Urheilu

Teemu Pukin menestys näkyy myös pelaajan managerin kännykässä: ”Jos puhelin ei soi koko ajan, niin säännöllisesti kuitenkin”

Uusi yhteistyösopimuksia on luvassa vielä kuluvan vuoden aikana.

Suomen maajoukkueen ja Englannin Valioliigan Norwich Cityn hyökkääjän Teemu Pukin vahvat otteet näkyvät myös kentän ulkopuolella. Pukin manageri Jouko Lehtoranta kertoo, että yhteydenotot ovat lisääntyneet viimeisen puolen vuoden aikana merkittävästi.

”Jos puhelin ei soi koko ajan, niin säännöllisesti kuitenkin”, Lehtoranta kertoo.

Lehtoranta kertoo, että Pukin yhteistyökumppaneiden määrä on rajattu kolmesta viiteen. Muutama uusi yhteistyökumppani julkaistaan vielä loppuvuoden aikana, muun muassa ensi viikolla julkistetaan kotkalaislähtöisen Pukin ja Kotka-Haminan seudun markkinointiyhteistyösopimus.

Samalla kun yhteydenotot ovat lisääntyneet, myös Pukin arvo sponsorimarkkinoilla on noussut.

”Tässä toimii ihan markkinalait. Kun kiinnostus tuotteeseen kasvaa, sen arvokin nousee”, Lehtoranta toteaa.

Myös Pukin seura Norwich on havainnut Suomessa riehuvan ”Teemu-ilmiön”. Seura on käynnistänyt ”Finland Projectin”. Ensi viikolla Suomeen saapuu muun muassa Norwichin kaupallinen johtaja Ben Tunnell, Teemu Pukki -tuotteista seurassa vastaava Sam Jeffery ja viestintä- ja markkinointipäällikkö Dan Houlker.

Seuran tavoitteena on neuvotella yhteistyösopimuksia Norwichin ja suomalaisyritysten välillä.

”Kierrän ensi viikolla Tunnellin kanssa suomalaisyrityksissä”, Lehtoranta kertoo.

Vaikka Pukin maalitehtailu Valioliigassa on hiipunut (ennen perjantai-illan ottelua kuusi ottelua ilman maaleja), maaleja on kuitenkin syntynyt Huuhkajien EM-karsintaotteluissa, joten kiinnostus on pysynyt vahvana. Lisäksi Pukin otteita Norwichissa on kiitelty, vaikka maaleja ei ole nyt tullutkaan.

Lehtoranta Pukin managerina ei ota kantaa Pukin pelillisiin suorituksiin, mutta hän korostaa Pukin merkitystä Huuhkajille.

”Kun Pohjoiskaarre laulaa ’Nyt kisoihin me mennään, Riven [päävalmentaja Markku Kanervan] johdolla’, voisi se välillä olla myös ’Temen johdolla’. Ilman Temen seitsemää maalia, tässä tilanteessa ei ehkä oltaisi.”

Ja tilannehan on se, että jos Suomi voittaa ensi perjantaina Liechtensteinin EM-karsintaottelussaan, Suomi varmistaa paikan EM-lopputurnauksessa ensimmäistä kertaa Suomen jalkapallohistoriassa.

Norwich–Watford tänään perjantaina kello 22. Viasat Jalkapallo ja Viaplay näyttävät ottelun. Suomi–Liechtenstein perjantaina 15. marraskuuta kello 19. Nelonen, Viasat Jalkapallo, Viaplay ja viafree.fi näyttävät ottelun.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    2. 2

      Tuhansilla suomalaisilla on tällä viikolla totuuden hetki – Tutkijat kertovat heille perinnöllisen riskin sairastua kolmeen kansantautiin

    3. 3

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    4. 4

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    5. 5

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    6. 6

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    7. 7

      Poliisi ei aina peru järjestyksenvalvojan lupaa rikoksista huolimatta – edes murhan yritys ei vienyt lupaa

      Tilaajille
    8. 8

      Suomi pääsi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin, kaikille edes se ei riitä juhlan syyksi

    9. 9

      Yllätystulos EM-karsinnoissa antoi avaimet Huuhkajille: Voitto Kreikasta nostaa lähes varmasti lohkoarvonnan kolmoskoriin

    10. 10

      Vuosittain kuolee 54 500 suomalaista, ja heistä jää jälkeen muutakin kuin muistot – vihreässä hautauksessa huomioidaan kaikki arkun lakasta naulojen määrään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    5. 5

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    6. 6

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    7. 7

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    8. 8

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    9. 9

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    10. 10

      Merkittävä asia­kirja­vuoto paljastaa, kuinka Kiinan presidentti neuvoi kurittamaan uiguureja: ”Emme anna lainkaan armoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää