Urheilu

Tiger Woods haluaa palavasti golfin olympiaturnaukseen, mutta paikan saavuttaminen on vaikeampaa kuin suomalaisilla

Maailman tunnetuin ammattigolfaaja Tiger Woods haluaa palavasti kilpailla ensi kesän olympialaisissa Tokiossa.

”Pääsy olympiajoukkueeseen on suuri tavoite. En näe, että minulla on muuta mahdollisuutta siihen kuin ensi vuonna. Seuraavien kesäolympialaisten aikaan olen jo 48-vuotias. Siinä iässä on vaikeaa olla yksi parhaista amerikkalaisista”, 44-vuotias Woods sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa ja viittasi vuoden 2024 olympialaisiin.

Woods muisteli olleensa pikkupoikana paikalla katsomassa vuoden 1984 kesäolympialaisia Los Angelesissa.

”Golfista on tullut niin globaali ja laajalle levinnyt laji, että mielestäni olympialaiset ovat mahtava lisäys sille kehitykselle. Haluaisin olla osa sitä”, sanoi Woods, joka viime keväänä saavutti 11 vuoden odotuksen jälkeen uransa 15. major-voiton voittamalla Masters-turnauksen.

Vuoden 2016 olympiaturnaukseen Woods ei pystynyt edes kunnolla tavoittelemaan paikkaa loukkaantumisten takia.

Päästäkseen Tokion olympiaturnaukseen Woodsin pitää käytännössä olla maailmanlistalla neljän parhaan amerikkalaisen joukossa kesäkuun lopussa vuonna 2020. Se ei tule olemaan helppoa.

Paikat Tokioon jaetaan silloin maailmanlistaan perustuvan olympiarankingin mukaan. Kisoihin pääsee 60 miestä ja 60 naista.

Jos olympiapaikat jaettaisiin nyt, Woods ei pääsisi kisoihin. Tämän viikon maailmanlistalla hän on yhdeksäs, mutta hänen edellään on viisi maanmiestä.

Olympiapaikat jaetaan niin, että maailmanlistalta otetaan 15 parasta pelaajaa (maakiintiö on 4), ja sen jälkeen maakiintiö on kaksi. Tällä hetkellä maailmanlistan 15 parhaan joukossa on yhdeksän amerikkalaista miestä.

Naisten listalla on vastaavasti 15 parhaan joukossa seitsemän eteläkorealaista.

Suomi saa Rion vuoden 2016 olympialaisten tapaan suurella todennäköisyydellä Tokion golfturnaukseen kaksi naista ja kaksi miestä.

Maakiintiöt merkitsevät sitä, että Tiger Woodsin on käytännössä vaikeampaa saavuttaa olympiapaikka kuin maailmanlistalla kaukana hänen takanaan olevilla kahdella parhaalla suomalaisella.

Suomalaisille riittänee sijoitus maailmanlistalla miehissä 250 parhaan joukossa ja naisissa 450 parhaan joukossa.

Olympiarankingissa Suomen miehistä ovat nyt Mikko Korhonen (maailmanlistalla 116:s) ja Kalle Samooja (198:s) sekä naisista Ursula Wikström (308:s) ja Sanna Nuutinen (330:s).

Tällä viikolla olympiarankingin 60. mies on maailmanlistalla 262:s ja 60. nainen 466:s.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    2. 2

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    3. 3

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    4. 4

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    7. 7

      Katsojien ryntääminen kentälle tuo Suomelle rangaistuksen, mutta mikään sanktio ei pudota Huuhkajia EM-kisoista

    8. 8

      Turkin karkottama Isis-vaimo saapui Saksaan ja otettiin kiinni heti lento­kentällä

    9. 9

      Huuhkajilla on vielä iso panos Kreikka-ottelussa, voitolla voisi tulla todellinen lottopotti EM-kisalohkojen arvonnassa

    10. 10

      Anna Rahikaisen lapsuudessa sattui traaginen onnettomuus, ja nyt hän kammoaa vanhoja autoja – HS:n lukijat kertovat peloista, jotka ovat periytyneet lapsuudesta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää

      Halveksittu ”laitapuolen Lönnrot” asui siltojen alla ja tallensi Kallion kadunmiesten ja -naisten elämää kaunistelematta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    10. 10

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää