Urheilu

Edes kaksi voittoa ja tasapeli eivät välttämättä riitä Huuhkajille EM-kisapaikkaan

Suomi on edelleen kiinni historiallisessa EM-lopputurnauspaikassa. Tiistaina vastaan asettuu Armenia.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue vaikeutti asemaansa EM-karsinnoissa merkittävästi häviämällä lauantaina vieraissa Bosnia ja Hertsegovinalla maalein 1–4.

Huuhkajat on edelleen kiinni historiallisessa EM-lopputurnauspaikassa, mutta edes kaksi voittoa ja tasapeli ei välttämättä riitä Huuhkajille jäljellä olevista kolmesta ottelusta.

Suomi kohtaa tiistaina Armenian Turussa, ja marraskuussa ovat vuorossa kotipeli Liechtensteinia vastaan ennen karsintojen päätöspeliä Kreikassa.



Armenia sekä Bosnia ja Hertsegovina ovat kahden pisteen päässä lohkokakkosena jatkavasta Suomesta. Voitto tiistaina pudottaisi Armenian käytännössä ulos EM-kisataistelusta, joten huomio kiinnittyy Bosnia ja Hertsegovinan loppuohjelmaan.

Joukkue kohtaa tiistaina vieraskentällä Kreikan, jonka karsinnat ovat sujuneet surkeasti. Joukkueella on seitsemästä ottelusta koossa vain viisi pistettä.

Sen jälkeen on vuorossa lohkovoiton jo varmistaneen Italian kohtaaminen. Fanaattisen kotiyleisön tukemana voitto on täysin mahdollinen, mikä petaisi joukkueelle hyvän tilanteen viimeisen kierroksen vierailulle Liechtensteinia vastaan.



Jos Bosnia ja Hertsegovina ottaa täydet pisteet kolmesta ottelusta, on Suomen pystyttävä samaan. Tasapisteissä Suomi nimittäin jää rannalle, sillä keskinäisissä otteluissa pisteet ovat tasan, mutta Huuhkajat putoaisi keskinäisten otteluiden maalieron (3–4) perustella kisoista.

Näin ollen 18. marraskuuta pelattavassa Kreikka-ottelussa voi siis olla huima panos, mutta ensin pitää Armenian kaatua Turussa kello 19 alkavassa ottelussa.

Nyt voit kokeilla, miten erilaiset tulokset vaikuttavat Huuhkajien lohkon asetelmiin ja mitä Suomen historiallinen kisapaikka vaatii.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    2. 2

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    3. 3

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    4. 4

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Katsojien ryntääminen kentälle tuo Suomelle rangaistuksen, mutta mikään sanktio ei pudota Huuhkajia EM-kisoista

    7. 7

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    8. 8

      Turkin karkottama Isis-vaimo saapui Saksaan ja otettiin kiinni heti lento­kentällä

    9. 9

      Anna Rahikaisen lapsuudessa sattui traaginen onnettomuus, ja nyt hän kammoaa vanhoja autoja – HS:n lukijat kertovat peloista, jotka ovat periytyneet lapsuudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Lontoolaisessa luksus­hotellissa kaupiteltiin tällä viikolla ”kultaisia passeja” EU:n varoituksista huolimatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    3. 3

      Katsojien ryntääminen kentälle tuo Suomelle rangaistuksen, mutta mikään sanktio ei pudota Huuhkajia EM-kisoista

    4. 4

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Anna Rahikaisen lapsuudessa sattui traaginen onnettomuus, ja nyt hän kammoaa vanhoja autoja – HS:n lukijat kertovat peloista, jotka ovat periytyneet lapsuudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    8. 8

      Huuhkajilla on vielä iso panos Kreikka-ottelussa, voitolla voisi tulla todellinen lottopotti EM-kisalohkojen arvonnassa

    9. 9

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    10. 10

      Halveksittu ”laitapuolen Lönnrot” asui siltojen alla ja tallensi Kallion kadunmiesten ja -naisten elämää kaunistelematta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    10. 10

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää