnistaja Kasper Fosser, joka kesällä sijoittui MM-kisojen pitkällä matkalla hopealle. Nuorten MM-rasteilta Fosserilla on kuusi kultaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomesta palautettu irakilaismies surmattiin Bagdadissa – Suomi rikkoi ihmisoikeus­sopimusta, linjasi EIT

    2. 2

      Yhden tv-historian pitkäikäisimmän tv-ohjelman tulevaisuus on vaakalaudalla, saippuasarjan kaikkien näyttelijöiden sopimukset purettiin

    3. 3

      Sähköpotkulautojen synkkä saldo Helsingissä: 400 potilasta sairaaloissa, yhdeksän aivovammaa

    4. 4

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    5. 5

      Osa ihmisistä löytää itsensä vasta äärirajoilla, ja heitä yhdistävät samat piirteet – Henri Ansio oli 110-kiloinen lukiolainen, kunnes päätti ottaa itsestään kaiken irti

      Tilaajille
    6. 6

      200 miljardiin kasvanut kansallisaarre ei olekaan pyhä – Mitä tapahtuu, jos hallitus kajoaa suomalaisten eläkesäästöihin?

      Tilaajille
    7. 7

      Legendaarinen leipomo Espoossa ei uskalla etsiä uusia tuotantotiloja, vaikka vanhat ovat aivan liian pienet: ”Se olisi täysin mahdotonta”

    8. 8

      Aki Palsanmäen elämä muuttui, kun hänen pihalleen käveli kaksi miestä ja yhtäkkiä hänestä tehtiin koko Suomen huutokauppakeisari

    9. 9

      Venetsian tulvan tuhoja luonnehditaan ”apokalyptisiksi”, kuvat näyttävät veden valtaaman kaupungin

    10. 10

      Mullistus Töölössä? Olympiastadionin vieressä sijaitsevasta valtavasta pysäköintialueesta halutaan eroon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    2. 2

      Järvenpinta alkoi nousta selittämättömästi Kauniaisissa: Sitten poisto-ojasta löytyi huolellisesti ladottu kyhäelmä

    3. 3

      ”On nöyryyttävää saada rahaa tekemättä mitään”, sanoo Mustafa Abdulameer – tutkimus kertoo, miten Suomi ajaa turvapaikan­hakijoita elämään sosiaaliturvan varassa

    4. 4

      Maailman hauskimmat eläinkuvat valittiin, katso voittaja ja kisan parhaimmisto tästä

    5. 5

      Omistajaohjaus­ministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokra­työvoiman käytön lakon ajaksi – ”Tässä ovat menneet puurot ja vellit pahasti sekaisin”, kommentoi Paltan toimitusjohtaja

    6. 6

      Verkossa leviää video, jolla Stella-koira ilmaisee neljällä sanalla haluavansa ulos – Suomalaiset asiantuntijat arvioivat, miten se on mahdollista

    7. 7

      Maailman parhaan ruokakaupan Citymarket-kauppias kertoo nyt esiin tulleesta perheväkivallasta: ”Eittämättä elämäni suurin virhe”

    8. 8

      Nouseva merenpinta uhkaa rikkoa Yhdysvaltojen kasaaman ydinjätehaudan Tyynellämerellä

    9. 9

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    10. 10

      ”Napa selkärankaan” on vanhentunut ohje, joka voi altistaa treenaajan vatsalihasten erkaumalle – Kolme parempaa tapaa vahvistaa syviä vatsalihaksia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    9. 9

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    10. 10

      Posti pyrkii saamaan joulukortit ja -paketit perille, vaikka lakko kestäisi neljä viikkoa – HS kokosi vastauksia lakkoon liittyviin keskeisiin kysymyksiin

    11. Näytä lisää