Urheilu

Jalkapallosivusto: Huuhkajien kisapaikka varma jo 99,32 prosentin todennäköisyydellä

Suomi on aiemmin voittanut Liechtensteinin vain kahdesti.

Suomen voitto Armeniasta sekä Bosnia ja Hertsegovinan tappio Kreikalle tarkoittavat, että Suomen kisapaikka on enää sinettiä vailla.

Voitto Liechtensteinista 15. marraskuuta varmistaisi Suomen paikan kesän 2020 EM-kisoissa. Silloin Suomella olisi 18 pistettä, mitä takaa-ajaja Bosnia ja Hertsegovina ei voisi enää saavuttaa.

Bosnia ja Hertsegovina voi parhaimmillaan kerätä yhteensä 16 pistettä. Se edellyttää voittoa kotiottelusta Italiaa vastaan sekä vierasottelusta Liechtensteinia vastaan. Se riittää Bosnia ja Hertsegovinalle kisapaikkaan, jos Suomi häviää kotonaan Liechtensteinille sekä vieraissa Kreikalle.

Tämä skenaario on kuitenkin erittäin epätodennäköinen. Esimerkiksi kansainvälinen jalkapallon asiantuntijasivusto We Global Football pitää Suomen lopputurnauspaikkaa varmana jo 99,32 prosentin todennäköisyydellä.



Suomi ei voi kuitenkaan lähteä kotiotteluunsa Liechtensteinia vastaan ylimielisesti, sillä kuluvallakin vuosituhannella noin 39 000 asukkaan maa on kahdesti kyennyt Suomea vastaan tasapeliin.

Vuonna 2009 Vaduzissa pelatussa EM-karsintaottelussa päädyttiin lukemiin 1–1, samoin kesällä 2017 Turussa pelatussa harjoitusottelussa.

Suomi on voittanut Liechtensteinin näissä karsinnoissa vieraissa 2–0 sekä kesällä 2009 Helsingissä pelatussa MM-karsintaottelussa numeroin 2–1.

Kaikkiaan Suomen maalisuhde joukkueiden neljästä kohtaamisesta on siis hyvin vaatimaton 6–3. Huomionarvoista on, että Liechtenstein on usein kyennyt maalintekoon Suomea vastaan.

Jos Suomi vastoin kaikkia odotuksia häviäisi kotonaan Liechtensteinille, voisi joukkue edelleen ottaa lopputurnauspaikan voittamalla Kreikan. Ja jos tämäkin ottelu hävittäisiin, olisi Suomella silti vielä mahdollisuus kisoihin Kansojen liigasta hankitun pudotuspelipaikan ansiosta.

Tähän kaikkeen spekulaatioon tuskin kuitenkaan tarvitsee mennä.

Suomen asema J-lohkossa on nyt niin edullinen, ettei Suomen välttämättä tarvitse ottaa jäljellä olevista karsintaotteluista enää pistettäkään, mikäli Italia voittaa seuraavalla ottelukierroksella vierasottelunsa Bosniaa vastaan. Karsintalohkon kaikki ottelunsa voittanut Italia on ennakkosuosikki Bosniaa vastaan.

Bosniankaan EM-paikan tavoittelu ei pääty EM-karsintoihin, sillä maa voitti Kansojen liigan lohkonsa ja pääsee tavoittelemaan kisoihin pääsyä sitä kautta.


Juttua muokattu 16.10. kello 9.42: Korjattu tieto Suomen tilastoista Liechensteinia vastaan. Otteluita joukkueiden välillä on neljä, ei kolme.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    3. 3

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Juuri päättynyt Amazonin tieteissarja kertoo kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    4. 4

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    6. 6

      Markku Laurila teki tarkat laskelmat ja vaihtoi diesel-Volvon uuteen ladattavaan hybridiin – nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    7. 7

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    8. 8

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    9. 9

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    10. 10

      Helsinkiläinen Zahra Karimy oppi 15-vuotiaana, mitä on joutua vihavyöryn kohteeksi: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    7. 7

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    10. 10

      Ohikulkija huomasi maassa pienen pienen pilkahduksen: Nyt Espoossa kaivetaan esiin asuinpaikkaa Suomen esihistorian arvoitukselliselta aikakaudelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää