Urheilu

Kesän 1998 sopupeliskandaali löi pesiksen kanveesiin, josta Juvan pelinjohtaja Hannu Manninen ei noussut enää koskaan

Uusi dokumenttielokuva kertoo pesäpallon sopupeliskandaalista yhden perheen ja yhden kunnan silmin. Juvalla ei ole vielä täysin toivuttu 20 vuoden takaisista tapahtumista.

Suomalaisen pesäpallon mustin hetki on täällä jälleen.

Elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja Lotta-Kaisa Riistakosken (s.1983) dokumenttielokuva Kunniakierros nähdään isänpäivänä ensi kerran televisiossa. Elokuva esittelee Juvan Pallon katkerankauniin tarinan, johon klassisesti kuuluvat nousu, uho ja totaalinen tuho.

Koska pesäpallo kuului 80–90-lukujen taitteessa niin olennaisesti Juvan elämään, elokuva ei ole pelkästään kertomus urheiluseurasta, vaan kokonaisesta kunnasta asukkaineen.

Sopupeleistä tuomittiin oikeudessa monen seuran edustajia, mutta kovimman tuomion sai Juva, jonka edustajat olivat maksaneet Siilinjärvelle 30 000 markkaa sarjapisteistä.


Elokuvan pääosaan nousee Juvan pelinjohtajan Hannu Mannisen tarina, jota käydään läpi paitsi runsaan arkistomateriaalin myös Mannisen pojan ja tyttären haastattelujen avulla.

Sopupelien rangaistuksena Pesäpalloliitto pudotti Juvan kaksi sarjaporrasta alemmaksi Suomensarjaan. Hannu Manniselle annettiin elinikäinen kilpailu- ja toimitsijakielto, jonka Urheilun oikeusturvalautakunta tosin alensi kolmeen vuoteen.

Oikeus katsoi Mannisen syyllistyneen törkeään petokseen ja neljään avunantoon petokseen. Hän oli tehnyt sopupelien vedonlyöntivoitoilla yli satatuhatta markkaa. Oikeus tuomitsi hänet maksamaan korvauksia suunnilleen samalla summalla.

Manninen kuoli 58-vuotiaana sairauskohtaukseen kymmenen vuotta sopupeliskandaalin jälkeen.

Juvalla kasvanut Riistakoski eli itse nuorena fanina läpi Juvan 1990-luvun pesishuuman. Idean elokuvasta hän sai kesällä 2012.

”Osuin silloin pitkästä aikaa pesäpallokentälle ja tajusin, että kenttä ja katsomot olivat kauniista kesäillasta huolimatta tyhjillään. Muistin siinä hetkessä 90-luvun huumavuodet, jolloin vastaavina iltoina kenttä ja koko kylänraitti olivat täynnä elämää.”

Riistakoski halusi tehdä elokuvan, joka selvittäisi, mitä ja miksi Juvalla aikoinaan oikein tapahtui. Siinä hän on onnistunut.

”En lähtenyt etsimään syyllisiä sopupeleihin, vaan yritin ymmärtää tapahtunutta. Minulla oli tunne, että paljon hyvää oli päässyt unohtumaan sopupelin myötä, esimerkiksi valtava määrä talkootyötä, joka aikoinaan tehtiin seuran eteen vuosikymmenten ajan.”

Vaikka sopupeleistä oli aikoinaan kirjoitettu mediassa runsaasti, tuntui elokuvantekijästä, ettei ihan kaikkea ollut vielä sanottu.

”Toiveenani oli myös, että elokuva toimisi katalyyttina menneisyyden tapahtumien käsittelyssä.”

Kunniakierros esittelee ilahduttavan runsaasti arkistomateriaalia aikakauden pesäpallomaailmasta, niin otteluista kuin pukukopeista ja Hannu Mannisen perhe-elämästäkin.

Jo yksistään näiden nauhoitteiden julkituominen olisi arvokasta, mutta Riistakosken käsittelyssä niiden ympärille on kudottu paitsi selkeästi etenevä myös koskettava tarina. Juvalaiset ovat kommentoineet, että elokuva ei revi auki vanhoja haavoja, vaan pikemminkin sivelee niille balsamia.

Riistakosken dokumenttielokuva kuvaa koruttomasti pesäpallohistorian synkimpiä hetkiä, mutta onnistuu samalla kertomaan jotakin kaunista myös siitä yhteisöllisestä pesis-Suomesta, jollainen Juva 1980- ja 1990-luvuilla oli ja joka yhä elää vaikkapa sellaisilla paikkakunnilla kuin Vimpeli.

Näillä pienillä paikkakunnilla yhteisöllisyys ja talkootyö ovat edelleen voimissaan, vaikka rahaa ja bisnesosaamistakin Superpesiksessä toki nykyään tarvitaan.

Kunniakierros 10.11. Yle TV2 kello 16.20. Esityksen jälkeen elokuva on nähtävissä Yle Areenassa noin puolen vuoden ajan. Elokuva esitetään maksutta myös elokuvafestivaali Kettupäivillä Orionissa 10.11. kello 12.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    3. 3

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Juuri päättynyt Amazonin tieteissarja kertoo kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    4. 4

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    7. 7

      Markku Laurila teki tarkat laskelmat ja vaihtoi diesel-Volvon uuteen ladattavaan hybridiin – nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    9. 9

      Helsinkiläinen Zahra Karimy oppi 15-vuotiaana, mitä on joutua vihavyöryn kohteeksi: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”

    10. 10

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    3. 3

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    4. 4

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    7. 7

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    10. 10

      Ay-liike suuttui kirjoitusvirheitä myöten samanlaisista esityksistä – EK ei kiistä yhteisiä tavoitteita työehtoneuvotteluissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää