Nuoret kuljettajat haastavat konkarit

Formula ykkösten kausi 2019 on yhtä osakilpailua vaille paketissa, joten on aika katsoa, mitä kulunut kausi on tarjonnut.

Julkaistu: , Päivitetty:

”Tämä oli paras kilpailuni ikinä.” Näillä sanoilla Valtteri Bottas kommentoi kauden avauskilpailua maaliskuussa Melbournessa.

Bottas voitti Australian gp:n. Sen jälkeen hän oli kahdessa kilpailussa toinen tallikaverinsa Lewis Hamiltonin jälkeen, kunnes nousi taas ykköseksi neljännessä osakilpailussa huhtikuussa Azerbaidžanissa. Samalla Bottas otti pisteen erolla ykkössijan MM-pisteissä.

Alettiin puhua Bottas 2.0:sta tai Valtteri 2.0:sta, uudella ilmeellä kauteen lähteneestä nastolalaisesta. Loistavasti sujuneiden kilpailujen lisäksi Bottaksen olemus vaikutti päättäväisemmältä, ja osittain kommentit olivat tiukkoja kuittailuja epäilijöille.

Myös Hamilton oli hämmentynyt.

”Ulkopuolelta tuli painetta ’Valtteri 2.0:sta’. Ajattelin, että olimme kuitenkin voitoissa 2–2-tasatilanteessa, ja yritin pysyä rauhallisena”, Hamilton kertoi BBC:lle viime viikolla.

 

Alettiin puhua Bottas 2.0:sta tai Valtteri 2.0:sta, uudella ilmeellä kauteen lähteneestä nastolalaisesta.


Neljännen osakilpailun jälkeen Hamilton voitti seuraavat neljä osakilpailua. Niistä kahdessa Bottas oli toinen, kerran kolmas ja kerran neljäs.

Piste-ero hallitsevaan mestariin Hamiltoniin alkoi kasvaa. Alkukauden päättävän Unkarin elokuisen osakilpailun alla alettiin puhua jo kriisistä. Mihin alkukauden jämäkkä Bottas oli kadonnut? Vastauksia oli kaksi: Hamiltonin ylivoimaan ja sopimustilanteeseen.

Sopimustilanne nousi esille hämmentävällä tavalla. Tallipäällikkö Toto Wolff meni möläyttämään Unkarin gp:n aika-ajojen jälkeen, että tallin testikuljettaja Esteban Ocon kisaa Bottaksen kanssa tallin toisesta paikasta kaudelle 2020.

”Hänen täytyy saada mahdollisuus formula ykkösissä, joko meillä tai jossain muussa tallissa”, Wolff totesi Oconista.

Vaikka Wolff kommentoi asiaa julkisesti elokuun alkupäivinä, todennäköisesti tallin sisällä asiasta oli puhuttu jo pitkään. Myös Bottas totesi Budapestin kisan jälkeen, että hänellä on kakkossuunnitelma ja mahdollisesti kolmossuunnitelmakin, mikäli ura ei jatku Mercedeksellä.

Tilanne selkeästi ja luonnollisesti häiritsi Bottasta, eikä sitä parantanut se, että kisa meni pieleen heti alkumetrien törmäilyyn. Sijoitukseksi tuli kahdeksas – Kimi Räikkönen Alfa Romeollaan voitti ensimmäisen kerran suomalaisten jäsentenvälisen.

Lopulta 29. elokuuta Mercedes ilmoitti, että Bottas jatkaa. Sopimus on jälleen yksivuotinen. Bottas ilmoitti tavoitteekseen voittaa formula ykkösten maailmanmestaruuden.

”Uskon siihen, ja kokemukseni mukaan Mercedes on paras mahdollisuus saavuttaa tavoitteeni vuonna 2020”, Bottas totesi.

Loppukaudesta Bottas on jälleen nostanut tasoaan ja onnistunut myös voittamaan kaksi kilpailua, Japanissa ja Yhdysvalloissa, mutta mestaruusjuna meni jo käytännössä kauden puoliväliin mennessä. Mercedeksen alkukauden ylivoima vei kaiken kaikkiaan jännityksen mestaruustaistelusta.

Räikkösen kausi on tavallaan muistuttanut Bottaksen kautta: hyvä alkukausi, sitten huonompaa ja lopuksi parempaa.

Jo etukäteen oli tiedossa, että Alfa Romeolle siirtynyt Räikkönen ei kisaa palkintosijoista, ellei Mercedes, Ferrari ja Redbull lähes yhtäaikaisesti epäonnistu, mutta alkukaudesta Räikkönen napsi pisteitä tasaiseen tahtiin.

Elokuisen kesätauon jälkeen Räikkösellä ja tallilla meni kaikki pieleen. Suurin ongelma on ollut renkaiden liiallinen kuluminen, joka on vaatinut tehojen hillitsemistä.

Lopulta Räikkönen katkaisi ennätyspitkän pisteettömän putkensa, 105 päivää, Brasilian osakilpailussa, josta tuli Räikkösen kauden paras. Sijoitus oli neljäs – nimenomaan kärkitallien epäonnistumisen takia.

 

Räikkösen kausi on tavallaan muistuttanut Bottaksen kautta: hyvä alkukausi, sitten huonompaa ja lopuksi parempaa.


Brasilian gp:n epäonnistumisten huipentuma oli Ferrari-kaksikon Sebastian Vettelin ja Charles Leclercin keskinäinen törmäily ja siitä seuranneet keskeyttämiset. Asiaa on sittemmin puitu Ferrarin väen kesken.

Hamiltonin kuudes mestaruus on kiistatta kauden merkittävin saavutus; britti on enää yhden mestaruuden päässä Michael Schumacherin ennätyksellisestä seitsemästä F1-mestaruudesta.

Mestaruushumun taustalla kaudesta nousee esille nuorten kuljettajien erittäin vahva esiinmarssi. Redbullin 22-vuotias Max Verstappen on jo vakiinnuttanut asemansa huippukuljettajana, ja Ferrarille siirtynyt niinikään 22-vuotias Leclerc osoitti, että hänessä on tulevina vuosina mestariainesta.

Kannattaa myös huomata George Russell, 21, Lando Norris, 20, ja Alexander Albon, 23. Kolmikko oli viime kaudella Formula 2 -sarjan kärkikolmikko, tässä järjestyksessä. Nyt kaikilla on yhtä kisaa vaille takana debyyttikausi F1:ssä.

F2-mestari Russell ”joutui” surkeimpaan F1-talliin eli Williamsille ja on ainoana kuljettajana ilman MM-pisteitä. Sen ei kannata antaa hämätä, sillä Russell on Williamsillakin kakkoskuskin asemassa: ykköskuski Robert Kubica on saalistanut yhden MM-pisteen.

Russell on Williamsin alitehoisella autolla ajanut kuitenkin lähes virheettömän kauden, ja häntä pidetään suurena lahjakkuutena.

Albon nousi jo kesken kauden Toro Rossolta Redbullille, ja Norris on väläytellyt nopeuttaan McLarenilla.

Lajista on tullut yhä enemmän nuorten kuskien temmellyskenttä, eikä vuosien kokemukselle enää laiteta yhtä paljon painoarvoa kuin takavuosina.


Kausi 2020 voi tuoda sprinttikisat

Miltä näyttää kausi 2020 F1:ssä? Kautta voi sanoa odottelun vuodeksi, sillä formuloissa moni asia muuttuu ensi vuoden jälkeen.

Ensi vuonna osakilpailujen määrä nousee yhdellä, mitä useimmat tallit ovat arvostelleet. Se tietää suoraan lisää kustannuksia. 22:sta osakilpailusta kaksi on uusia: Vietnamin gp Hanoissa huhtikuussa ja Hollannin gp Zandvoortissa toukokuussa. Saksan gp Hockenheimissa putosi pois kisakalenterista.

Jo ensi kaudella mahdollisesti kokeillaan muutamissa osakilpailuissa aika-ajot korvaavaa sprinttikilpailua. Lähtöjärjestys voisi olla käännetty MM-pistetilanne tai harjoitusajojen perusteella määritetty järjestys ja kisan pituus sata kilometriä. Sprintti ratkaisisi itse kisan lähtöjärjestyksen.

F1:n moottoriurheilujohtaja Ross Brawn on perustellut mahdollista uudistusta ennen muuta sillä, että varsinaiseen kilpailuun saataisiin lisää jännitystä. Nykyisin esimerkiksi paluupaikalle ei ole asiaa muilla kuin kolmella suurimmalla tallilla.

”Olemme tietoisia, että nykyinen aika-ajosysteemi on jännittävä, mutta on myös tärkeää varmistaa, että kilpailu, koko viikonlopun kohokohta, on paras mahdollinen”, Brawn totesi syyskuussa.

Sprinttikokeilukin tähtää kauteen 2021, jolloin F1-autot uudistuvat. Autoihin tulee runsaasti muutoksia, muun muassa auton minimipaino kasvaa 743 kilosta 768 kiloon, pyörien koko suurenee ja turvallisuutta parantavia ominaisuuksia lisätään.


Lisäksi talleille tulee 175 miljoonan dollarin (157 miljoonan euron) kulukatto. Summaan ei sisälly kuljettajien ja kolmen avainhenkilön palkkoja. Kulukatolla on käytännössä merkitystä vain Mercedekselle, Ferrarille ja Redbullille – kaikilla muilla talleilla budjetit ovat jo nyt alle 175 miljoonan dollarin.

Pitkin ensi kautta ja jo tänä vuonna viikonlopun viimeisen osakilpailun jälkeen alkaa myös pohdinta, kuka ajaa missäkin tallissa kaudella 2021. Tilanne on poikkeuksellinen: kenelläkään ei ole sopimusta kaudelle 2021. Avainasemassa lienee Lewis Hamilton: jatkuuko ura vielä kauden 2020 jälkeen? Jos jatkuu, kiinnostaako brittiä kokeilla jotain muuta kuin Mercedestä. Ferraria?

Se on tiedossa, että Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff haluaa Max Verstappenin talliinsa. Etenkin jos Hamilton lähtee, Verstappen jokseenkin varmasti siirtyy Mercedekselle.

Bottaksen tilanne on jälleen täysin auki. Kauden 2020 jälkeen Räikkösen, tuolloin 41-vuotiaan urheilijan, uran jatkuminen F1:ssä on epätodennäköistä.

Abu Dhabin F1-osakilpailu: aika-ajot lauantaina kello 15 ja kilpailu sunnuntaina kello 15.10. C More näyttää molemmat suorina lähetyksinä.

 
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen demaripoliitikko saa syytteen petoksesta: ”En tiedä asiasta mitään”

    2. 2

      Peter Nygård päätti hiljaisuutensa raiskausväitteistä

    3. 3

      Suomalaisten vatsoja sotkee parhaillaan neljä sapo­virus­epidemiaa – näin torjut noroviruksen sitkeän sukulaisen

    4. 4

      Finrexin palasi apteekkeihin lähes vuoden tauon jälkeen

    5. 5

      Donald Trump ei osannut lausua ”ystävänsä” nimeä ja luuli tämän olleen legendaarisen jääkiekkojoukkueen maalivahti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Linda Lampenius kuvaili medialle Peter Nygårdin juhlia, ja siitä käynnistyi pitkä oikeusprosessi – Nyt Lampenius kertoo, miten taistelu vei rahat ja terveyden

    2. 2

      ”Hän saalistaa köyhien ihmisten pikkutyttöjä” – The New York Times julkaisi laajan selvityksen raiskaussyytösten kohteeksi joutuneesta Peter Nygårdista

    3. 3

      Tällainen on dash-ruokavalio, joka edistää terveyttä monipuolisesti – Sitä voi suositella ”ihan kaikille”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    4. 4

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    5. 5

      Moni tekee vatsalihasliikkeet aina makuu­asennossa tai istuen, vaikka ei kannattaisi – Asian­tuntija neuvoo viisi vatsalihas­liikettä, jotka ovat selvästi tehokkaampia

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    6. Näytä lisää