Urheilu

Ferrari-kuskit solvasivat toisiaan tiimiradiossa, tallipäällikkö vakuuttaa Leclercin ja Vettelien välien olevan kunnossa

Kaksi kuljettajaa sai samassa F1-kilpailussa ensimmäiset palkintosijansa. Edellisen kerran niin kävi vuonna 1994.

Vaikka Lewis Hamilton on jo varma ajajien maailmanmestari ja Mercedes tallien ykkönen, kauden toiseksi viimeiseen MM-osakilpailuun mahtui enemmän tapahtumia kuin kauden aikana moneen muuhun kisaan yhteensä.

Brasilian GP:n erikoisin tapahtuma nähtiin sunnuntai-iltana kisan loppupuolella, kun Ferrarin Sebastian Vettel ja Charles Leclerc kolaroivat keskenään. Molemmat keskeyttivät rengasrikon takia.

Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto ei ymmärrettäväsi silitellyt kummakaan kuljettajansa päätä. Molemmat kuskit raivosivat ja solvasivat toisiaan tiimiradiossa.

Vettel ja Leclerc ajavat ensimmäistä kauttaan samassa tallissa. Viime kaudella Vettelin parina ajoi Kimi Räikkönen. Vettel ja Räikkönen tulivat hyvin toimeen ja välttivät kolaroimasta keskenään.

”Vettelin ja Leclercin välit ovat paremmat kuin mitä ihmiset ajattelevat. Tilanne ei ole helppo, mutta ei tässä mitään draamaa ole”, Binotto vähätteli Autosportille.

Kauden aikana Vettel ja Leclerc ajoivat liian aggressiivisesti toisiaan vastaan myös Italian gp:ssä Monzassa ja Venäjän gp:ssä Sotšissa.

”Kuljettajat pystyvät sopimaan näistä asiasta avoimesti keskenään. Älkää huolestuko”, Binotto sanoi.

Interlagosin moottoriradalla nähtiin pitkästä aikaa myös tilanne, kun kaksi kuljettajaa sai samassa kilpailussa ensimmäiset palkintosijansa. Edellisen kerran niin kävi vuonna 1994 Saksassa, kun ranskalaiset Oliver Panis ja Eric Bernard ajoivat Renaultilla yhtä aikaa palkinnoille.

Toro Rosson ranskalaiskuljettaja Pierre Gasly nousi Brasiliassa toiseksi ja espanjalainen Carlos Sainz toi McLarenin kolmanneksi.

Ajamalla Sainz tuli neljänneksi, mutta kolmanneksi ajanut Hamilton pudotettiin tunti kisan jälkeen seitsemänneksi.

Tuomaristo antoi Hamiltonille aikarangaistuksen, kun britti törmäsi viimeistä edellisellä kierroksella thaimaalaistulokas Alexander Alboniin.

Samalla Hamilton pilasi Red Bull -tallin haaveet kaksoisvoitosta. Albonin tallikaveri Max Verstappen ajoi Brasiliassa kauden kolmannen voittonsa.

Gaslylle kakkossija oli kuin voitto. Elokuussa Red Bull pudotti Gaslyn loppukaudeksi Toro Rossolle ja nosti Albonin hänen tilalleen.

”Suoraan sanottuna en uskonut, että pääsen palkinnoille. Olen jatkanut työntekoa Toro Rossolla ja yritän viedä tallia eteenpäin niin hyvin kuin pystyn”, Gasly sanoi.

Toisen polven moottoriurheilija Sainz lähti kisaan takarivistä, mutta yhden varikkopysähdyksen taktiikka toi onnistuneen lopputuloksen.

Sainzin isä Carlos Sainz voitti ralliautoilun maailmanmestaruuden vuosina 1990 ja 1992.

 
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Miljardin dollarin näppäilyvirhe ajoi yhdysvaltalaisen paikkakunnan talousahdinkoon

    3. 3

      Koulu sai puhtaat paperit ”Suomeen vai kuoleen” -julisteen tapauksessa – Laura Huhtasaari kertoi opettajien kannustavan vihaan poliitikkoja kohtaan

    4. 4

      Tutkijat arvioivat, mitä Sanna Marinin nousu pääministeriksi tarkoittaa Sdp:lle

    5. 5

      Elokuvantekijä Petri Rossi on kuollut

    6. 6

      Antti Rinteen lähimpänä avustajana toiminut valtiosihteeri Raimo Luoma eroaa tehtävästään

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Mikäpä sen parempaa kuin mennä aamulennolle pienessä tuubassa

    9. 9

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    10. 10

      Teleoperaattori Dna poistetaan Helsingin pörssistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n toimittajan twiitistä tuli kansainvälinen puheenaihe, myös arvostetut ulkomaiset mediat jakoivat kuvan Suomen hallituksen johtohahmoista

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Anne ”Heinäsirkka” Taskinen on kuollut – Sleepy Sleepersin jäsenet muistelevat: ”Kun hän astui huoneeseen, se ei jäänyt huomaamatta”

    6. 6

      Ulkoministeriön korkea virkamies: Haavisto on toiminut laillisesti kiistassa konsulipäällikön kanssa

    7. 7

      Katri Kulmuni avaa nyt kirjoituksessaan, miksi keskusta halusi Antti Rinteestä eroon

    8. 8

      Maailman suosituimmat maiharit ovat niin jäykät, että niissä kävely on monelle tuskaa – Fysioterapeutti kertoo, miten ongelmat voi välttää

      Tilaajille
    9. 9

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    10. 10

      Venäjä käytti kahta eri vakoilukampanjaa tärvelläkseen Ranskan vaalit: Macronin toimisto sumutti vakoojia vitseillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    9. 9

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää