Urheilu

”Hullu suomalainen EM-ilo”, ”Ihme”, ”Ilon kyyneleet”, ulkomaiset mediat uutisoivat näyttävästi Huuhkajien historiallisen menestyksen

Aftonbladetin suomalainen kolumnisti pääsi vihdoin juhlimaan suomalaista jalkapallomenestystä.

”Onnea Suomi!”, aloittaa Aftonbladet juttunsa Suomi–Liechtenstein-ottelusta. Juttu oli Aftonbladetin urheiluosion Sportbladetin pääjuttuna perjantai-iltana. Sportbladetin etusivun otsikko oli: ”Hullu suomalainen EM-ilo.”

Aftonbladet muistuttaa, että vuonna 2017 Suomi oli Fifa-rankingissa sijalla 110 ja että maa oli ainoa Pohjoismaa, joka ei ollut koskaan selviytynyt jalkapallon EM- tai MM-kisoihin.

”Asioita on tapahtunut sen jälkeen”, Aftonbladet toteaa.

Aftonbladet myös kysyy lukijoilta, haluavatko he, että Ruotsi kohtaa Suomen EM-kisoissa. Vastaajista 85 prosenttia vastaa kyllä. Kyselyn tekohetkellä Ruotsin kisapaikka ei ollut vielä selvillä.

”Se on ihme”, kirjoittaa kolumnissaan Aftonbladetin urheilutoimittaja Jarkko Päiväniemi.

”Se on ollut levoton matka. 23 vuotta suomalaisena (sydämeltään) Ruotsin suurimmassa urheilutoimituksessa on ollut hapokas”, Päiväniemi toteaa.

Päiväniemen mukaan tuona aikana on ollut joitain voittoja, mutta pääasiassa kyse on ollut takapakeista: Lahden vuoden 2001 MM-hiihdot, lukuisat jääkiekko-ottelut, tappioita tappioiden jälkeen.

”Ja tietysti kaikki jalkapallossa.”

Nyt hän kysyy, mitä tapahtui Huuhkajille.

”On ollut nautinto yrittää ymmärtää ja selittää itselleni.”

Päiväniemi esittää vielä toiveen:

”Ruotsi ja Suomi samaan lohkoon ja huuhkajalla on ensi kesänä terävät kynnet.”


Arvostettu brittimedia Guardian otsikoi: ”Suomi varmisti historiallisen jatkopaikan.” Guardian koristaa juttuaan muumikuvalla ja kirjoittaa: ”Tänä iltana [perjantaina] on vielä viisi karsintaottelua, mutta tapahtui mitä tahansa, ilta kuuluu Suomelle.”

Guardian muistuttaa Teemu Pukin yhdeksästä EM-karsintamaalista ja havaitsee katsomosta ”suuren” Jari Litmasen, joka ”hymyilee autuaan näköisenä”.

”Pukki-partyt alkavat, hyökkääjän nimeen lauletaan kaikkialla Suomessa.”

”Suuret juhlat, kun Suomi meni EM-kisoihin”, otsikoi norjalainen VG.

”Ilmipiiri oli huima 90 minuuttia ja se jatkui ilon kyynelillä ja ilotulituksella ottelun jälkeen.”

VG totesi myös, että talviurheilumaa Suomessa on nyt täydellinen jalkapallokuume.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    6. 6

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    7. 7

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    8. 8

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    9. 9

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    10. 10

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    3. 3

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää