Urheilu

Vuosikymmeniä maajoukkuetta seurannut kannattaja on luonut todellisen harvinaisuuden: pelipaita, jossa on nimikirjoitukset historialliset EM-kisapaikat varmistaneilta joukkueilta

Antti Talasterä keräsi kymmenen vuotta sitten valkoiseen pelipaitaan nimikirjoitukset Markku Kanervan valmentamalta alle 21-vuotiaiden EM-kisajoukkueelta. Nyt Kanerva valmensi kisoihin miesten joukkueen, ja tämän kunniaksi paita täyttyi toiselta puolelta.

”Sukupolvien unelma” kuulostaisi usein erittäin liioitellulta, mutta tällä kertaa lausahduksessa ei ole ollut tippaakaan ylimääräistä. Perjantaina varmistunut Huuhkajien EM-kisapaikka oli unelmien täyttymys lukemattomille suomalaisille.

Sitä se oli myös Antti Talasterälle, lukemattomia maajoukkueen otteluita nähneelle kannattajalle. Panoksista huolimatta Liechtenstein-ottelun lopputulos ei liiemmin jännittänyt Talasterää.

”Olin itse asiassa niin varma voitosta, että olin tosi levollisin mielin koko ajan”, hän kertoo.

”Ajattelin, että tuleeko tästä pelin jälkeen jonkin sortin tyhjä olo, mutta itse asiassa ilo on tänään vain jatkunut.”

Historiallinen tapahtuma vaati 43-vuotiaan Talasterän kohdalla myös ainutlaatuisen vaatetuksen.

Hänen yllään oli perjantaina ensimmäistä kertaa Suomen pelipaita, johon Talasterä oli kymmentä vuotta aiemmin kerännyt kaikkien Suomen alle 21-vuotiaiden EM-kisajoukkueen pelaajien nimikirjoitukset. Lisäksi mukana oli tietenkin myös päävalmentaja Markku Kanervan puumerkki.

Ottelua seuranneena päivänä paita täyttyi myös toiselta puolelta, ennen kun Huuhkajat lähtivät Kalastajantorpalta matkalle kohti Ateenaa.

Uniikkiin vaatekappaleeseen raapusti nimikirjoituksensa joukkueen jokainen pelaaja, joista viiden nimikirjoitus löytyi jo aiemmin paidan toiselta puolelta. ”Riven” nimikirjoitus kelpasi paidan lisäksi myös maajoukkueteemaisiin kenkiin.

Pääkaupunkiseudulla asuva Talasterä on käynyt Suomen peleissä omien arvioidensa mukaan jo lähes 30 vuoden ajan. Ensimmäiset muistikuvat hänellä on Olympiastadionilla toukokuussa 1987 pelatusta Brasilia-juhlaottelusta.

Kotiotteluista hän näkee poikkeustapauksia lukuunottamatta kaikki, ja vierasotteluihin matka vie kerran tai kaksi karsinnoissa. Kohteiksi ovat usein valikoituneet Suomen lähellä sijaitsevat maat sekä suuret futismaat. Tämä on johtanut siihen, että vierasvoittoa Talasterä on päässyt juhlimaan harvakseltaan.

”Vieraspelejä olen nähnyt vuodesta 1999 lähtien. Ensimmäinen voitto tuli kymmenen vuoden jälkeen Walesiä vastaan 2009, ja Viro-vierasvoitto heti perään vuonna 2018”, hän naurahtaa.

Nimikirjoituksilla varustettu, tunnearvoltaan jo liki korvaamaton paita tuskin näkee ensi kesän EM-kisoja, vaan se saanee arvoisensa säilytyspaikan. Omistaja sen sijaan on menossa paikan päälle varmasti – ottelulipun kanssa tai ilman.

”Se on ihan itsestäänselvyys. Nyt tietenkin buumi on korkealla ja lipuille paljon kysyntää, joten toivottavasti saamme liput”, Talasterä toteaa.

Talasterä näkee, että Suomella on mahdollisuudet myös pärjätä kisoissa. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin myöntää, että suhtautuu asiaan enemmän optimistina kuin realistina.

”Muuten tätä ei olisi näin pitkään jaksanut”, hän päättää.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    2. 2

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Ulkoministeri Haavistoon henkilöityvä kiista on myös oire kansain­välisen yhteisön saamattomuudesta

    6. 6

      USA:ssa kohistaan NBA-supertähden 15-vuotiaasta pojasta: huomion keskipisteenä olevalla Bronny Jamesilla on 3,5 miljoonaa Instagram-seuraajaa ja kuvassa hän donkkaa kuin isänsä

    7. 7

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    8. 8

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    9. 9

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    3. 3

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    4. 4

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    5. 5

      Linnan juhlien pukuloistoa hallitsivat voimakkaat värit, näyttävät korut ja printit – HS:n seuranta kokosi juhlien kiinnostavimmat puvut

    6. 6

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    7. 7

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    8. 8

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    9. 9

      Äärioikeistolaisten hihamerkit ja anarkistiliput vilahtelivat Helsingissä, kun tuhannet marssivat itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa – Poliisi otti kiinni 13 ihmistä

    10. 10

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    11. Näytä lisää