Urheilu

Manchester United aiheutti Liverpoolille kauden ensimmäisen pistemenetyksen, Klopp raivosi VAR-videotuomioista

1–1 oli pettymys kummallekin joukkueelle.

Manchester Unitedilla oli sunnuntaina oiva mahdollisuus kiivetä sarjataulukossa muutama sija ylöspäin, kun joukkue johti kärkijoukkue Liverpoolia kotonaan 1–0, kun pelikellossa oli jäljellä enää alle kymmenen minuuttia. Lopulta Unitedin täytyi kuitenkin tyytyä tasapeliin.

Vaikka vierasjoukkueen leirissä huokaistiin varmasti helpotuksesta tappion välttämisen vuoksi, oli moni myös pettynyt komean voittoputken katkeamiseen. Ottelu oli Liverpoolille kauden yhdeksäs liigaottelu, ja joukkue oli voittanut kauden kaikki aiemmat pelinsä.

Viime kauden liigaottelut huomioiden Liverpool olisi sunnuntain voitollaan saanut kasaan 18 peräkkäistä voittoa, mikä olisi sivunnut liigan ennätystä. Se jäi nyt haaveeksi.

Englannin maajoukkuemies Marcus Rashford vei Unitedin johtoon 36. peliminuutilla maalin edestä saatuaan vapauttavan syötön Daniel Jamesilta.


Maalin hyväksyminen sai Liverpoolin valmentajan Jurgen Kloppin raivostumaan, sillä tilannetta edelsi Unitedin Victor Lindelofin raju taklaus Divock Origiin. Tuomari antoi pelin jatkua ja seuranneesta hyökkäyksestä United siirtyi johtoon. Tilannetta tutkittiin VAR-videojärjestelmän avulla, minkä jälkeen tuomari hyväksyi maalin.

”He tekivät maaliin, joka osoittaa kaikki VARin ongelmat. Minun mielestäni siinä oli aivan selvä rike. [...] Kontakti oli selvä ja Divock Origi kaatui. He jatkoivat pelaamista ja lähtivät vastahyökkäykseen”, Klopp sanoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa. Jo ottelun aikana hän kävi ilmeisen kuumana videotuomioista.

Kloppin ahdistusta lisäsi VAR-videotuomio, joka hylkäsi Sadio Manén tekemän osuman, koska videotuomion mukaan pallo osui Manén käteen.

”Sitten meiltä hylättiin maali. En nähnyt tilannetta, luultavasti se oli käsi. Silti tuntui siltä, että kaikki meni meitä vastaan”, Klopp sanoi.

Liverpoolin Adam Lallana tasoitti ottelun 85. minuutilla. Andy Robertson teki esityön Lallanan maaliin. Lallana unohtui Unitedin puolustukselta täysin vapaaksi.

Liverpool johtaa sarjaa ennen Manchester Cityä nyt kuudella pisteellä. Manchester United on sunnuntain ottelun jälkeen sijalla 13, vain kaksi pistettä putoajan paikan yläpuolella.

Lähteet: AFP.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    2. 2

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    3. 3

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    4. 4

      Vanhaan kouluun muuttanut perhe yllättyi remonttikuluista: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa

    5. 5

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    6. 6

      Helsinki suunnittelee mittavaa ramppia keskelle Ruoholahtea, jotta Jätkäsaaren rekkaliikenne helpottuisi

    7. 7

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    8. 8

      Ensin unohtuivat laulujen sanat, sitten koko elämä alkoi luisua alta – Laulaja Matti Esko on elänyt 20 vuotta masennuksen kanssa, ja nyt hän kertoo, millaista se on ollut

      Tilaajille
    9. 9

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    10. 10

      Vangittu ruotsalainen Isis-taistelija kertoo videolla arjestaan syyrialaisessa vankilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    4. 4

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    5. 5

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    6. 6

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    7. 7

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    8. 8

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    9. 9

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    10. 10

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää