Urheilu

MM-kapteenisto Anttila, Savinainen ja Lehtonen poikkeusjärjestelyin Linnan juhliin Jokerien vieraspelimatkalta, ”Olemme aika Suomi-henkisiä”

”Toivotaan, ettei tule loukkaantumisia ja kolmikko pääsee juhlaan”, Jari Kurri sanoi.

MM-kultaa keväällä Bratislavassa voittaneen Leijonien kapteenisto Marko Anttila, Veli-Matti Savinainen ja Mikko Lehtonen sai kutsun itsenäisyyspäivän juhliin Presidentinlinnaan. Koko kolmikko edustaa seuratasolla nykyään Jokereita, jolla on käynnissä vieraskiertue ja ottelu perjantaina 6. joulukuuta Siperiassa Venäjällä yli 4 000 kilometrin päässä.

”Kyllä kutsu Linnaan on tullut”, Anttila myönsi hymyn kera.

”Tällä hetkellä olemme menossa juhliin. Mutta varmistetaan, että mikä joukkueen tilanne on siinä vaiheessa. Täytyy katsoa, että ei ihan kymmenellä miehellä voi pelata.”

Jokereissa asia oli huolella puntaroitu hyvissä ajoin ennen sunnuntaina alkanutta kolmen pelin vieraspelimatkaa. Trio on luvattu päästää juhliin, kunhan joukkue saa kokoonpanon kuntoon perjantaiseen Sibir-otteluun.

”Totta kai on iso kunnia-asia päästä sinne ja toivotaan, että niin käy”, Anttila myhäili.

Anttila nousi isosti otsikoihin Leijonien kipparina, mutta myös ratkaisijana, sillä hän viimeisteli MM-kisoissa kaikkiaan neljä toinen toistaan merkittävämpää maalia.

Markolle ja vaimo Heidi Anttilalle itsenäisyyspäivä Linnan juhlineen asettuu arvoasteikolla korkealle.

”Olemme aika Suomi-henkisiä. Olemme katsoneet [itsenäisyyspäivän] vastaanotot ja Tuntemattomat. Onhan se hieno päivä, ja siitä on kuitenkin aikanaan maksettu kova hinta, niin se on kunnia-asia päästä käymään siellä”, Marko Anttila kertoi.

Jokerien omistaja ja general manager Jari Kurri vahvisti STT:lle, että juhliin kutsuttu MM-kapteenisto on tarkoitus päästää palaamaan torstaina Suomeen jo kahden vieraspelin jälkeen.

”Tämä on niin erityistä. On niin hieno juttu ja iso kunnia saada kutsu sekä päästä tilaisuuteen”, Kurri kuvasi.

”Toivotaan, ettei tule loukkaantumisia ja kolmikko pääsee juhlaan.”

Kurri on itse päässyt kokemaan Linnan juhlavastaanoton useamman kerran, viimeksi Suomen 100-vuotisjuhlana 2017 ja ensimmäisen kerran 1994. Debyyttivisiittiä edelsivät erityisjärjestelyt, joten Kurri taatusti ymmärtää Anttilaa, Savinaista ja Lehtosta.

”Pelasimme Teemun [Selänne] kanssa NHL:n työsulkukaudella 1994 Jokereissa. Itsenäisyyspäivänä oli vieraspeli Kuopiossa, ja pääsimme sieltä pikakyydillä paikalle juhlaan”, Kurri muisteli.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      ”Ei hemmetissä”, sanoi prinsessa Anne sieppaajalle jo 70-luvulla – Suorasanainen prinsessa on tehnyt asiat aina omalla tavallaan, ja se on tehnyt hänestä yhden brittihovin suosituimmista kuninkaallisista

    3. 3

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi haeskeli vuorokauden verran äitiä ja vauvaa Lahdessa

    5. 5

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    6. 6

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    7. 7

      Boris Johnsonin uskottavuuden kyseenalaistava video on kerännyt jo yli 4 miljoona näyttöä – Taustalla on pääministerin pakoilu kovasta haastattelusta

    8. 8

      Helsingin ratapihan uuteen pyörätunneliin ei tule kierreluiskaa – Tällaiselta tunnelin suuaukko voi näyttää

    9. 9

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    10. 10

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    5. 5

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    10. 10

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    8. 8

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    9. 9

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    10. 10

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    11. Näytä lisää