Urheilu

”Tuntuu, kuin juoksisi trampoliineilla” – yhdysvaltalaisjuoksija valitsi ME-juoksussa käytetyt Niken kengät

Maratonennätyksiä juostiin uusiksi viikonloppuna.

Wienissä tehtiin lauantaina kestävyysjuoksuhistoriaa, kun Kenian Eliud Kipchoge alitti ensimmäisenä ihmisenä kahden tunnin haamurajan maratonilla kengillä, joita yhdysvaltalaisjuoksija Jacob Riley kuvailee ”trampoliineiksi”.

Kipchoge pysäytti lauantaina kellot aikaan 1.59.40,2, jota ei kuitenkaan hyväksytä viralliseksi maailmanennätykseksi poikkeusolosuhteiden vuoksi. Virallinen ME-aika on Kipchogen viime vuonna Berliinissä juoksema 2.01.39.


41 apujuoksijan avustamana tehty huima ennätys syntyi poikkeuksellisissa olosuhteissa, ja olosuhteiden lisäksi keskustelua on aiheuttanut Niken uusi kenkä.

Tossuista tekee erityisen sen pohjarakenne. Lenkkareissa on kaareva hiilikuitulevy, jonka avulla pystyy juoksemaan taivuttamatta varpaita ja siten menettämättä energiaa.

Urheiluvälinejätin mukaan Vaporfly Next% -kenkä antaisi jopa neljän prosentin hyödyn juoksijalle verrattuna muihin kenkiin, ja Chicagon maratonilla juossut Riley vahvistaa kengän erityislaatuisuuden.

Riley oli Kenian Lawrence Cheronon voittamassa kilpailussa parhaana yhdysvaltalaisena yhdeksäs ajalla 2.10.36. Hänellä ei ole kenkäsopimusta, mutta hän valitsi Niken sponsoroiman kärkikahdeksikon tapaan Niken uudet kengät.

”Kävin seminaarissa, jonka piti kenkää testannut tutkija, ja hän sanoi kerrotun hyödyn pitävän hyvin paikkansa”, Riley kommentoi letsrun.com-sivuston mukaan.

”Kokeilin yhtä paria, ja niillä tuntuu, kuin juoksisi trampoliineilla.”

Kenian Brigid Kosgei rikkoi sunnuntaina 16 vuotta vanhan maratonin naisten maailmanennätyksen Chicagossa. Kosgein voittoaika oli 2.14.04. Edellinen ME oli 2.15.25

Liikuntatieteen tohtori Timo Vuorimaa kertoi lauantaina HS:lle, että tulevaisuuden ennätystehtailun kannalta kengät ovat todella merkittävässä asemassa.

”Joku kannanotto on tultava, sillä kaikki ennätykset on tehty jousikengillä. Jos kenkiä ei kielletä, niin kahden tunnin alitus virallisella maratonilla nähdään ennusteiden mukaan noin vuoden 2025 tienoilla. Poikkeusolosuhteissa juostussa kisassa 1.58-alkuinen aika on mahdollinen.”

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ei ole ottanut suoraan kantaa kenkien sääntöjenmukaisuuteen.

”Jos jousikengät kielletään, ajat painuvat todennäköisesti takaisin 2.03:n tienoille.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      Boris Johnsonin uskottavuuden kyseenalaistava video on kerännyt jo yli 4 miljoona näyttöä – Taustalla on pääministerin pakoilu kovasta haastattelusta

    5. 5

      HS tapasi miehen, jonka päätös syöksi koko Chilen kaaokseen: ”En iki­maailmassa kuvitellut, että näin kävisi”

    6. 6

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    7. 7

      Silkkiä ja vain yksi olkain – HS keräsi aineiston Presidentin­linnan suosikki­puvuista kymmenen vuoden ajalta ja hahmotteli ”täydellisen” mekon

    8. 8

      Anna Brotkin salakuuntelee suomalaisia ja vie sitten heidän juttunsa televisioon – ”En ymmärrä valitusta, ettei mitään muka saisi enää sanoa, sehän ei ole totta!”

      Tilaajille
    9. 9

      Keväällä 2021 Suomessa järjestetään sota­harjoitus, josta varmasti puhutaan

    10. 10

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    2. 2

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    9. 9

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    10. 10

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    8. 8

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    9. 9

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    10. 10

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    11. Näytä lisää