Raskaus on kuin leiri vuoristossa

Minna Koistinen halusi perheenlisäystä, vaikka hänen uransa ammattilaisurheilijana on vasta alussa. Hän pelkäsi kuitenkin, kuinka hänen kunnolleen ja fyysisille ominaisuuksilleen käy raskauden aikana. Nyt hän vertaa raskautta urheilijaa hyödyttävään korkean paikan leiriin, jonka seurauksena happea kuljettavien punasolujen määrä elimistössä kasvaa.

Julkaistu: , Päivitetty:

Minna Koistinen, 33, on yksi tämän hetken harvoista suomalaisista pro-sarjoissa kilpailevista naistriathlonisteista, kun Kaisa Salikin lopetti uransa lokakuun puolivälissä Havaijilla Ironmanin MM-kilpailuun.

Ammattilaisuudestaan huolimatta Koistinen ei ole tällä hetkellä niin sanotusti kisakunnossa – hän on raskaana. Kun Minna ja Tatu Koistinen päättivät, että heidän perheensä saa kasvaa, Minna Koistinen oli juuri aloittanut uransa triathlonin ammattilaisena.

”Oli todella kova päätös tulla raskaaksi juuri ammattilaisuran alussa”, hän sanoo nyt, kun raskaus on edennyt jo viimeiselle kolmannekselle.

Perheen esikoinen on tulossa maailmaan vuodenvaihteen tienoilla. Laskettu aika on loppiaisena.


 

”Olenhan toteuttamassa unelmiani urheilun suhteen, niin miksi en voisi toteuttaa myös unelmaani lapsen saamisesta.”

Koistinen ehti saavuttaa menestystä melkein heti ammattilaisuransa alussa.

Vuoden 2018 joulukuussa Argentiinassa käydyssä täyden matkan triathlonkilpailussa Koistinen nousi tasapainoisella suorituksella palkintopallille. Koistisen edelle kisassa, jossa uitiin 3,8 kilometriä, pyöräiltiin 180 kilometriä ja juostiin maraton, kiiruhtivat vain muutaman minuutin marginaalilla Australian Sarah Crowley sekä britti Susie Cheetham.

Moninkertainen Ironmanin maailmanmestari, australialainen Mirinda Carfrae, jäi kisassa Koistisen taakse.

Viime vuodenvaihteen tienoilla Minna Koistinen joutui jäämään sairauslomalle takareiden jännevaivan vuoksi. Edessä oli kirurgin veitsi ja ainakin puolen vuoden kuntoutus.

Tuolloin oli tiedossa, että Koistinen olisi ammattilaisuudestaan huolimatta poissa kisakentiltä vähintään puoli vuotta, käytännössä koko kuluneen kisakauden.

”Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki hankkia perheenlisäystä, kun jossain vaiheessa hankkisimme sitä kuitenkin.”

Helppoa päätöksen tekeminen ei kuitenkaan ollut. Koistiset pohtivat lapsen hankkimista vasta parin kolmen vuoden kuluttua tai mahdollisen seuraavan loukkaantumisen yhteydessä.

”Sanoin Tatulle, että en halua enää yhtään loukkaantumista”, Minna Koistinen hymähtää.

Koistiset päättivät, että kun edessä oli joka tapauksessa tauko treeneistä ja kilpailuista, lapsi saisi tulla nyt, jos on tullakseen.

”Toisaalta: olenhan toteuttamassa unelmiani urheilun suhteen, niin miksi en voisi toteuttaa myös unelmaani lapsen saamisesta”, Minna Koistinen sanoo.

Hän ymmärtää hyvin muita naisurheilijoita, jotka pohtivat samaa asiaa.

”Varsinkin kestävyysurheilussa, jossa ura voi jatkua 40-vuotiaaksi tai pidempäänkin, uraa voi jatkaa ihan hyvin, kun lapset on tehty. Ei tarvitse sitten 40:tä ikävuotta lähestyessään sitä asiaa enää miettiä”, Koistinen pohtii.


 

”Tuskin kipu kisassa on mitään verrattuna kipuun synnytyksessä. Tietääpähän sitten, mitä kipu oikeasti on.”

Raskauden aikana Minna Koistinen on punninnut arvojaan uudesta näkökulmasta.

”Tällä tavalla saa myös pienen breikin urheilusta – ei sekään aina mukavaa ole. Elämässä on muitakin tärkeitä asioita kuin urheilu.”

Koistisen mukaan urheilijan elämä on stressaavaa. Urheilija elää stressikuplassa, jossa keskitytään päivästä toiseen seuraavaan harjoitukseen tai seuraavaan tärkeään kisaan, joka voi olla jopa neljän vuoden päässä olympialaisissa.

”Raskaus antaa perspektiiviä myös urheiluun. Suorituksista voi tulla rennompia, kun pelkkä voitto kisassa ei ole elämässä kaikkein tärkein asia.”

Koistinen tunnetaan urheilijana, joka on ehdoton ja valmis viemään itsensä äärirajoille sekä suorituksessa että treeneissä.

”Tuskin kipu kisassa on mitään verrattuna kipuun synnytyksessä. Tietääpähän sitten, mitä kipu oikeasti on.”

Minna Koistinen pelkäsi aluksi raskaudessa ja synnyttämisessä sitä, kuinka hänen kunnolleen ja fyysisille ominaisuuksilleen käy. Onko lapsen saamisen jälkeen edes mahdollista palata huipulle?

”On”, hän sanoo nyt napakasti.

”On aivan mahdollista, että pystyn nousemaan vielä korkeammallekin tasolle. Raskaus ei vie naiselta mitään pois.”

Epävarmuus raskaaksi tuloa ja urheilu-uran kohtaloa kohtaan hälveni, kun Koistinen otti asioista selvää. Tärkeänä tukena olivat kaverit ja urheileva lääkäriystävä.

”On olemassa selkeää näyttöä siitä, että urheilija pystyy harjoittelemaan lähes samoilla määrillä ja tehoilla, vaikka olisi raskaana.”

Koistisen mukaan raskaus kehittää naisen elimistöä. Oman ja sikiön verenkierron ylläpitämistä voi käytännössä verrata pitkään korkean paikan leiriin, koska verenkiertoelimistön koko kasvaa ja happea kuljettavien punasolujen määrä elimistössä lisääntyy. Raskaana olevalle on myös tärkeää harrastaa aerobista liikuntaa, sillä elimistön hapenkulutus kasvaa.

”Parhaimmillaan raskaus kehittää maksimaalista hapenottokyvyn kapasiteettia. Tässä on käytännössä menossa sellainen yhdeksän kuukauden peruskuntojakso. Kehoni joutuu tekemään koko ajan töitä enemmän ihan perusasioissakin, ja esimerkiksi sydämen iskutilavuus kasvaa.”

Iskutilavuudeltaan suurempi sydän pystyy pumppaamaan yhdellä kertaa enemmän hapekasta verta elimistön käyttöön. Tällöin sydämen ei tarvitse lyödä niin tiheästi ja urheilija hengästyy vähemmän.


 

”Samaa suosittelen ihan kaikille naisille, jos vain mahdollista. Olisi hyvä liikkua edes jonkin verran raskaaksi tultuaan.”

Harjoitteluaan Minna Koistinen ei ole joutunut juuri vähentämään raskautensa aikana. Hän treenaa noin 70 prosenttia siitä, mitä harjoitteli ennen raskaaksi tulemistaan.

”Samaa suosittelen ihan kaikille naisille, jos vain mahdollista. Olisi hyvä liikkua edes jonkin verran raskaaksi tultuaan. Pudottaa viikoittaisen harjoitusmäärän vaikka 70 prosenttiin aiemmasta, jos vain mahdollista.”

Koistinen sanoo, että hän juoksee kuutena tai jopa seitsemänä päivänä viikossa, pyöräilee lukuisia kertoja harjoitusvastuksen avulla, käy vesijuoksemassa ja harrastaa muuta pienitehoista liikuntaa, kuten sauvakävelyä. Harjoitustunteja on viikossa 15–20.

”Painoa ei ole vielä kertynyt paljon, eikä vatsa ole raskausviikoista huolimatta pömpähtänyt ulos. Eikä minulle ole tullut mitään supistuksia eikä vastaavaa. Uskon, että siihen on pari syytä – voimakas kehoni ja hyvä pohjakuntoni ovat vaikuttaneet”, Koistinen miettii.

”Toivon, että pystyn juoksemaan vielä samana päivänä, kun synnytän.”

Urheileminen raskaana ei aina ole mukavaa, mutta ei se ole kivaa aina silloinkaan, kun ei ole raskaana, Koistinen huomauttaa.

”Uskon, että liikunta raskauden aikana on hyväksi sekä minulle että lapselle. Lapsen on kohdussa hyvä olla, ja liikunta vahvistaa häntä synnytykseen. Paljon vaarallisempaa olisi olla urheilematta ja liikkumatta. Pitää vain muistaa, ettei mene överiksi.”

Koistinen suhtautuu raskauden aikana urheilemiseen samalla vakavuudella kuin aiemminkin.

”Pitää olla herkkänä, ja treeniohjelmia pitää pystyä muokkaamaan. Voi olla, että sitten kun lapsi syntyy, tulee päiviä, että en pääsekään harjoittelemaan, vaikka se olisi suunnitelmissa. Sekin pitää kestää.”

Hän sanoo raskaana liikkumista pelättävän usein sen vuoksi, että tietoa on saatavilla hyvin vähän. Liikkeellä on paljon uskomuksia, jotka eivät pidä paikkaansa. Sen vuoksi Koistinen on kirjoittanut raskaus ja kestävyysurheilu -aiheista blogia, jonka hän toivoo auttavan muita urheilevia naisia.

Kisakentille Koistinen haluaa palata niin pian kuin mahdollista. Hän aikoo olla starttiviivalla jo ensi kesänä. Tavoitteena on saada paikka Havaijin Ironman-kisaan.

”Toki aina voi joutua tekemään pieniä myönnytyksiä. Mutta koen, etten ole uhrannut uraani enkä menettänyt mitään, päinvastoin.”

”Veljeni sanoi taannoin, että myös maailman nopein nainen on äiti.”

Dohan yleisurheilun MM-kisoissa naisten 100 metrin juoksun voittanut Jamaikan Shelly-Ann Fraser-Pryce sai vuoden 2017 elokuussa Zyon-poikansa aviomiehensä Jason Prycen kanssa. Eikä Fraser-Pryce ole ainoa synnytyksen jälkeen huipulle palannut urheilija.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka?

Minna Koistinen


 33-vuotias ammattitriathlonisti.

 Syntynyt Mustasaaressa, asuu Espoossa.

 Puoliso Tatu Koistinen.

 Seura Team Cervelo.

 Päämatkat: triathlonin puolimatka (1,9 km:n uinti, 90 km:n pyöräily ja 21,1 km:n juoksu) sekä täysmatka (3,8 km:n uinti, 180 km:n pyöräily ja 42,2 km:n juoksu).

 Ammattilaisuran parhaat sijoitukset: kolmas Argentiinan Ironmanissa (2018), toinen Lahden Ironmanissa (2018), voittaja Joroisten Finntriathlonin SM-puolimatkalla (2018).

 Kauden 2020 päätavoitteena ensimmäinen Ironman-voitto ja paikka Ironmanin MM-kilpailuissa Havaijilla.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Komissio: Suomi uhkaa rikkoa Euroopan taloussääntöjä ensi vuonna

    2. 2

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    3. 3

      Postikiistan sovittelu jatkuu – Paun Heidi Nieminen vetoaa ”palkansaajapuolueen” ministeriin, Sdp:n Sirpa Paateroon

    4. 4

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    5. 5

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    6. 6

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    7. 7

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    8. 8

      C-hepatiittia sairastava mies käytti seksuaalisesti hyväkseen 13-vuotiasta lasta Vantaalla, sai yli kahden vuoden vankeustuomion

    9. 9

      Kansojen liigasta on avautumassa reitti myös jalkapallon MM-kisoihin – viimeiset EM-kisapaikat jaetaan kevään jatkokarsinnassa

    10. 10

      Massiivisesta Triplasta jopa kolmannes on varattu ravintoloille, joita on 60 – testasimme mielenkiintoisimmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    3. 3

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    4. 4

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    8. 8

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    9. 9

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    10. 10

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää