Urheilu

Aleksi Halmeen otteissa läpimurron makua, Kiekko-Vantaasta Jokereihin nostettu tuuraaja tuli KHL:ään jäädäkseen

Voitto kruunasi Jokerien paluun kotiyleisön eteen.

Jokerit–Dynamo 3–1

Jokerit nitisti KHL-jääkiekkoliigassa Moskovan Dynamon 3–1 (1–1, 1–0, 1–0). Voitto kruunasi narripaitojen kotiinpaluun, sillä joukkueen edellisestä ottelusta Hartwall-areenassa ehti kulua kolme viikkoa.

Areenassa pelattiin marraskuun alussa Leijonien maaotteluturnaus. Sen jälkeen Jokerit vietti viikon päivät vieraskiertueella.

Jokerit piti Moskovan Dynamon kurissa. Aleksi Halme teki 1–0, Bryan O´Neill 2–1 ja Alex Grant loppunumerot 3–1.

Avausmaalin ampunut Halme paikkaa hyökkäyspään loukkaantumisia. Laiturille osuma oli kauden toinen ja ensimmäinen kotikaukalossa.

Halme sai poikittaissyötön Petri Kontiolalta. Kiekko painui yhdellä kosketuksella maalin kattoon. Sentteri Kontiola sekä laiturit Halme ja Veli-Matti Savinainen oli Jokerien kärkitrio.

”Olen mukana sillä mentaliteetilla, että käytän mahdollisuuteni”, sanoi alkusyksyn Kiekko-Vantaassa pelannut Halme.

”Sen olen jo oppinut, että KHL:ssä on joka ilta oltava huipputasolla. Valmis hyvään suoritukseen ilman notkahduksia.”

Halme täytti viime viikon keskiviikkona 20 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi hän teki KHL:n avausmaalinsa Kunlun Red Starin verkkoon Pekingissä.

”Se kiekko on kotona hyllyn päällä tallessa”, sanoi Halme, joka on alun perin Ilveksen kasvatti.

”Ilveksen junnuketjuni kovin kasvo on sentteri Aleksi Heponiemi, joka pelaa nykyään AHL:ssä.”

Halmeella on vyöllään 10 KHL-peliä pistein 2+1. Hän ehti pelata 10 Mestis-ottelua Jokerien farmiryhmässä Kiekko-Vantaassa pistein 2+3.

”Jokereissa on tosi hyviä pelikavereita, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin. Ja nyt olen päässyt hyvin toimivaan ketjukokonaisuuteen.”

Jokereilla oli ennen perjantaita alla neljän ottelun ja lähes 16 000 lentokilometrin reissu Kaukoitään. Narriryhmä saalisti peleissä jaossa olleista kahdeksasta pisteestä viisi.

Kaukomatkan harmeihin kuului Saku Mäenalasen loukkaantuminen avauspelissä Kiinassa. Hyökkääjä sai iskun päähänsä ja lepäili vielä Moskovan Dynamoa vastaan.

Jokerien sairastuvalta kokoonpanoon on palaamassa hyökkääjä Steve Moses. Lokakuun puolivälissä loukkaantunut amerikkalainen on treenannut viikon täysipainoisesti.

Jokerit kohtaa sunnuntaina Hartwall-areenassa Lokomotiv Jaroslavlin. Ensi tiistaina vieraaksi tulee Habarovsk ja perjantaina Novosibirsk ennen kolmen ottelun vierasreissua.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    4. 4

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    5. 5

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    6. 6

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    7. 7

      Kiinalaistutkijat loivat sian ja apinan yhdistelmiä – eläimet kuolivat alle viikossa

    8. 8

      Miksi Trump joutuu oikeuteen, vaikka lopputulos tiedetään?

    9. 9

      Korinaa, pyörtymisiä, pulauttelua – Yhä useampi koira tarvitsee leikkauksen pystyäkseen hengittämään normaalisti

    10. 10

      Sdp:n rinneläinen ja urpilaislainen kuppikunta ovat olleet vuosia kaikesta eri mieltä – sunnuntaina ne ilmeisesti kuitenkin löysivät toisensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    4. 4

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    5. 5

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    6. 6

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    7. 7

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    8. 8

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    9. 9

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    10. 10

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    9. 9

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää