Urheilu

Akaa-Volleyn maajoukkuemies Urpo Sivula teki selvää Vantaa Ducksista

Myös VaLePa ja Kokkolan Tiikerit ottivat voitot lentopallon Mestaruusliigassa.

Kolmen edellisen kauden lentopalloliigan mestari VaLePa hävisi sunnuntaina Sastamalassa avauserän joensuulaiselle liiganousijalle Hurmokselle, mutta sen jälkeen osin varamiehinen VaLePa meni menojaan ja voitti 3–1.

”Joukkueen nuorempi kaarti näytti, että heihin voi luottaa”, iloitsi VaLePan päävalmentaja Janne Kangaskokko.

Hurmoksen hakkuri Matiss Gabdullins teki 26 pistettä. Hän oli tehokkain toisessa erässä, mutta Hurmoksen muut pelaajat eivät pystyneet muuten kuin avauserässä antamaan tarvittavaa tukea.

VaLePan passarina Arttu Lehtimäki pelasi kauden avausottelunsa. Hakkurina pelasi nuori Aaro Nikula. Hän oli 19 pisteellä joukkueen tehokkain. Ilari Toimelan avauserän jälkeen korvannut Erik Sundberg tuki 15 pisteellä.

Voitolla VaLePa palasi liigakärkeen, mutta se on pelannut kolme ottelua enemmän kuin kaksi pistettä jäljessä oleva tappioton Hurrikaani-Loimaa.

Tiikerit piti Ettan voitoitta

Kokkolan Tiikerit piti Oulun Ettan voitoitta kaatamalla viime kevään hopeajoukkueen 3–1. Etta oli monessa tilastossa parempi, mutta viidenneksi kolmannella voitollaan noussut Tiikerit oli terävämpi ratkaisupalloissa.

Oskari Keskinen ja Teemu Lahti tekivät Tiikereille 18 pistettä.

”Etta pelasi hyvän ensimmäisen erän, mutta sen jälkeen syöttömme parani ja se toi voiton. Kahden edellisen ottelun tehopelaaja Jiri Hänninen oli nyt erikoisvartioinnissa, mutta etenkin Lahti pelasi tosi hyvin”, sanoi Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä.

Ettan tehokkaimmat olivat Ville Sorvoja 23 ja Jan Helenius 22 pisteellä.

”Ei kannata liikaa tuijottaa taulukkoon. Ettalla on ollut paha alkuohjelma”, Keskisipilä sanoi.

Sivulan tehot liikaa Ducksille

EM-kisoissakin pelannut hakkuri Urpo Sivula teki 27 pistettä, kun Akaa-Volley kaatoi vieraissa Vantaan Ducksin 3–1. Akaa-Volley on hävinnyt vain yhden ottelun ja jatkaa neljäntenä.

Keskitorjuja Lauri Lehtonen oli 16 pisteellä Ducksin tehokkain, mutta Ducksin suurin ilonaihe oli Toni Kankaanpään ensimmäinen ottelu tutulla yleispelaajan tontilla. Kankaanpää teki 15 pistettä.

”En ole pystynyt paljonkaan edes harjoittelemaan lyömistä. Oli hikinen iltapuhde. Pari edellistä ottelua olen ollut varaliberona Hassib Rezain tukena”, Kankaanpää sanoi.

Rezai on pelannut sen verran hyvin, että pian myös pelikunnossa oleva Pasi Hyvärinen saa vielä taistella liberon paikasta.

Rezain tuoreen henkilöhaastattelun voit lukea tästä linkistä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Turun sukupuolentutkimuksen laitoksen huonoa ilmapiiriä yritettiin puhdistaa taikasuolalla – noituudesta on tullut tärkeä osa uutta feminismiä

      Tilaajille
    2. 2

      Vantaalle rakennettiin jalkakäytävä, joka on kymmeniä senttejä talojen pihoja korkeammalla: ”En tiedä, miten sitä ei ole huomattu”

    3. 3

      Trumpin neuvon­antajan Rudy Giulianin teknologia­taidot herättävät kysymyksiä

    4. 4

      Espoossa ränsistyy unohtuneen linnoituksen raunio, jonka alkuajat ovat hämärän peitossa

    5. 5

      Räppäri Kanye West johtaa nyt jumalan­palveluksia, ja kirkkoja kutsutaan Kardashianien vero­paratiiseiksi: Näin uskonto ja viihde sekoittuivat Yhdysvalloissa

      Tilaajille
    6. 6

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    7. 7

      Rekan lasti levisi Kehä I:lle, liikenne ruuhkautui

    8. 8

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    9. 9

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    10. 10

      Tuhansilla suomalaisilla on tällä viikolla totuuden hetki – Tutkijat kertovat heille perinnöllisen riskin sairastua kolmeen kansantautiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    5. 5

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    6. 6

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    8. 8

      Hongkongissa opiskelijat sytyttivät barrikadeja palamaan, poliisi kertoo ampuneensa kovilla – Yhdysvallat tuomitsi ”perusteettoman voimankäytön”

    9. 9

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    10. 10

      Turun sukupuolentutkimuksen laitoksen huonoa ilmapiiriä yritettiin puhdistaa taikasuolalla – noituudesta on tullut tärkeä osa uutta feminismiä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    5. 5

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää