Urheilu

Aston Villan hyökkääjä kertoo ryhtyneensä ammattilaiseksi, koska hän tuli isäksi 14-vuotiaana

Wesley siirtyi Villaan viime kesänä.

Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaavan Aston Villan hyökkääjä Wesley kertoo Skysportsin haastattelussa yllättävän perustelun ammattilaisuralleen: isäksi tuleminen vain 14-vuotiaana.

Brasilialaisen Wesleyn koko nimi on Wesley Moraes Ferreira da Silva, mutta hän käyttää jalkapalloilijana taitelijanimenä etunimeään.

Wesleyn teini-isyys ei jäänyt yhteen lapseen, sillä hän sai toisen lapsensa 16-vuotiaana. Nyt Wesley on 22-vuotias.

”Sain ensimmäisen lapseni, kun olin 14-vuotias. Se oli vaikeaa, koska silloin yritin aloittaa pelaamisen ammattimaisesti. Kävin töissä päivällä ja harjoittelin illalla”, Wesley kertoo Skysportsille.

Wesley toteaa, että niin nuorena isäksi tuleminen tarkoitti myös nopeampaa aikuistumista. Hänen oma isänsä kuoli, kun Wesley oli 9-vuotias.

”Kun isäni kuoli, se oli vaikeaa. Äitini oli yksin minun ja veljieni kanssa. Hän kävi töissä kokoajan ja nyt teen kaikkeni hänen vuokseen.”

Suurimmaksi syyksi ammattipelaajan uralle tähtäämisessä Wesley kuitenkin sanoo ensimmäisen lapsensa.

”Minun oli saatava rahaa. 14-vuotiaana se oli vaikeaa ja tein kaikkeni tullakseni jalkapalloilijaksi.”

Puoliammattilaisuuteen Wesley ylsi 17-vuotiaana Itabunen joukkueessa Brasiliassa. Vielä tuolloin Wesley myös lajitteli ruuveja tehtaassa, kunnes hän siirtyi Slovakiaan AS Trenčíniin kesällä 2015. Sieltä tie vei Belgiaan Club Bruggeen jo tammikuussa 2016.

Brugge maksoi Wesleystä miljoona euroa. Kun Villa osti Wesleyn kesällä, hinta oli 25 miljoonaa euroa. Wesley on tehnyt tähän mennessä neljä maalia Villan paidassa.

”Joka päivä ajattelen menneisyyttä – sitä, kun seurat sanoivat minulle ’ei’, joten olen erittäin onnellinen, kun minulla on tämä työni.”

Wolverhampton–Aston Villa su klo 16.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    2. 2

      Tuhansilla suomalaisilla on tällä viikolla totuuden hetki – Tutkijat kertovat heille perinnöllisen riskin sairastua kolmeen kansantautiin

    3. 3

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    4. 4

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    5. 5

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    6. 6

      Suomi pääsi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin, kaikille edes se ei riitä juhlan syyksi

    7. 7

      Huuhkajien kaiken nähnyt Gene Keurulainen on hoitanut kuntoon satamäärin maajoukkuepelaajia ja tietää, miksi nykyinen jalkapallomaajoukkue menestyy

    8. 8

      Maahanmuuttajien kielikoulutusta arvostellaan tehottomuudesta – Uudellamaalla valvonta kiristyi ja useilta yhtiöiltä vaadittiin rahoja takaisin

    9. 9

      Taskupuheluita ja noloja sähläyksiä salasanojen kanssa: Trumpin neuvon­antaja Rudy Giuliani on teknologia­taidoiltaan aivan tavallinen seniori

    10. 10

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    5. 5

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    6. 6

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    7. 7

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    8. 8

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    9. 9

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    10. 10

      Merkittävä asia­kirja­vuoto paljastaa, kuinka Kiinan presidentti neuvoi kurittamaan uiguureja: ”Emme anna lainkaan armoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää