Urheilu

Huippupelaaja järjesti golfin Euroopan-kiertueella tosielämän kohtauksen Tin Cup -elokuvasta, mutta loppu ei ollut onnellinen

Englantilainen Eddie Pepperel on golfin huippuammattilainen värikkäämmästä päästä.

Tähän johtopäätökseen tulee vaikka seuraamalla miehen paikoin kryptisiä Twitter-viestejä.

Esimerkiksi elokuussa Pepperel nimitteli erittäin hitaaksi pelaajaksi tiedettyä amerikkalaista Bryson DeChambeauta ”ääliöksi” ja joutui pyytämään anteeksi.
Lauantaina Pepperel järjesti Euroopan-kiertueen ensimmäisessä finaalikilpailussa Turkissa erikoisen kohtauksen, joka ylitti hänen omatkin standardinsa.

Pepperelillä oli kierrostaan jäljellä kuusi reikää, kun kahden bogin perään hänen lähestymislyöntinsä loiskahti par-vitosella viheriön vieressä ja edessä olevaan vesiesteeseen.

Sen jälkeen palloja upposi samaan lammikkoon niin monta, että Pepperelin pelikaverit sekosivat laskuissa.

Lopulta Pepperel ilmoitti pelikavereilleen Martin Kaymerille ja George Coetzeelle, että häneltä loppuivat pallot. Ja sitten hän poistui paikalta.

Golfin sääntöjen mukaan pallojen loppumisesta seuraa hylkääminen.

Kaymerin mukaan Pepperel mätti veteen luultavasti viisi palloa.

”En ole koskaan nähnyt vastaavaa muuta kuin televisiossa, Tin Cup -elokuvassa”, Kaymer sanoi.

Kaymerin mukaan Pepperelin pelihalut näyttivät olevan vähissä jo ennen episodia. ”Hän ei käyttänyt edellisellä viheriöllä putteria vaan wedgeä.”

Tuossa vaiheessa Pepperel oli vajonnut kisan tuloslistalla häntäpäähän

Pepperel, 28, on voittanut kaksi kilpailua Euroopan-kiertueella ja on maailmanlistalla sijalla 47. Hän pysyy diskauksestaan huolimatta kiertueen rankingissa 60 parhaan joukossa, joten paikka seuraavassa finaalikisassa Etelä-Afrikassa ei vaarantunut.

Muutama viikko sitten Pepperel esitteli koomikon taitojaan nauttimalla italialaisesta viinistä ja ruoasta Euroopan-kiertueen hupivideolla.
Kulttimaineen saaneessa Tin Cup -elokuvassa Kevin Costnerin esittämä golfammattilainen kamppailee US Openin voitosta ja lyö viimeisellä reiällä johtoasemassa puoli tusinaa palloa veteen.

Kunnes jäljellä on viimeinen pallo. Sen Costnerin esittämä Roy McAvoy lähettää hylkäämisen uhalla matkaan sen sijaan, että löisi varmistelevan välilyönnin – ja pallo uppoaa reikään.

Voitto on menetetty, koska päätösreiän tulokseksi tulee 12 lyöntiä, mutta McAvoysta tulee kisan suurin sankari.

Kyseisen kohtauksen voi katsoa muun muasssa Youtubesta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    2. 2

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    3. 3

      Nainen kuoli tulipalossa Vantaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Sami Välimäki oli lupaava jääkiekko­juniori ja Patrik Laineen vastustaja, kunnes eteen tuli houkutteleva käänne­kohta

    5. 5

      Ovensuukyselyt: Konservatiivipuolue ottamassa selvän voiton Britannian vaaleissa

    6. 6

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    7. 7

      Tanja Valanne paistaa jättimäisiä pizzoja, joihin uppoaa kilo juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    8. 8

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    9. 9

      Hitas-asuntojen haaliminen on yleistynyt Helsingissä – hyvä­tuloinen toimitus­johtaja omistaa kymmenen tuettua asuntoa

      Tilaajille
    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    9. 9

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää