Urheilu

Näin historiallinen ilta eteni: Maajoukkueen kannattajat täyttivät ensin stadionin, sitten Kauppatorin – Tiistaina Helsingissä järjestetään kansanjuhla

Huuhkajien kannattajamarssi laittoi liikkeelle 1500:n hengen riemujuhlan.

Suomen jalkapallomaajouk­kueen eteneminen historiallisesti miesten EM-kisoihin sai Huuhkajien kannattajat riemuitsemaan stadionilla ja toreilla.

Juhlinta sujui rauhallisesti, vaikka tuhansia ihmisiä oli liikkeellä perjantai-iltana, kertoo Helsingin poliisin yleisjohtaja Teemu Lappalainen aikaisin lauantaiaamuna.

”Liikenne kulki hyvin. Ei kiinniottoja. Kaikki on mennyt mallikkaasti.”


Juhlat jatkuvat ensi tiistaina 19.11., kun Huuhkajien voiton kunniaksi järjestetään kansanjuhla Helsingin Kansalaistorilla kello 19.

”Suomen kansa, tervetuloa juhlimaan Huuhkajien kanssa! Illan esiintyjinä mm. Abreu, Kaija Koo, JVG ja Juha Tapio!” joukkue kertoi Facebook-sivuillaan.

Juhlat alkoivat stadionilta, kun sadat ihmiset juoksivat loppuvihellyksen hetkellä kentälle Suomen kukistettua Liechtensteinin 3-0 .

Heti pelin jälkeen Kauppatorille alkoi tungeksia tuhansia ihmisiä.

Lopulta Havis Amandan patsaan päällä oli niin paljon ihmisiä, ettei sitä enää erottanut juhlaväen keskeltä.

”Teemu Pukki Baby, Oi Suomi on ja Riven johdolla me mentiin kisoihin”, toistuivat spontaanina yhteislauluna yhä uudelleen ja uudelleen.

Moni juhli ilman paitaa, ainakin yksi mies kokonaan ilman vaatteita.

Havis Amandan eli tuttavallisemmin Mantan patsaalle puettiin Huuhkajien fanipaita. Moni seurasi jännityksellä, miten vanha patsas kestää juhlintaa, mutta ainakin kellon lähestyessä puolta yötä Manta oli yhä yhtenä kappaleena.


Suomen kannattajat aloittivat juhlat tosin jo useita tunteja ennen ottelun alkua. Kannattajien juhlapäivän huippukohta ennen peliä oli Kampin Narinkkatorilta lähtenyt kannattajamarssi, joka keräsi yhteen noin 1 500 kannattajaa.

Huuhkajien kannatushuudot raikuivat, ilotulitteet paukkuivat ja soihdut ja savut paloivat. Useimpien toiveikkuus lähenteli itsevarmuutta.

”Tämä on se päivä. Olen kannattanut Suomen maajoukkuetta koko elinikäni, ja tämä on se päivä, kun palkinto tulee”, sanoi Mikoksi esittäytynyt mies, joka oli sonnustautunut Huuhkajien kaulahuiviin.

”Tosin, palkintoa tai ei, olen kannattanut Suomea aina silloinkin, kun mahdollisuudet jatkopaikkaan ovat jo menneet.”

Ilo oli käsin kosketeltava. Joskus jalkapallokannattamiseen liitetään aggressiivisiakin tunteita, mutta nyt kulkue eteni rauhallisesti.

Vaikka ilotulitteiden pamahdukset olivat lujia ja monella kannattajalla alkoholia kului niin paljon, että jaloissa pyöri runsaasti tyhjiä pulloja ja tölkkejä, oli tunnelma siitä huolimatta jopa perheystävällinen. Monella isällä tai äidillä oli mukana lapsia.

Suomen maajoukkueen kannattajien yhdistys SMJK on jo useamman vuoden puhunut mediassa siitä, kuinka kannattamisesta halutaan perheystävällisempää. Nyt se näyttää olevan totta.

Lapsensa kanssa marssimassa oli muun muassa Antti Teerenhovi, jonka alakouluikäinen poika Aaron oli mukana menossa. Kaksikko toivoi illalta voittoa ja tunteita.

”Halusin, että koemme yhdessä jotakin ennenkuulumatonta. En ole tuonut poikaa aiemmin maajoukkueen peleihin. Mutta tänään on herkkää, kyyneleet ovat varmasti lähellä.”


Stadionin edustalla kävellyt porvoolainen Mikko kantoi päällään Jari Litmasen fanipaitaa.

Paidallaan hän halusi kun­nioittaa edeltäneitä maajoukkuepelaajia, joiden aloittaman työn hän uskoi perjantaina tulevan vihdoin päätökseen.

”Näin on. Ja lisäksi tämä on ainoa kannattajapaita, joka minulla on, joten puin sen.”

Myös Mikko oli paikalla poikansa kanssa.

”Meitä lähti Porvoosta bussilastillinen noin 8–11-vuotiaita junioripelaajia vanhempineen. On sekä hauskaa että hienoa olla täällä yhdessä poikien kanssa.”


Kulkueessa marssineet Rainer Turpeenniemi ja Pekka Poikela loivat jo katseen tulevaisuuteen.

”Kun tänään mennään kisoihin, sitten kaikki on mahdollista. Ottelu kerrallaan, mitä vain voi tapahtua. Ajatelkaa sitä”, Turpeenniemi sanoi.


Kiasman ja Musiikkitalon kupeessa Kansalaistorin ulkoilmakatsomossa ottelua seurasi kolmelta jättinäytöltä arviolta muutama tuhat Huuhkajien kannattajaa.

Timo Rannikko saapui lastensa Veikon ja Kertun kanssa paikalle yli tuntia ennen ottelun alkua.

Heidän suosikkipelaajansa ja tulosveikkauksensa erosivat toisistaan, mutta kukaan ei uskonut Liechtensteinin maaliin.

Teemu Pukki on paras, ja Suomi voittaa 10–0”, julisti 5-vuotias Veikko.

Isä-Timo veikkaa maltillisempaa tulosta ja sanoo 5–0. Hän sanoi seuraavansa eritoten Glen Kamaraa.

Isän ja pojan linjoilla on Kerttu, 8, jonka suosikki on maalivahti Lukas Hradecky.

”3–0”, Kerttu veikkaa itsevarmasti.


Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    2. 2

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    5. 5

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    6. 6

      Elon Muskin oikeuteen haastama sukeltaja kieltäytyy pyytämästä anteeksi, tyrmäsi Muskin avuntarjouksen alatyylisesti

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Yli viisikymmentä jääkarhua vaelsi venäläiskylään

    9. 9

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n kysely Sdp:n puoluevaltuustolle osoittaa: Pääministerikisa on erittäin tiukka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    6. 6

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    7. 7

      Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

      Tilaajille
    8. 8

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    9. 9

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    10. 10

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Helsinkiin rakennetaan vanhanajan kerrostalo, jossa seinät ovat tiiltä ja ilmanvaihto painovoimainen

    8. 8

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Moni nainen istuu väärin, ja siitä voi seurata yllättäviä vaivoja, sanovat asiantuntijat – ”Äijähaaralle” on olemassa vieläkin parempi vaihtoehto

    11. Näytä lisää