Urheilu |HS seuraa

Kimi Räikkönen ajoi kauden parhaan sijoituksensa Brasilian F1-kisassa

Max Verstappen otti Brasiliassa kauden kolmannen voittonsa. Räikkönen ylitti maaliviivan viidentenä.

Formula 1 -kauden toiseksi viimeisestä osakilpailusta Brasiliassa ei tullut Mercedeksen Valtteri Bottaksen juhla, mutta Kimi Räikkönen kuittasi kauden parhaan sijoituksensa värikkäässä kilpailussa. Räikkönen ajoi neljänneksi.

Neljännestä ruudusta kisaan lähtenyt Bottas joutui keskeyttämään 52. kierroksella teknisen vian vuoksi. Bottas oli keskeytyshetkellä viidentenä ja taisteli Ferrarin Charles Leclercin kanssa sijasta neljä.

”Yhtäkkiä kone sammui. Öljynpaineet hävisivät, ja siihen voi olla monta syytä. Muuten aika vaikea kisa, ei ollut oikein vauhtia”, Bottas kommentoi C Morelle.

Räikkönen sen sijaan ajoi monien vaiheiden ja Ferrari-kuljettajien tunaroinnin jälkeen viidenneksi, ja paransi kauden parasta sijoitustaan kahdella pykälällä.

Sijoitus parantui kuitenkin yhdellä, kun Hamilton sai viiden sekunnin aikarangaistuksen toiseksi viimeisen kierroksen törmäilystään Red Bullin Alexander Albonin kanssa. Hamilton myönsi heti kisan jälkeen virheensä ja pahoitteli tilannetta. Hän putosi aikarangaistuksen myötä seitsemänneksi.

Tuomaristo tutki myös kolmanneksi ajaneen Sainzin toiminnan. Sainzin epäiltiin käyttäneen avattavaa takasiipeä välittömästi turva-auton poistumisen jälkeen, mikä on kiellettyä. GP.today-sivuston mukaan tuomaristo ei kuitenkaan nähnyt rikettä tilanteessa. Näin Räikkösen mahdollinen palkintopallisijoitus jäi toteutumatta.

Räikkönen itse ei ollut täysin tyytyväinen kilpailuunsa, vaikka kauden paras sijoitus tulikin.

”Vauhti ei ehkä ihan ollut sitä, mitä haluttiin. Hyvä tulos tiimille, mutta vähän harmittaa, etten päässyt lopussa Sainzista ohitse”, Räikkönen kommentoi C Moren lähetyksessä.

Ykköseksi ajoi Red Bullin Max Verstappen, joka otti kauden kolmannen osakilpailuvoittonsa. Toiseksi ajoi yllättäen Toro Rosson Pierre Gasly ennen Hamiltonia.

”Lewis oli todella nopea, joten minun piti painaa täysillä koko ajan. Meillä oli kaksi hyvää taistelua hänen kanssaan, ja sen jälkeen pystyin kontrolloimaan kilpailua”, Verstappen kommentoi kisan jälkeen.

Gasly oli lähes sanaton yllättävän kakkossijansa jälkeen.

”Tämä on ensimmäinen palkintopallisijoitukseni, joten en unohda tätä koskaan. Olen niin onnellinen, miten upea päivä”, 23-vuotias ranskalainen totesi.

Paalupaikalta lähtenyt Verstappen hallitsi kilpailua lähes alusta loppuun. Hän menetti kärkipaikkansa hetkeksi ensimmäisen varikkopysähdyksen aikana Williamsin päästettyä auton suoraan Verstappenin eteen.

Hamilton ei kuitenkaan pystynyt puolustamaan kärkipaikkaansa, vaan Verstappen nousi nopeasti takaisin ykköseksi.

”He olivat vain nopeampia suorilla. Annoin kaikkeni, mutta mitään ei ollut tehtävissä”, Hamilton sanoi.

Kisan alku ei liiemmin säväyttänyt, mutta viimeisellä kolmanneksella alkoi tapahtua kunnolla.

Bottaksen keskeytyksen jälkeen Verstappen meni vaihtamaan renkaat ja pääsi turva-auton avulla kakkoseksi Hamiltonin kantaan. Uusintalähdössä Hamilton yritti kikkailla ja sai koko joukon nippuun, mutta Verstappen ei hätkähtänyt takaa tullutta painetta vaan ohitti Hamiltonin ensimmäisessä mutkassa.

Sitten olikin Ferrari-kuljettajien aika nousta parrasvaloihin, vaikkakaan ei italialaistallin haluamalla tavalla. Sebastian Vettel kolhaisi tiukassa kamppailussa hieman Charles Leclerciä, ja molemmat joutuivat keskeyttämään rengasrikkojen vuoksi.
Hamilton näki tilaisuutensa koittaneen ja meni hakemaan varikolta tuoreet renkaat. Samalla Red Bullin Alexander Albon nousi toiseksi. Tallin unelma kaksoisvoitosta kuitenkin haihtui, kun Hamilton törmäsi Alboniin ohitusyrityksessään ja sysäsi tämän radalta.

Näin Toro Rosson Gasly nousi kakkoseksi ja onnistui pitämään Hamiltonin takanaan viimeisellä kierroksella. Räikkönen nousi keskeytysten ansiosta viidenneksi, muttei onnistunut ohittamaan Carlos Sainzia. Eroa jäi lopulta 0,566 sekuntia.

Alfa Romeon mainion päivän täydensi Antonio Giovinazzi, joka ajoi kuudenneksi.

Verstappen, Gasly, Hamilton. Räikkönen viides.

Viimeinen kierros menossa.

Hamilton ja Albon kolaroivat, Räikkönen viidentenä.

Räikkönen hakee viidettä sijaa.

Räikkönen nousi kuudenneksi, ja tallikaveri Giovinazzi on seitsemäntenä.

Sebastian Vettel kolhi tallikaverinsa Charles Leclercin kanssa, ja molemmat keskeyttävät!

Verstappen ajaa kohti voittoa tuoreilla renkailla.

Räikkönen edelleen kahdeksantena.

Albon nousee kolmanneksi ohi Vettelin.

Verstappen ohittaa Hamiltonin.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    6. 6

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    7. 7

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    8. 8

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    9. 9

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    10. 10

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    3. 3

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää