Urheilu |HS seuraa

Huuhkajat vei Suomen jalkapallon EM-lopputurnaukseen: ”Kyyneleet tuli silmiin”

Jasse Tuomisen ja Teemu Pukin maalit sinetöivät paikan EM-turnauksessa. Ottelun kohokohdat löytyvät videoina tästä jutusta.

Suomi–Liechtenstein 3–0

Kahdeksankymmenen vuoden etsintä on ohi. Tätä päivää ei moni uskonut näkevänsä. Suomen miesten jalkapallomaajoukkue selviytyi ensimmäisen kerran arvokisoihin ja pelaa ensi kesänä vuoden 2020 EM-turnauksessa.

Riemu repesi täydellisesti Töölön jalkapallostadionilla, jossa tuhannet ihmiset purkautuivat ottelun loppuvihellyksen jälkeen kentälle. Katsomossa ihmiset huusivat ja paljon näkyviä itkeviä ihmisiä. Tämä oli kova ja tunteellinen hetki maajoukkuetta vuosikausi kannattaneille ihmisille.

Suomen karsintojen suurin sankari, yhdeksän karsintamaalin, Teemu Pukki tuli ottelun jälkeen pukukopin kautta haastattelualueelle sampanjasuihkusta kastuneena.

”3–0-maalissa tajusin, että me olemme kisoissa. En ole varma, mitä ajattelin. Oli jotenkin tosi tyhjä olo ja samalla niin onnellinen. Kyyneleet tuli silmiin”, Pukki sanoi.


Vasempana laitapakkina pelanneen Juha Pirisen ääni säröili liikutuksesta, kun hän yritti kuvailla, mitä oli tapahtunut.

”Tavallaan ymmärtää, mutta ei kuitenkaan. Ehkä jonain päivänä ymmärrän, mitä on tullut tehtyä”, Pirinen sanoi.

Pirinen sanoi tajunneensa kolmen maalin johdossa, että joukkue on oikeasti menossa kisoihin.

”Heti, kun loppuvihellys tuli, menin polvilleni ja vaan tuuletin. Sitten rupesin katsomaan, kun takaani tulee ihmisiä päälle ja piti äkkiä nousta, että en jää kasan alimmaiseksi. Muutama kunnon läimäisy ja kaljahönkäisy tuli”, Pirinen sanoi.

Vuosikausiin ei ole A-maajoukkueen otteluissa nähty ja kuultu niin tiheätunnelmaista ottelun alkua. Töölön jalkapallostadionista tuli sittenkin se hornankattila, joka Ratinan stadion Tampereella oli ollut aiemmin näissä karsinnoissa.

Tätä A-maajoukkuetta ei vaivannut valtavan mahdollisuuden tuottama jännitys. Huuhkajat tuli kentälle itseluottamusta uh­kuen ja haki tarvittavan tuloksen kärsivällisesti omaan peliinsä luottaen.

Teemu Pukki juoksi juuri ennen ottelun alkua itäkatsomon eteen ja huudatti katsomoa. Tunnelmasta oli aistittavissa, että Liechtenstein joutuu ottelussa Suomen jyrän alle.

”Koko päivä on ollut luottavainen olo. Olemme niin hyvä ja nöyrä työtätekevä joukkue, että homma hoituu, jos pelaamme omalla tasollamme”, Robin Lod sanoi.


21. minuutilla Huuhkajat onnistui murtamaan vieraiden puolustuslinjan. Tim Sparv syötti pallon Pukin jalkaan. Pukki vei pallon rangaistusalueelle ja oli juuri laukomassa, kun Liechtensteinin pelaaja sai taklattua pallon pois häneltä. Pallo kimposi Jasse Tuomiselle, joka laukoi debyyttimaalinsa A-maajoukkueessa.

Tuominen oli toisen puoliajan alussa lähellä tuplata maalisaldonsa, kun hän puski Robin Lodin kulmapotkusta pallon tolppaan.

Toisella jaksolla Suomen painostus tuotti lopulta hieman yli tunnin jälkeen tulosta, kun Pyry Soiri meni kahden puolustajan välistä rangaistusalueelle, ja hänet kaadettiin rangaistuspotkun arvoisesti. Teemu Pukki laukoi pallon varmasti maalin nurkkaan ja vei Suomen 2–0-johtoon.

Sillä hetkellä 9 800 katsojan joukosta alkoi kuulua, miten kannattajat kääntyivät toistensa puoleen ja sanoivat, että ”nyt se tapahtuu”.

75. minuutilla Pukki lisäsi Suomen johdon 3–0:aan. Pukki sai Lodilta syötön linjan taakse ja kiersi maalivahdin. Hän laukoi ensin päin puolustajaa, mutta paluupallon hän pani varmasti maaliin.

Se oli Pukin yhdeksäs maali näissä karsinnoissa, ja se vapautti lopullisesti yleisön ennenaikaiseen mutta samalla täysin oikeutettuun riemuun EM-kisapaikasta.

 


Toppari Joona Toivio kertoi, että pukukopissa tapajtuneiden juhlien jälkeen joukkueen pelaajia istui saunassa ja mietti, mitä oli tullut tehtyä.

Lukas Hradecky sanoi hemmetin hyvin saunassa, että olemme iso ryhmä kavereita, jotka pelaa fudista. Kentällä tiedät sataprosenttisen varmasti, että jos häviät pallon, niin takana on joku toinen varmistamassa. Se tekee tämän joukkueen niin helvetin hyväksi.”

Seuranta päivittyy hetki hetkeltä läpi ottelun:


Kiitos kaikille ja etenkin Huuhkajille

Otteluseuranta päättyy tähän. Porilaisten marssia ei nyt tule, mutta olisi voinut tulla.

Sykähdyttävä urheiluhetki

Jos Töölössä kysyttäisiin nyt, niin vuoden sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä ei olisi pienintäkään epäselvyyyttä. Taivas täyttyy väreistä. Kentälletuloa ei edes estellä. Tältä näyttää kun unelmat täyttyvät!

Laulut raikuvat kentällä

Vähintään viidesosa kentästä on fanien peitossa. Ja lisää tulee koko ajan. Laulut raikuvat nyt kentällä.

Kansa juhlii

Järjestysmiehet keskittyvät turvaamaan vaihtopenkin. Sinne ei kukaan edes pyri. Ilotulitus alkaa ja kansa juhlii!

Kenttä täynnä faneja

Lähes koko Pohjoiskaarre tyhjenee kentälle. Väkeä on valtavasti juhlimassa Suomen arvokisapaikkaa.

Kansa ryntää kentälle

Vihellys kuuluu. Yleisö täyttää kentän ja juhlii joukkueen janssa. Pelaajat vaihtavat paitoja. Järjestysmiehillä ei ole toivoakaan pitää yleisöä pois.

Suomi menee EM-kisoihin

Se on siinä!

Juhlapäivä

Tänään on suomalaisen jalkapalloilun juhlapäivä. Kansa seisoo ja heiluttaa lippuja ja huiveja. Ja ilta taitaa jatkua pitkään.

Kanervaa kiitetään taas

"Riven johdolla me mennään kisoihin" kuuluu taas. Ja parissa minuutissa se on totta!

Vielä reilu minuuutti...

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    6. 6

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    7. 7

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    8. 8

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    9. 9

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    10. 10

      Olivia Colmanin tähdittämä The Favourite kahmi Euroopan elokuvagaalassa pääpalkinnon ja seitsemän muuta – kiistelty veteraani Roman Polanski jäi ilman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    3. 3

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää