Urheilu

Iivo Niskanen sai Ylläksen leirilleen yllättävää harjoitusseuraa: ”Olemme viettäneet neljän tähden illallisia”

Niskasen mielestä Oloksen voittoisa perinteisen kilpailu sujui yllättävän hyvin.

Hiihdon olympiavoittaja ja maailmanmestari Iivo Niskanen aloitti arvokisattoman kauden normaalimatkojen osalta viime viikonloppuna erittäin vakuuttavasti.

Oloksen Tykkikisojen kympillä (p) lauantaina Niskanen voitti ja jätti kovan kilpakumppaninsa Venäjän Aleksandr Bolšunovin toiseksi peräti 40 sekunnin erolla.

Toisen voittonsa Niskanen otti seuraavana päivänä vapaan 15 km:llä. Toiseksi sijoittunut Venäjän olympiamitalisti Denis Spitšov hävisi 20 sekuntia.

Suoritukset kielivät vuodenaikaan ja Niskasen omaan historiaan nähden jopa poikkeuksellisen kovasta kunnosta ja myös siitä, että tallinvaihdon jälkeen Niskanen ja hänen suksihuoltajansa Mika Venäläinen ovat jo hyvässä vaiheessa uuden suksikaluston (Fischer) kanssa.

”Perinteisen kilpailu sujui yllättävän hyvin. Hiihto oli irtonaista, enkä olisi voinut toivoa parempaa suoritusta leiriviikkojen päätteeksi. Vapaan hiihtotavan kilpailu sujui nousujohteisesti, kuten suunnittelin. Lopussa sain puristettua riittävän eron muihin”, Niskanen sanoi keskiviikkona julkaistussa blogissaan.

Kahden viikon Oloksen leiri- ja kilpailujakson jälkeen Niskanen siirtyi hieman etelämmäksi Ylläkselle harjoittelemaan vaihtelevaan tunturimaastoon hyvän kaverinsa ja maajoukkuekollegansa Perttu Hyvärisen kanssa.

Siellä kaksikko sai yllättävää seuraa viime kauden jälkeen uransa lopettaneesta Matti Heikkisestä.

”On ollut mukavaa päästä viettämään pitkästä aikaa leirielämää myös hänen kanssaan. Olemme jakaneet ruoanlaittovuorot tasan ja viettäneet neljän tähden illallisia.”

Mukana Ylläksellä on myös Venäläinen, jonka kanssa suksien testaaminen jatkuu.

HS tiedusteli Heikkiseltä, miksi hän leireilee Lapissa.

”Kyseessä on lumileiriperinteen jatkamien. Perinne alkoi vuonna 2001. On mukava hiihtää hyvässä seurassa”, Heikkinen viestitti.

Heikkinen ja Niskanen ovat viihtyneet ennenkin toistensa seurassa.

Kun Niskanen tuli aikoinaan maajoukkueeseen, runsaat kahdeksan vuotta vanhempi Heikkinen toimi hänelle aluksi tavallaan mentorina.

”Jos joku huomaa kysyä minulta jotain, mielelläni voin kertoa omia kokemuksiani, mitä olen nähnyt ja oppinut vuosien varrella. Iivo hiihti kerran peesissä Livignossa rullilla ja sanoi, että tähän peesiin tartun, kun olet saavuttanut jotain, niin on täytynyt tehdä jotain oikein. Se jäi itselle soimaan korvassa”, Heikkinen sanoi vuosia sitten HS:n haastattelussa ja painotti saaneensa silloin nuorelta tulokkaalta uusia ajatuksia.

Kaksikko asui usein leireillä kämppäkavereina.

”Iivon kanssa ollaan keskusteltu yleisesti ja on voinut kysyä erinäisiä asioita luottamuksella ihan mistä vain, jos siltä tuntuu. Meitä on erityyppisiä urheilijoita. Osan kanssa käydään hyvinkin syvällisiä keskusteluja ja osan kanssa ei sen kummemmin. Iivo on sellainen persoona, jonka kanssa on ollut hyvää vuorovaikutusta”, Heikkinen on kertonut.

Ensi viikonloppuna Niskanen kilpailee molempina päivinä Rovaniemen Suomen Cupissa. Lauantaina on ohjelmassa 15 kilometriä (v) ja sunnuntaina sprintti (p). Ne kisat ovat ikään kuin kenraaliharjoitus seuraavan viikon maailmancupin avaukseen Rukalle.

Tällä kaudella Niskasen tavoitteena on yltää mahdollisimman korkealla maailmancupin kokonaiskilpailussa.

”Tulen hiihtämään tällä kaudella ennätysmäärän kilpailuja. Mikäli kaikki menee hyvin, kilpailujen määrä nousee yli viiteenkymmeneen.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    2. 2

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    3. 3

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    4. 4

      Vanhaan kouluun muuttanut perhe yllättyi remonttikuluista: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa

    5. 5

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    6. 6

      Bougainville äänesti itsenäistymisen puolesta

    7. 7

      Oulussa ihmetellään pääkaupunkiseudun ”talvipyöräilyä” – ”Lycraan tai Gore-Texiin pukeutuminen on meillä marginaali-ilmiö”

      Tilaajille
    8. 8

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    9. 9

      Ensin unohtuivat laulujen sanat, sitten koko elämä alkoi luisua alta – Laulaja Matti Esko on elänyt 20 vuotta masennuksen kanssa, ja nyt hän kertoo, millaista se on ollut

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki suunnittelee mittavaa ramppia keskelle Ruoholahtea, jotta Jätkäsaaren rekkaliikenne helpottuisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    2. 2

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    3. 3

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    4. 4

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    5. 5

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    6. 6

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    7. 7

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    8. 8

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    9. 9

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    10. 10

      Miljardin dollarin näppäilyvirhe ajoi yhdysvaltalaisen paikkakunnan talousahdinkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää