Urheilu

Jukolan viestin 71-vuotias omistajayhdistys muutti ensimmäisen kerran sääntöjään, suomenkielisyys poistettiin jäsenvaatimuksista

Päätös tehtiin lauantaina Kaukametsäläisten vuosikokouksessa.

Maailman kenties tunnetuimman suunnistusbrändin Jukolan viestin perustaja- ja omistajayhdistys Kaukametsäläiset on muuttanut sääntöjään ensimmäisen kerran historiansa aikana.

Yhdistys on 71-vuotias, perustettu vuonna 1948.

Kyseessä on jäsenyyttä koskeva sääntökohta, joka kuului aiemmin näin.

”Yhdistykseen jäseneksi kutsutaan Suomen kansalaisia, joiden äidinkieli on suomi ja jotka toiminnallaan ovat osoittaneet olevansa suunnistusurheilun ja luonnon ystäviä. Perustajajäsenistön lisäksi kutsutaan yhdistyksen jäseneksi vuosittain enintään seitsemän (7) uutta jäsentä, jotka ovat todella uutterasti ja uhrautuen toimineet suunnistusurheilun hyväksi.”

Muutos koski kohtaa joiden äidinkieli on suomi. Se poistettiin.

Päätös tehtiin lauantaina Kaukametsäläisten vuosikokouksessa.

Kaukametsäläisten puheenjohtaja Juhani Sihvonen myöntää, että ennen muutosta sääntö ei ollut nykyaikaa.

”Muutos olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin”, Sihvonen sanoi lauantaina HS:lle.

Kaukametsäläisten epävirallisena jäsenenä oli 1980-luvun puolivälistä alkaen pitkäaikainen Jukolan viestin valvoja ja suunnistuksen monitoimimies Frans Krogell.

Häntä ei voitu ottaa varsinaiseksi jäseneksi, koska hänen äidinkielensä oli ruotsi.

Sihvosen mukaan Krogell oli jopa ylpeä erikoisasemastaan eikä halunnut, että sääntöä muutetaan hänen takiaan.

Sääntömuutos pantiin vireille sen jälkeen, kun Krogell kuoli viime heinäkuussa.

”Silloin totesimme, että sääntö on pakko panna ajan tasalle”, Sihvonen sanoi.

Vuodesta 2012 lähtien puheenjohtajana toiminut Sihvonen ei osaa sanoa, miksi jäsenten äidinkieltä koskevaa sääntökohtaa ei ruvettu muuttamaan yli 30 vuotta sitten, kun Krogell kutsuttiin epäviralliseksi jäseneksi.

Kaukametsäläiset perustettiin Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen hengessä. Siksi sillä on 77 jäsentä.

Nykyisten jäsenten keski-ikä on Sihvosen laskelmien mukaan noin 71 vuotta.

Kaukametsäläisissä oli 67 vuotta vain miesjäseniä. Ensimmäinen nainen kutsuttiin jäseneksi vuonna 2015. Hän on Liisa Peltola (entinen Veijalainen), takavuosien maailmanmestari.

Nyt Kaukametsäläisillä on kaikkiaan kolme naisjäsentä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Helsingin päättäjissäkin on useamman hitas-asunnon omistajia: ”Olen ostanut asunnot ollessani vielä opiskelija”, kertoo Sdp:n Eveliina Heinäluoma

      Tilaajille
    3. 3

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa #metoo-tapaus – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimoneuvoston äänestyksellä

    5. 5

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    6. 6

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    7. 7

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    8. 8

      Pyllistin hanuritohtorille Thaimaassa – sillä hetkellä en tiennyt, että olin matkailutrendin edelläkävijä

    9. 9

      Painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaisten univelka lisääntyy, ja se altistaa sairauksille – Tämä laaja tiede­artikkeli kertoo, miksi sisäinen kellomme sekosi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    2. 2

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    3. 3

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    4. 4

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    5. 5

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    6. 6

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    7. 7

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    8. 8

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    9. 9

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    10. 10

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää