Urheilu

VAR-tuomiot hämmensivät jälleen Englannissa: tulostaulu näytti väärin – asiantuntija tv-lähetyksessä: ”Mitä te poltatte VAR-huoneessa?”

Watfordin manageri ihmetteli kahta VAR-tuomiota.

Jalkapallon Englannin Valioliigassa otettiin tällä kaudella käyttöön VAR-teknologia eli videoavusteinen tuomarointi. Pitkin kautta VAR-tuomioita on ihmetelty ja yksi huippu koettiin lauantaina Tottenhamin ja Watfordin ottelussa: VAR-tarkistuksen jälkeen Tottenhamin maali hyväksyttiin, mutta tulostaululle tuli teksti: ”Decision: no goal” (Päätös: ei maalia).

VAR-teknologiasta vastaava yhtiö pyysi myöhemmin lauantai-iltana anteeksi kömmähdystä ja lupasi, että vastaavaa ei enää tapahdu.

VAR-tarkastus tehtii Dele Allin ottelun 87. minuutilla tekemän 1–1-tasoitusmaalin jälkeen. Tarkistuksen kohteena oli se, osuiko pallo Allin käteen. Tuomion mukaan näin ei tapahtunut.

Watfordin managerin Sanchez Floresin mielestä maali olisi pitänyt hylätä avain toisesta syystä: hänen mukaansa Tottenhamin Harry Kane tönäisi tilanteessa Christian Kabaselea.

”En tajua. Luulin VAR:n olevan tasapuolinen, mutta nyt luulen sen olevan erittäin subjektiivinen”, Flores sanoi.

Jo aiemmin ottelussa Watfordin leirissä hermostuttiin, kun joukkue ei saanut rangaistuspotkua tilanteesta, jossa Tottenhamin Jan Vertonghen näytti kaatavan Watfordin Gerard Deulofeun.

Ruotsin Viasatin asiantuntija Bojan Djordjic kävi Aftonbladetin mukaan kuumana tapauksesta.

”Mitä te poltatte VAR-huoneessa, kun päivänselvää rikettä ei nähdä?”

Ottelu myös päättyi tasatulokseen 1–1.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    2. 2

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    3. 3

      Ajat muuttuvat myös britti­hovissa, ja nyt prinssi Andrew saa nyt mennä

    4. 4

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    5. 5

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    6. 6

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    7. 7

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    8. 8

      EU-lähettiläältä raskas todistus Trumpia vastaan – odotettu kuuleminen murensi republikaanien puolustusta virkarikos­tutkinnassa

    9. 9

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    10. 10

      Suomessa kuolee vähemmän vauvoja kuin missään muualla, syy löytyy rokotuksista: ”Se on ollut melkoinen menestystarina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      HS-analyysi: Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    10. 10

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää