Urheilu

Michael Jordanin huippulukemia sivunnut Lauri Markkanen sai ”hirviömäiset” kehut, mutta joukkuetta arvosteltiin huolimattomaksi

Markkasen mukaan Bullsin ongelmat ovat helposti korjattavissa.

rac
Koripalloilija Lauri Markkasen NBA-seura Chicago Bulls aloitti kautensa niukalla 126–125 tappiolla Charlotte Hornetsin vieraana.

Markkanen teki 35 pistettä ja otti 17 levypalloa. Pistemäärä sivuaa Markkasen henkilökohtaista yhden ottelun ennätystä.

Kauden avausottelussa Bullsille vähintään 35 pistettä on viimeksi tehnyt Michael Jordan vuonna 1995, muistutti ESPN-urheilukanava Twitterissä.



Joukkue sai mediassa pyyhkeitä lukuisista huolimattomuusvirheistä, mutta Markkasen peli sai kehut useassa yhdysvaltalaismediassa.

Chicagossa ilmestyvä Daily Herald kuvaili Markkasen kauden aloitusta ”hirviömäisen” hyväksi suoritukseksi. Samalla lehti muistutti, että joukkueen kannattaisi ottelun loppuun saakka tarkkailla pelikellossa jäljellä olevaa aikaa, eli tehdä parhaansa pelin viimeiseen sekuntiin saakka.

Tällä viitattiin myös Zach LaVinen käyttämättä jättämään mahdollisuuteen yrittää kolmen pisteen heittoa aivan ottelun lopussa. Heitossa onnistuminen olisi tuonut voiton Bullsille.

”Kun hän tekee 35 pistettä, meidän täytyy voittaa. Kun hän pelaa kovaa kuten tänään, hän on erittäin hyvä pelaaja”, Bullsin valmentaja Jim Boylen sanoi Markkasesta ottelun jälkeen.

Toinen chicagolaislehti Chicago Sun Times kirjoitti, että Markkasen pisteet olivat Bullsin illan kirkkain onnistuminen.

”Mielestäni emme kommunikoineet tarpeeksi hyvin puolustusalueella. Se on suurin ongelmamme. Onneksi se on helposti korjattavissa”, Markkanen sanoi pelin jälkeen.

”Toivottavasti”, kommentoi Sun Timesin toimittaja Joe Cowley siihen.

Chicago Bullsin Twitter nosti jo ottelun aikana esiin Markkasen tuuletuksen, jossa suomalainen taputtelee hauistaan. Tilillä on yli neljä miljoonaa seuraajaa.



 

NBA:n avauskierrosta:

Charlotte–Chicago 126–125 (Chi: Lauri Markkanen 35 pistettä/17 levypalloa/2 syöttöä/1 riisto, Cha: P. J. Washington 25, Dwayne Bacon 22)

Indiana–Detroit 110–119

Orlando–Cleveland 94–85

Brooklyn–Minnesota ja. 126–127

Miami–Memphis 120–101

Philadelphia–Boston 107–93

San Antonio–New York 120–111

Dallas–Washington 108–100

Utah–Oklahoma City 100–95

Phoenix–Sacramento 124–95

Portland–Denver 100–108
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    2. 2

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    3. 3

      Sotakoirat tappoivat sotilaan Itävallassa

    4. 4

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    5. 5

      Töölön sairaala laski sähköpotkulaudoilla loukkaantuneiden hoidon kustannukset: ”Toivon, että yritykset ymmärtävät tämän haittapuolen”

    6. 6

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    7. 7

      Kiinan suurin kaatopaikka täyttyi 25 vuotta etuajassa

    8. 8

      Auto- ja kuljetusalan liitto aloittaa tukilakon ensi viikolla, jos Postin työriita ei ratkea

    9. 9

      Onko firman pikkujouluista mitään hyötyä? Asiantuntijat kertovat

    10. 10

      Teemu Selänteen kestohymy, JVG ja Toivo Sukarin ”ilmastoteko” – Seinäjoelle avattu kauppakeskus sai hurmoshenkisen vastaanoton, ja nyt HS:n reportaasi kertoo, miksi pohjalaiset hullaantuivat Ideaparkistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    2. 2

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    3. 3

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    4. 4

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    5. 5

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    6. 6

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi ei aloita esitutkintaa Jussi Halla-Ahon twiitistä, Abdirahim ”Husu” Hussein teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta

    9. 9

      Malesialaiskoneen alasampumisen tutkijat julkaisivat äänitteitä Ukrainan separatistien ja Venäjän upseerien puhelinkeskusteluista

    10. 10

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    9. 9

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    10. 10

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    11. Näytä lisää