Urheilu

Lumilautamerkki Burtonin perustaja Jake Burton Carpenter on kuollut: ”Hän oli lumilautailun sielu, joka antoi meille rakastamamme lajin”

Jake Burton Carpenter kehitti lumilaudasta kunnollisen urheiluvälineen.

Lumilautoja ja urheiluvaatteita valmistavan Burtonin perustaja ja lajin pioneeri Jake Burton Carpenter on kuollut, yhtiö tiedotti torstaina. Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.

Paremmin nimellä Jake Burton tunnettu Carpenter oli kuolleessan 65-vuotias. Hän oli sairastanut pitkään syöpää.

”Kerromme raskain sydämin, että Burtonin perustaja Jake Burton Carpenter on nukkunut pois rauhallisesti omaisten ympäröimänä”, yhtiö kertoi Twitterissä julkaisemassa viestillään aihetunnisteellea #RideonJake.

Carpenter ei halunnut kunniaa lumilautailun keksimisestä, mutta hänen ansiostaan se kehittyi kansainvälisesti tunnetuksi urheilulajiksi. Hän aloitti lajin parissa 14-vuotiaana laskemalla rinteitä varhaisilla, niin sanotuilla ”snurflaudoilla” ja kehitti lumilaudasta entistä toimivamman urheiluvälineen.

Vuonna 1977 Carpenter perusti pieneen latoon Vermontin osavaltioon yrityksen, jossa hän valmisti lumilautoja käsityönä. Yrityksestä kasvoi vuosikymmenten varrella maailmanlaajuinen urheiluvälinevalmistaja.

Carpenter ajoi lumilautailun asemaa maailmalla vuosikymmenten ajan. Hän kehotti jo vuonna 1981 hiihtokeskuksia avaamaan hissinsä ja rinteensä lumilautailijoille, Reuters kertoo. Aluksi monet hiihtokeskukset suhtautuivat uuteen tulokkaaseen epäillen.

Burton oli myös mukana järjestämässä Yhdysvaltojen ensimmäisiä avoimia lumilautailun mestaruuskisoja ja viemässä lajia talviolympialaisiin. Ensimmäistä kertaa lumilautailu oli mukana Naganossa 1998.

Ensimmäisenä vuonna Burton myi vain 300 lumilautaa, mutta lajin läpimurron myötä Burtonista kasvoi iso urheilualan yritys.

”Hän oli perustajamme, lumilautailun sielu, joka antoi meille rakastamamme lajin. Hyviä laskuja, Jake”, yhtiön tiedotteessa todettiin.
Burtonin johtaja, Jake Burton Carpentierin vaimo Donna Carpenter kehotti yhtiön työntekijöitä viettämään perjantaina Vermontin rinteillä ja kunnioittamaan siten yhtiön perustajaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Anthony Joshua kaappasi raskaansarjan mestaruusvyöt takaisin itselleen

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    4. 4

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    9. 9

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    10. 10

      Maahanmuuttoteeman voimaa politiikassa eivät selitä faktat vaan niiden puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää