Urheilu

Mikko Ilonen haastaa itseään tv-työssä ja pitää yhä vasemmassa kädessään golfhanskaa: ”Henkimaailman juttuja”

Suomen menestynein golfammattilainen vaihtoi mailan mikrofoniin ja koki uuden roolin erittäin vaikeaksi.

Mallorcalaisella golfkentällä liikuskelee tänä viikonloppuna mikrofonin ja kameramiesten kanssa muista lajiyhteyksistä tuttu mies Euroopan haastajakiertueen finaalikilpailun tuoksinassa.

Suomen menestynein golfammattilainen Mikko Ilonen on vaihtanut mailan mikrofoniin ja toimii kilpailun tv-tuotannossa kenttähaastattelijana.

Viime kevättalvella lähes 20-vuotisen ammattilaisuransa lopettamisesta kertonut Ilonen on säilyttänyt uudessa roolissaankin eräänlaisen tavaramerkkinsä, sillä hänellä on edelleen vasemmassa kädessään golfhanska.

Mutta palataan siihen yksityiskohtaan myöhemmin.

Pari kuukautta sitten Ilonen sai yhteydenoton Euroopan-kiertueen tv-tuotannosta. Häneltä tiedusteltiin kiinnostusta tulla haastattelijan keikkatehtävään lähes 30 ihmisen porukkaan Mallorcalle.

Ilonen ilmaisi oitis kiinnostuksensa, mietti pari päivää ja päätti lähteä hakemaan uusi kokemuksia.

”Tässä on pääasiassa kyse itsensä haastamisesta. Halu hypätä tuntemattomaan kiehtoo. Haluan katsoa, pystynkö selviytymään tästä kuivin jaloin”, Ilonen sanoi puhelimitse Mallorcalta.

Ilosen tekemiä haastatteluja julkaistaan Euroopan-kiertueen verkkosivuilla ja muun muassa Challenge Tourin Twitter-tilillä. Lisäksi hän on kuvissa ja äänessä päivittäin tehtävissä tunnin kilpailukoosteissa.
Haastatteluissa Ilonen esiintyy rennosti ja luontevasti sekä puhuu suomalaiselle urheilijalle poikkeuksellisen hyvää englantia. Katsojalle syntyy vaikutelma, että hän olisi tehnyt tätä enemmänkin.

”Itsestä ei ole tuntunut siltä vaan erittäin haastavalta. Englanniksi on helppo olla haastateltavana, mutta kysymysten esittäminen ei olekaan niin yksinkertainen homma, koska pitää muistaa tietyt asiat ja puhua vieraalla kielellä ilman mitään epäröintiä. Se on yllättävän vaikeaa. Moni asia on yllättänyt.”

Pientä kokemusta vastaavasta Ilonen sai kesällä haastajakiertueen Suomen osakilpailussa Vierumäellä, jossa hän teki kevyitä hupihaastatteluja kisaa edeltäneessä pro-am-tapahtumassa.

Kokemansa perusteella Ilonen ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että hän tekisi tv-työtä jatkossakin.

”Uskon, että voi tulla toinenkin viikko. Nyt ainakin tiedän, mistä tässä on kysymys. Olen kiitollinen, että tuolta tuotantopuolelta löytyi vanhoja tuttuja, jotka ajattelivat, että minusta voisi olla tähän.”

Pelaajat ovat Ilosen mukaan ottaneet hänet hyvin vastaan. Kilpailussa on mukana hänen entisiä kollegojaan, jotka ovat pudonneet pääkiertueelta ja hakevat nyt uutta nousua. Suurin osa on kuitenkin Iloselle tuntemattomia nuoria kykyjä.

Hauska kohtaaminen oli erityisesti se, kun haastajakiertueen rankingia johtava 25-vuotias skotti Calum Hill ilmoitti Iloselle, että hehän ovat vanhoja tuttuja. Kävi ilmi, että Hill oli ollut pikkupoikana kantamassa Ilosen ryhmän tulostaulua Skotlannissa pelatussa kilpailussa.

Mutta se hanska.

Omalla 398 Euroopan-kiertueen kilpailua sisältäneellä urallaan Ilonen erottui lähes kaikista muista pelaajista siinä, että hän puttasi hanska kädessä. Nyt haastattelijanakin hänen vasemmassa kädessään näkyy vaalea golfhanska.
”Minulla on aina mukana golfhanska, kun olen golfkentällä”, Ilonen sanoo eikä heitä vitsiä.

Ilonen kertoo, että hän ei pysty edes tarttumaan golfmailaan ilman hanskaa.

”Yhtenä päivänä he panivat minulle väkisin golfmailan käteeni, eikä minulla ollut hanskaa kädessä. Sanoin, että ei pysty, se putoaa saman tien pois kädestä.”

Ilonen myöntää ajavansa välillä autoakin golfhanska vasemmassa kädessä.

”Sen pitää olla tuore hanska, että on hyvä ajaa. Tykkään pitää hanskaa kädessä. Vasen käsi on ollut minulle aina huonompi. Se tuntuu paljon varmemmalta, kun siinä on hanska. Se tuo jonkinlaista varmuutta ja lohtua vasemmalle puoliskolleni. Henkimaailman juttuja.”

Viime kesän aikana Ilonen tarttui – hanska kädessä – golfmailoihin useammin kuin oli kuvitellut.

”Heinäkuun alusta kierroksia tuli sellaiset 15 eli enemmän kuin odotin.”

Lähes kaikissa tapauksissa kyse oli jostain tapahtumasta, johon hänet oli kutsuttu. Niistä yksi oli Skotlannissa.

Muuten Ilonen on viettänyt perheenisän arkea. Uusi harrastus on valokuvaaminen, jota varten hän on hankkinut kunnon kameran linsseineen.

Tarkoituksena on perehtyä kuvaamiseen enemmänkin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    2. 2

      Huuhkajat otti vahvan otteen EM-paikasta: tilanne 1–0, toinen puoliaika menossa – HS seuraa hetki hetkeltä EM-karsintaottelua

    3. 3

      Salaperäinen raportti turvallisuusuhista kuohuttaa Britanniassa – Boris Johnson väisteli kysymystä pimittämisestä

    4. 4

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    5. 5

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin Wikileaks-yhteysmies Roger Stone tuomittiin syylliseksi seitsemään rikokseen

    7. 7

      HS seuraa fanijuhlia: Maali villitsi Huuhkajien kannattajat, nyt mennään kisoihin!

    8. 8

      ”Materialismi on tämän yhteiskunnan juttu” – Seinäjoelle avattu kauppakeskus ajoi pohjalaiset hurmioon

    9. 9

      Valkean aavikon alta löytyi jääkautinen salaisuus – maan alta erottuvat yhä mammuttien ja niitä metsästäneiden ihmisten jalanjäljet

    10. 10

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    8. 8

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    9. 9

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Katariina Suuri tuli nielleeksi kaksimetrisen muovikasvin: Alkoi tuntien taistelu, kun burmanpyton yritettiin pelastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    9. 9

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    10. 10

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    11. Näytä lisää