Urheilu

Nyt se on varmaa: Citroën vetäytyy MM-rallista, Esapekka Lappi menetti työpaikkansa: ”Kyllä jonkin verran nyt pelottaa”

Citroënin mukaan Sébastien Ogier siirtyy Toyotalle.

Ralliautoilun MM-sarjassa kilpaillut Citroën vetäytyy sarjasta, talli tiedotti Twitter-tilillään.

Syynä on tallin mukaan ”ykkösluokan kuljettajan puute”, sillä kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier jättää Citroënin ja siirtyy Toyotan riveihin.



”Emme toivoneet tällaista tilannetta, mutta emme voi kuvitella kautta 2020 ilman Sébastienia.”

Toyota ja Ogier eivät ole kommentoineet vielä tilannetta. HS kertoi jo alkuviikosta Ogierin jättävän Citroënin.

Ogierilla oli vielä vuosi jäljellä kahden vuoden sopimuksestaan, mutta Autosportin mukaan ranskalaismestari siirtyy Tommi Mäkisen johtamaan Toyota-talliin.

Näin Toyota paikkaisi tämän kauden maailmanmestarin Ott Tänakin siirtymisen Hyundaille kuusinkertaisella mestarilla. Autosportin mukaan talli julkistaa ensi maanantaina kuljettajikseen Ogierin, Elfyn Evansin ja Kalle Rovanperän.

Citroënin päätöksen seurauksena Esapekka Lappi jää ilman tallipaikkaa. Lapilla oli Ogierin tavoin sopimus ensi kaudeksi.

Suomalaiskuljettajan tulevaisuus on hämärän peitossa, sillä Citroënin poistuttua työpaikat sarjassa ovat kiven alla. Belgialaislehden mukaan Lapin ura voi kuitenkin jatkua M-Sportin Fordilla Teemu Sunisen tallikaverina Evansilta vapautuvalla paikalla.

”Ei ole kovin hyvät tunnelmat juuri nyt. Olihan tämä aikamoinen pommi ja shokki. Jos vaan omaa takalistoa ajattelee, niin ajankohta päätökselle olisi voinut olla parempikin”, Lappi tuskaili STT:lle.

”Ei tällainen uutinen tietenkään koskaan hyvä juttu ole, mutta jos päätös olisi tehty pari kuukautta aiemmin, niin olisi se omaa tilannetta auttanut aika paljon”, Lappi sanoi.

Hän viittaa kommenteillaan tallipaikkojen uusjakoon Ott Tänakin loikattua Hyundain leiriin. Vain Fordilla ajavassa M-Sportin tiimissä on yksi paikka vapaana, mutta siitä taistelee Lapin lisäksi moni muukin WRC-tähti.

”Tilanne on nyt aika heikko oman ajamisen kannalta. Siellä taitaa olla yksi paikka vapaana ja siihen on kuusi kuskia tulossa. Yritämme toki kovasti, mutta kyllä jonkin verran nyt pelottaa”, Lappi sanoi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Anthony Joshua kaappasi raskaansarjan mestaruusvyöt takaisin itselleen

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    4. 4

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    9. 9

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    10. 10

      Maahanmuuttoteeman voimaa politiikassa eivät selitä faktat vaan niiden puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää