Urheilu

BBC: Valtteri Bottas sai tälle kaudelle Lewis Hamiltonin ”salaisuuksia” – ”Valtteri 2.0 löi paineita”, sanoo F1-mestari

Hamilton oli alkukaudesta uudessa tilanteessa Bottaksen kanssa.

Formula ykkösten maailmanmestari Lewis Hamilton kertoo BBC:n haastattelussa, että alkukaudesta hänellä oli paineta tallikaverinsa Valtteri Bottaksen uudesta päättäväisyydestä. Alkukaudesta puhuttiin Bottas 2.0:sta tai kuten Hamilton toteaa, Valtteri 2.0:sta.

”Ensimmäiset pari kisaa eivät ole yleensäkään täydellisiä minulle. Ne eivät olleet huonoja, jopa parempia kuin keskimäärin, mutta ulkopuolelta tuli painetta ’Valtteri 2.0:sta’. Ajattelin, että olimme kuitenkin voitoissa 2–2-tasatilanteessa [Bottas MM-pisteissä pisteen Hamiltonia edellä] ja yritin pysyä rauhallisena. En voinut sallia ulkopuolelta... mutta ihmisenä on erittäin vaikea olla huomaamatta tällaisia asioita”, Hamilton sanoi BBC:lle.

Hamilton alkoi kuitenkin neljän osakilpailun jälkeen voittaa säännöllisesti Bottaksen.

”Aloin lisätä johtoani. Johdin [Bottasta] 3–2, 4–2, 5–2, 6–2, 8–2 ja tuumasin: ’tämä on hyvä’”, Hamilton totesi ja nauroi.

BBC:n mukaan Hamiltonia myös harmittaa se, että Bottaksella on enemmän paalupaikkoja. Tilanne ennen viimeistä osakilpailua on suomalaisen hyväksi 5–4. Jos otetaan huomioon kaikkien aika-ajojen menestys tällä kaudella, tämä on Hamiltonin eduksi 13–7.

Hamiltonilla on myös teoria, mikä on ainakin yhdeltä osaltaan parantanut Bottaksen otteita tällä kaudella. Kyse on Hamiltonin entisestä kakkoskisainsinööristä Riccardo Musconista, joka on tällä kaudella ollut suomalaisen ykköskisainsinööri.

Hamiltonin mukaan kokeneen Musconin matkaan tarttui joitakin hänen ”salaisuuksiaan”.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    2. 2

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    5. 5

      Yli viisikymmentä jääkarhua vaelsi venäläiskylään

    6. 6

      Elon Muskin oikeuteen haastama sukeltaja kieltäytyy pyytämästä anteeksi, tyrmäsi Muskin avuntarjouksen alatyylisesti

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    9. 9

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    10. 10

      HS:n kysely Sdp:n puoluevaltuustolle osoittaa: Pääministerikisa on erittäin tiukka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    6. 6

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    7. 7

      Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

      Tilaajille
    8. 8

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    9. 9

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    10. 10

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Helsinkiin rakennetaan vanhanajan kerrostalo, jossa seinät ovat tiiltä ja ilmanvaihto painovoimainen

    8. 8

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Moni nainen istuu väärin, ja siitä voi seurata yllättäviä vaivoja, sanovat asiantuntijat – ”Äijähaaralle” on olemassa vieläkin parempi vaihtoehto

    11. Näytä lisää