Urheilu

Entinen NHL-maalivahti Antti Niemi hakee vasta kauden toista voittoaan Jokereissa

Stanley Cup -voittajalla on ottanut aikansa sopeutua uuteen pelityyliin KHL:ssä.

Meritoituneen NHL-maalivahti Antti Niemen piti olla Jokerien täsmähankinnalla värvätty ykkösveskari tämän kauden KHL:ssä, mutta vähän toisin on käynyt.

Niemi, 36, joutui melkein heti aloitettuaan kakkosvahdiksi, kun kiekot eivät tarttuneet. Nyt Niemi torjuu Jokerien maalilla, kun joukkue kohtaa Torpedo Nižni Novgorogin Hartwall-areenassa lauantaina.

Jokerit on pelannut 16 ottelua KHL:n runkosarjassa ja Niemi niistä kuusi. Voittoja on hänen torjunnoillaan tullut vasta yksi.

Niemi pelasi maalilla Lokomotivia vastaan 23. syyskuuta, kun Jokerit voitti vieraissa 4–1.

Epävarmat otteet ja haparoivat torjunnat ovat pudottaneet torjuntaprosentin 88:aan ja päästettyjen maalien keskiarvo on peräti 3,71. Tietenkin joukkueen puolustamisella on näissä lukemissa osansa, mutta eivät ne oikein sovi ykkösmaalivahdille.

Latvialainen Janis Kalnins on ollut viime kausina Jokerien pelaava maalivahti. Ihan nappiin ei hänkään onnistunut viime kaudella ja kokeneen Niemen piti olla ratkaisu.

Kalnis tunsi itsensä kipeäksi Ak Bars Kazania vastaan torstaina ja Niemi tuli maalille kesken pelin. Samalla kaksikolla pelit jatkuvat, mutta niin, että Niemi aloittaa.

Niemi voitti Chicagossa Stanley Cupin keväällä 2010. Se oli kuin tuhkimotarina, kun hän kakkosveskarina syrjäytti miljoonapalkkaa nauttineen Cristobal Huetin. Niemi torjui silloin jokaisen ottelun yhtä erää lukuunottamatta kevään pudotuspeleissä ja juhli kannua.

Stanley Cyp -mestaruuden jälkeen Niemi lähti tai joutui lähtemään San Joseen. Sen jälkeen hän pelasi neljässä muussa NHL-seurassa: Dallas, Pittsburgh, Florida ja Montreal.

Torjuntaprosentein vertailtaessa Niemen paras jakso osui yllttäen Montrealiin toissa kaudelle. Silloin hän sai hilattua prosentin 92,9:ään. Silloin Niemi tosin pelasi vain 19 ottelua, mutta hyvällä tasolla.

Jokerien kokoonpano kello 17 alkavassa ottelussa Torpedoa vastaan. Viasat ja Viaplay näyttävät ottelun suorana.

80 Saku Mäenalanen – 27 Petri Kontiola – 36 Matias Myttynen

48 Henri Ikonen – 37 John Norman – 21 Brian O’Neill

19 Veli-Matti Savinainen – 93 Peter Regin (C) – 9 Ahti Oksanen

6 Jesse Joensuu – 22 Mika Niemi – 12 Marko Anttila (A)

44 Mikko Lehtonen – 51 Alex Grant

50 Viktor Lööv – 18 Sami Lepistö (A)

42 Teemu Eronen – 4 Tommi Kivistö

77 Eemeli Räsänen

31 Antti Niemi (98 Janis Kalnins)
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    4. 4

      Juniorijoukkue voitti 27–0 Italiassa, joukkueen valmentaja sai välittömästi potkut

    5. 5

      Kaupunginvaltuusto saa pohdittavakseen aloitteen Havis Amandan siirrosta

    6. 6

      Opiskelijat kirjoittivat jo testamenttejaan suljetulla yliopistolla Hongkongissa, HS:n kirjeen­vaihtaja seurasi tilannetta paikan päällä: ”Outo ja arvaamaton tunnelma”

    7. 7

      Merkittävä asia­kirja­vuoto paljastaa, kuinka Kiinan presidentti neuvoi kurittamaan uiguureja: ”Emme anna lainkaan armoa”

    8. 8

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    9. 9

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    10. 10

      Ensimmäinen halpa sähköauto tuli Suomen markkinoille: pienen sähkö-Seatin saa alle 16 000 eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    3. 3

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    4. 4

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    5. 5

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    6. 6

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    7. 7

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    8. 8

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    9. 9

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    10. 10

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    9. 9

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    10. 10

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    11. Näytä lisää