Urheilu

Englannin cupin ottelu jäi kesken: pelaajat marssivat pukukoppiin rasistisen solvauksen jälkeen

Solvauksen kohteena oli maalivahti, joka oli keskittymässä torjumaan rangaistuspotkun.

Jalkapallon Englannin cupin karsintakierroksen ottelu Haringey Boroughin ja Yeovil Townin välillä keskeytettiin lauantaina sen jälkeen, kun kotijoukkueen maalivahtiin kohdistui epäilty rasistinen solvaus.

Haringeyn pelaajat kävelivät pukukoppiin, kun ottelua oli jäljellä 25 minuuttia. Yeovil oli tehnyt maalin rangaistuspotkusta vain hiukan aikaisemmin.

Välikohtaus sattui vain viisi päivää sen jälkeen, kun Englannin ja Bulgarian EM-karsintaottelussa Englannin pelaajia solvattiin rasistisesti ja katsomossa näytettiin natsitervehdyksiä. Tuolloinkin ottelu keskeytettiin kahdesti, mutta se pelattiin loppuun.

Haringey kertoi tapauksesta Twitter-tilillään: ”Ottelu keskeytettiin rasistisen solvauksen jälkeen. Kamala iltapäivä. Se on sanottava, että 99,9 prosenttia Yeovilin faneista on yhtä tympääntyneitä kuin me siitä, mitä tapahtui. Yksi seura, yksi yhteisö.”

Haringeyn kannattaja Ben James kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan Press Associationille, mitä hän tapauksesta näki.

”Kaikki alkoi siitä, kun Yeovil sai rangaistuspotkun. Heidän [Yeovilin] fanit yrittivät ärsyttää Haringeyn maalivahtia ravistelemalla maaliverkkoa ja kaikkea sellaista. Valery [Pajetat, Haringeyn maalivahti] meni fanien luokse ja näytti keskustelevan heidän kanssaan ennen kuin meni pois aivan kuin häneen olisi osunut jotain”, James kertoi.

”Seuraavaksi erotuomari poisti kentältä pullon tai tölkin.”

Tämän jälkeen Jamesin mukaan oli pieni tauko, kun erotuomari selvitti pelaajille tilannetta. Lopulta rangaistuspotku lauottiin.

”Haringeyn manageri marssi suoraan pelaajien luokse ja he vetäytyivät pois. Haringeyn pelaavat vaikuttivat melko kiihtyneiltä.”

Syrjinnän vastainen Kick It Out -yhdistys ylisti manageri Tom Loizoun ja pelaajien nopeaa ja päättäväistä toimintaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    2. 2

      Ajat muuttuvat myös britti­hovissa, ja nyt prinssi Andrew saa nyt mennä

    3. 3

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    4. 4

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    5. 5

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    6. 6

      EU-lähettiläältä raskas todistus Trumpia vastaan – odotettu kuuleminen murensi republikaanien puolustusta virkarikos­tutkinnassa

    7. 7

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    8. 8

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    9. 9

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    10. 10

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      HS-analyysi: Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    10. 10

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää