Urheilu

Valmentajansa äkillisesti menettänyt Matti Suur-Hamari laski kolmanneksi maailmancupissa: ”On ollut iso surutaakka kannettavana”

Paralympiavoittaja palasi paracrossin maailmancupiin keväisen loukkaantumisen jälkeen.

Paracrossin olympiavoittaja ja maailmanmestari Matti Suur-Hamari avasi lajin maailmancupin kolmossijalla Pyhätunturilla. Kisa oli Suur-Hamarille ensimmäinen hänen keväisen loukkaantumisensa jälkeen.

Suur-Hamarin kolmas sija on ensimmäinen loukkaantumisen jälkeen. Sijoitus oli kuitenkin 33-vuotiaalle urheilijalle sivuseikka tunteikkaassa kilpailussa.

Hänen henkilökohtainen valmentajansa Mikko Wendelin kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen viime viikon torstaina 41-vuotiaana. Wendelin toimi myös Suomen paralumilautailumaajoukkueen valmentajana.

”Päivähän oli henkisesti tosi rankka, kuten koko viikko sen johdosta, mitä Mikolle kävi”, Suur-Hamari sanoi Lumilautaliiton tiedotteessa.

”On ollut iso surutaakka kannettavana, mutta olen tosi ylpeä itsestäni ja koko meidän tiimistä, että päästiin starttiportille ja kisaamaan. Sitä Mikko olisi pohjimmiltaan halunnut.”

Kisan voittoon laski Suur-Hamarin australialainen tiimikaveri Ben Tudhope ennen Yhdysvaltain Zach Milleriä. Suur-Hamari taisteli finaalin voitosta kiinalaisen Sun Qin kanssa, kunnes Sun kaatui ja Suur-Hamari joutui väistämään häntä.

”Sijoituksista viis. Tuntuu siltä, että voin olla itsestäni ja koko tiimistämme ylpeä. Mikko olisi varmasti myös”, Suur-Hamari sanoi.

Suur-Hamari laskee lievemmin alaraajavammautuneiden sarjassa. Maailmancupin toinen suomalainen, yläraajavammautuneiden sarjassa laskeva Matti Sairanen putosi jatkosta ensimmäisessä ryhmässä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    2. 2

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Tyttö auttoi poliisia ottamaan kiinni lasten hyväksikäyttäjän: 42-vuotias mies tuomittiin vankeuteen

    5. 5

      Pasilaan suunnitellut tornit venyvät: korkeimpaan torniin yli 50 kerrosta ja 200 metriä korkeutta

    6. 6

      Töölönlahti näyttäisi aivan erilaiselta, jos arkkitehdin vanha visio Eduskuntatalon ympäristöstä olisi otettu tosissaan

    7. 7

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    8. 8

      HS-analyysi: Venäjä jatkaa pelottelun ja alistamisen tiellä – Tuoreen tutkimuksen päätelmät ovat suora­viivaisia ja naapurien kannalta levottomuutta herättäviä

    9. 9

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    10. 10

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    2. 2

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    3. 3

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    4. 4

      Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

    5. 5

      Rajusta työpaikka­kiusaamisesta syytetty Helsingin korkea johtaja tuomittiin työturvallisuus­rikoksesta – Helsingin kaupungille sakot asian katsomisesta sormien läpi

    6. 6

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunmäessä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    7. 7

      Hillary Clinton jakoi Twitterissä kuvan Suomen uudesta hallituksesta: ”Hyvä Suomi!”

    8. 8

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    9. 9

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    10. 10

      Tutkijat löysivät Sudanista vihdoin syyn, joka selittää ilmakehän metaanin nopeaa kasvua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää