Urheilu

Jenna Laukkanen ui toisen EM-mitalinsa: myös 100 metrin rintauinnista tuli pronssi

Laukkanen jäi kultamitalista 0,61 sekunnin päähän.

Uimari Jenna Laukkanen otti lyhyen radan EM-kisoissa Glasgow’ssa toisen mitalinsa lauantai-iltana, kun hän oli 100 metrin rintauinnissa kolmas.

Loistavan lähdön kilpailuun Laukkanen ui ajan 1.05,12 ja jäi voittajasta Italian Martina Carrarosta 0,61 sekuntia.

Italia otti kilpailussa kaksoisvoiton, sillä toiseksi ui Arianna Castiglioni.

”Kauheaa sanoa, mutta tämä alkaa tuntua vähän rutiinilta”, Laukkanen kertoi STT:lle.

Neljänneksi kisassa jääneen Irlannin Mona McSharryn Laukkanen kukisti neljällä sadasosasekunnilla.

”En ole tyytyväinen aikaani, mutta tämän tyylisessä finaalissa pitää tehdä parhaansa. Mitalin voittaminen oli tärkeintä ja nyt minulla on yksi EM-mitali joka väriä tältä matkalta”, Laukkanen sanoi kisajärjestäjien sivujen mukaan.

Laukkanen voitti perjantaina pronssia 100 metrin sekauinnissa. Hänen mitalinsa ovat ainoat, jotka Suomi on saavuttanut sunnuntaina päättyvistä kisoista.

Laukkanen on voittanut urallaan kuusi lyhyen radan EM-mitalia. Vuonna 2015 Netanyassa saalis oli kaksi kultaa ja kaksi vuotta myöhemmin Kööpenhaminassa kaksi hopeaa.

”Sekauintipronssi tuli vähän puskista. Tämä oli päämatkani, jolla paineetkin olivat kovemmat”, Laukkanen sanoi STT:lle.

Laukkanen kilpailee vielä sunnuntaina 200 metrin rintauinnissa ja sekauintiviestissä.

Perhosuimari Riku Pöytäkivi karsiutui 50 metrin loppukilpailusta. Hän oli välierien 13:s.

”Aika jäykkä uinti, ei yhtään sellainen kuin olisin halunnut. Peiliin katsomisen paikka”, Pöytäkivi sanoi Ylen haastattelussa.

Lotta Upanne kilpaili välierissä 50 metrin selkäuinnissa, mutta karsiutui finaalista 13. sijalla ajalla 27,09. Fanny Teijonsalo puolestaan oli mukana välierissä 100 metrin perhosuinnissa, joissa aika 59,27 ei riittänyt finaaliin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kimi Räikkönen teki sen taas: erottuu formulakuljettajien yhteiskuvassa hilpeästi edukseen

    2. 2

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    3. 3

      Valaisinpylväs rakennettiin keskelle jalkakäytävää Espoossa: ”Siirtäminen olisi ollut useamman sadan tuhannen euron homma”

    4. 4

      Onko tässä Suomen uusi hävittäjä? Super Hornet on kuin steroideja napsinut nyky-Hornetimme isoveli

    5. 5

      Mitä perustuslakivaliokunnan Haavisto-päätös tarkoittaa? Kuinka poikkeuksellinen se on? HS etsi vastaukset

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    4. 4

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    5. 5

      Mies kasasi pihalleen romua, jätettä ja jopa puolikkaita junanvaunuja – Kuvat näyttävät, miten ympäristöä turmeltiin vuosien ajan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    5. 5

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    6. Näytä lisää