Urheilu

Lauri Markkanen palasi 20 pisteen kerhoon, Bulls katkaisi tappioputkensa – katso videolta kaikki Markkasen korit

Bulls katkaisi tappiokierteen Sacramentossa ja Markkanen ylsi kolmannen kerran tällä kaudella 20 pisteeseen.

rac
Chicago Bulls katkaisi kolmen ottelun tappiosarjan voittamalla Sacramento Kingsin 113–106, Lauri Markkanen saavutti kolmannen kerran tällä kaudella 20 pisteen rajan ja Markkasen sekä Zach LaVinen yhteispeli osoitti vihdoin merkkejä paremmasta.

Siinä hyvät uutiset Bullsin länsirannikon vieraspelikiertueen viimeisestä pelistä, joka toi Chicagolle kauden seitsemännen voiton 21 pelissä. Markkanen upotti 20 pistettä pelitilanneheittotarkkuudella 6/12, mutta vielä tärkeämpää Bullsille oli, että Markkanen ja takamies LaVine ylsivät ensimmäisen kerran tällä kaudella samassa ottelussa kumpikin vähintään 20 pisteeseen.

LaVine nakutti 28 pistettä ja upotti seitsemästä kolmosyrityksestään viisi.

”Zach on tehnyt oman osuutensa. Puhuimme siitä, että meidän täytyy pelata peliämme ja päädyimme tekemään muutaman pallollisen screenin enemmän. Puhuimme siitä ennen peliä. Olimme ajautuneet pois siitä”, Markkanen sanoi NBC Sportsille.

”En halua heittää pelkästään kolmosia. Olen tavallaan ollut sellainen pelaaja. Olen yrittänyt löytää paikkani ja se on tuonut paljon kolmosia. Olen iloinen, että pääsin korille muutaman kerran.”

Suomalaisen 12 heitosta kahdeksan oli kolmosia.

Myös LaVine puhui onnistuneesta yhteispelistä Markkasen kanssa.

”Aloimme pelata kahden miehen peliä, vaikka se hiukan rikkoi meidän hyökkäyspeliämme. Kahden miehen kuvio hänen ja minun kanssani on tappava, koska jos minun puolustukseni auttaa, mahtava heittäjä jää vapaaksi. Olen innoissani”, LaVine sanoi.

Bullsin kaikki aloitusviisikon pelaajat jäivät plus/miinus -tilastossa pakkaselle. Sen sijaan kaikki kentällä käyneet viisi Bullsin vaihtomiestä kirjauttivat vähintään saldon +10.

”Jos katsoo tilastoja, tältä ajattelimme tämän ryhmän näyttävän. Kaikki tekivät osansa. Todella ehjä peli Zachilta. Todella ehjä peli Laurilta. Tupla-tupla Wendelliltä [Carter Junior]. Tomáš Satoranský teki 14 [pistettä] ja 5 [syöttöä]. Toivomme että tämä olisi tällaista useammin”, päävalmentaja Jim Boylen sanoi.

Bulls palaa kotikentälleen länsirannikon vieraspelimatkansa jälkeen keskiviikkona, jolloin Memphis Grizzlies vierailee Chicagossa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    2. 2

      Hallitusneuvotteluissa odotettu lopputulos, Marinin ja Lindtmanin kisa huipentaa politiikan dramaattisen viikon – HS seuraa

    3. 3

      Helsingin poliisi puuttui turvapaikanhakijoiden mielenosoitusleiriin, otti kiinni neljä henkilöä

    4. 4

      Muutto Iisalmesta Vantaalle yllätti Lohvansuun perheen: Enemmän yhteistä aikaa, vähemmän autossa istumista ja halvemmat asumiskulut

      Tilaajille
    5. 5

      Ulkoministeriön henkilöstön edunvalvoja Verkko­uutisille: ”Luottamus ministeri Haavistoa kohtaan on horjunut erittäin pahasti”

    6. 6

      Keskustalta loppui luottamus Antti Rinteeseen – mutta salaisten Whatsapp-viestien vuotaminen oli petos, joka kylvi epäluottamusta myös omien keskuuteen

      Tilaajille
    7. 7

      Juha Tapion Hartwall-keikka korosti, että hän on tavallisten suomalaisten mies niin kuin ruispalat ja puoli yhdeksän uutiset

    8. 8

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    9. 9

      Valokuvassa on vain talvisen hiljainen metsä, mutta juuri täällä vänrikki Elo miehineen kohtasi tuhansien miesten neuvosto­joukot talvi­sodan ensimmäisten tuntien aikana

      Tilaajille
    10. 10

      Keski-Suomessa on saatu esimakua siitä, mitä ilmastokriisi tuo tullessaan: Petäjävedellä vettä on säästetty ja kunnanjohtaja on huomannut, että yksittäisen ihmisen teot merkitsevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    3. 3

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    4. 4

      Keskustalta loppui luottamus Antti Rinteeseen – mutta salaisten Whatsapp-viestien vuotaminen oli petos, joka kylvi epäluottamusta myös omien keskuuteen

      Tilaajille
    5. 5

      Muutto Iisalmesta Vantaalle yllätti Lohvansuun perheen: Enemmän yhteistä aikaa, vähemmän autossa istumista ja halvemmat asumiskulut

      Tilaajille
    6. 6

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    7. 7

      Valokuvassa on vain talvisen hiljainen metsä, mutta juuri täällä vänrikki Elo miehineen kohtasi tuhansien miesten neuvosto­joukot talvi­sodan ensimmäisten tuntien aikana

      Tilaajille
    8. 8

      Yhtään pilkkua ei hallitusohjelmasta tarvitse muuttaa, sanoi Katri Kulmuni – Sitten kielenhuoltaja luki hallitusohjelman

    9. 9

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    10. 10

      Victorian putoukset ovat kuivuneet paikoin noroiksi – suomalais­turisti kuvasi putoukset Zimbabwen puolelta, jossa vesi virtaa yhä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää